nyt ei riitä järki ymmärtämään, että ,kirjoitat vainajan siunauspäivänä ilmaislehteen, asioista jonka kaikki Yläsavolaiset ja koko Suomi tietää. Olisit kyllä kerennyt ne vaikka viikon päästä ilmaista. Tällä tavoin ei nosteta mielialoja, jotka ovat surun vallassa. Luterilaisena ei tule vaalipisteitä, tään laituisesta tomintatavasta, ainakin se on hyvän toimintatavan vastaista.
Seppo, Seppo
Oikeusoppinut!
9461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jaksaa lukea jatkuvaa ahneen liikemiehen palvontaa?
jälleen kerran kateus vie voiton näissäkin kommenteissa. Eihän sitä savolaisilta muuta voi oottaakaan.. Siunaus ja lämminleipä Einarin muistolle. Perässä tullaan me jokainen.
ettet tuntenut Einaria, minä tunsin...miehen julkinen kuva ja totuus eivät aina kohdanneet. Lisäisin vielä ahneen liikemiehen määritelmään kaksi sanaa; kivikova ja äksyilevä.
on tilanteita, joita kuuluu arvostaa ja myötä elää, on hetkiä, jolloin kaikki haluavat olla hetken hiljaa.
hänen ei tarvinnut arvailla omaa tilaansa. Niin kuin erään tuoreen kirjoituksen loppukaneetissa mainitaan, vaan hän tiesi oman tilansa ja hänellä oli kyky antaa arvo jokaiselle ihmiselle, lisään JOKAISELLE. Hänellä oli sydän, hän ymmärsi ja onnistui, hän odottaa meitä siellä, vielä me hänet tapaamme, uudessa hänen suunnittelemassa ja Luojan määräämässä valtakunnassa.
suunnittelee taivaan uusiksi, istuu kaikkivaltiaan oikealla puolella ja lomauttaa enkelit, jotta hallituksen puheenjohtaja (lue jumala pienellä jiillä) voi ulkoistaa toiminnat helvettiin.
nousee haudastaan ja vapahtaa kaikki hitsarit työsuhteestaan, jotta omistajan lompakko pullistuu entuudestaan ja johtaja pääsee helikopterilla taivaaseen.
kylläpä on varmaan mieltä ylentävää tommonen... varsinkin teille itsellenne.Tunnette vissiin nyt itsenne toooosi rohkeeks. Säälittävää, ettei mikään koskaan missään enää ole pyhää, ei edes ihmisten suru.
vitun suru, surkoon omaiset Einarin kuolemaa. Teille muille se on oikeasti ihan yks lysti!