Millainen pohjakoulutus ahtaajille vaaditaan? Täytyykö opiskella logistiikkaa? Vaatiiko mitään erikoistaitoja?
Oon aatellut ahtaajan ammattia, mut en oo kuin ylioppilas. Paljonko koulutus ahtaajaksi kestäisi?
Ahtaajan koulutus?
17
3929
Vastaukset
- saunailtamies
mut pomoks varmal päässee jos ossaa kusta muiden päälle kaislahren mokin katolt.
- lökäpöksy onkamaalta
Jos haisoopi jatkuvasti vanhalta viinalta, eikä osaa nostella housujaan läskimahanpäälle puolitangostaan,
eikä ole omaksunut alkeellisimpikaan käytöstapoja, ei luovu mursuviiksitä eikä lippilakista. lakkoilutaito ja bemarin konepellillä pomppiminen peritty jo edellisiltä ahtaajasukupolvilta - isoympyrämies
Luulen, että tänä päivänä jo vaaditaan jonkinlainen koulutus. Ahtaajat on olleet paperimiesten kanssa ammattiryhmä, miihin on päässyt suoraan kansa- ja peruskoulusta tuttujen ja sukulaisten avustuksella. Onneksi maalma muuttuu.. Tai en ole varma tässä asiassa. Käy kysymässä työkkäristä tai esim stevecolta miten sinne pääsisi töihin.
Toi jonkun mainitseva katolta kuseminen kuulemma totta. Joku narsistinen esimiesasemassa oleva joskus kännissä kuseksinut miesten päälle. Isot pojat joskus kertoneet. Eli ääliöitäkin siellä saattaa olla, mut eikö niitä ole joka työpaikassa.- Soveltuvuustutkimus
Täytyy kuulua Karpokansaan. Tuulipuku päällä ja kansakoulu takana. Lukutaito ja yhteenlasku on hallittava.
- Perusahturi
Vastaan nyt kuitenkin ihan vaan siltä varalta että joku oikeasti ahtaajaksi haluava saattaisi lukea tämän.
Ahtaajaksi halutaan tulevaisuudessa(kin); C-, tai vähintään B-ajokortin omistava, fyysisesti ja henkisesti vahva, terve, tietokoneita tottuneesti käyttävä mies tai nainen. Jos sinulla on logistiikan opintoja/tutkinto tai erilaisten koneiden käyttötaitoa niin aina parempi. Lökähousuiset kaljamahat eivät enää satamissa notku vaan moniosaajat jäivät eikä uusia notkujia oteta.
Lähivuosina ei todennäköisesti uusia ahtaajia juurikaan palkata koska transiton tyrehtyminen vei satamista töitä hurjasti. Ala on nyt ja tulevaisuudessa epävarma, etkä koskaan voi olla varma onko firmasi pystyssä vuoden päästä, onko jokin ministeriön päätös viemässä tavaravirtoja Baltian suuntaan, onko Suomessa lama tai mahdollisesti Venäjä tai koko Eurooppa kriisissä. Näistä kaikista ja monesta muusta riippuu ahtaajan duunit mutta niin vaan löytyy kadehtivia mulkkuja ympäri Suomea joiden mielestä on väärin kun tavallinen ihminen voi tienata 40-70 000 euroa. Ei väliä vaikka tämä kaveri olisikin vuorotyössä ja melkein puolet vuoden viikonlopuista töissä, se EI ole ansaittua koska kaverilla ei ole akateemista koulutusta.
Että jos arvostat vapaa-aikaa, siistiä sisätyötä, ja varmaa tulevaisuutta niin ahtausala ei ole sinua varten.- Renkimiäs
En ole hakeutumassa alalle mutta tunnen muutaman ahtaajan niin satuin lukemaan keskustelun. Hienoa kun joku viitsii vastata asiallisesti ja aloin itsekin miettimään ettei se raha kaikkea korvaa, epävarmalla alalla tosiaan olette. Itse tienaan alta 30000 vuodessa mutta duuni on "varma". En siksi vaihtaisi ahtaajan kanssa enkä myöskään kadehdi teitä. Toivotaan että mahdollisimman moni ahtaaja saa pitää työnsä ettei käy kuten Summan tehtaan kanssa. Kaupunki menettää paljon rahaa saamattomina veroeuroina kun hyväpalkkaisten duunit loppuu yksityiseltä sektorilta.
- TallymanH
Tulihan sieltä oikea vastauskin. Kiitos perusahturille. Kovasti kiinnostaisi vanhana tai entisenä haminalaisena muutto takaisin näille kulmille ja alan vaihtaminen. Nämä nykyiset työt alkais jo riittämään. Otinkin jo itse selvää koulutusmahdollisuuksista yms.
- Perseet penkkiin
pääsyvaatimuksena on se että minnekään muualle ei pääse. Kaikenlaisesta koulutuksesta on vain haittaa ja
vasemmistolainen jäsenkirja olisi hyvä olla taskussa. Laiskuutta, tyhmyyttä ja lakkoherkkyyttä arvostetaan korkealle.- Vasuri m/67
Enpäs ole vielä ikinä kuullut työnantajasta, joka työhönottotilanteessa laskisi jommankumman vasemmistopuolueen jäsenkirjan hakijan eduksi. Puhumattakaan muista mainitsemistasi valintakriteereistä. Jaa, että satama-alalla semmoisiakin? Saattaisin sitten päästä sinne töihin minäkin.
- aht....
Vasuri m/67 kirjoitti:
Enpäs ole vielä ikinä kuullut työnantajasta, joka työhönottotilanteessa laskisi jommankumman vasemmistopuolueen jäsenkirjan hakijan eduksi. Puhumattakaan muista mainitsemistasi valintakriteereistä. Jaa, että satama-alalla semmoisiakin? Saattaisin sitten päästä sinne töihin minäkin.
Eikös se ahtaaja/paperimies ole kaakonkulmalla katoavaa kansanperinnettä? Kun uutisia seuraa !
- ahtaalla
aht.... kirjoitti:
Eikös se ahtaaja/paperimies ole kaakonkulmalla katoavaa kansanperinnettä? Kun uutisia seuraa !
ja samalla osa hitaasti katoavaa neuvostoliittoa
- Stewe J. Doring
Oikein nakrattaa firman "ammattikoulutus" pomoille.
Muutaman vuoden ollut PÄÄSI toiseen firmaan pomoksi kokemuksella.
Tieto Taito ei riittänyt OIKEAN AHTAUSFIRMAN pomoksi. Kenkää tuli.
Sen tilalle tais mennä joku kaloripalloblondi, joka näki rahtilaivan ensi kerran nimityksen jälkeen. Hyvin menee Multilla.
Vanha totuus, HALPUUS HOUKUTTAA, MUTTA HALVALLA EI HYVÄÄ SAA.- mariankatu,,,
Pääsi stevekolle pomoksi kun osasi pissiä toisten päälleeee..
- PERUSKOULUTUS
mariankatu,,, kirjoitti:
Pääsi stevekolle pomoksi kun osasi pissiä toisten päälleeee..
ON PERUSKOULUSTA POHJANOTEERAUS
- Ahtaaja m/85
PERUSKOULUTUS kirjoitti:
ON PERUSKOULUSTA POHJANOTEERAUS
..repiä peruskoulupohjalla 30 euron tuntiliksoja jossain muualla kuin rantsussa - ja 100-400 % ylitöitä piisaa! Rahaa on niin, ettei paskalle taivu ja jos vaikka taipuisikin, niin ei ainakaan itse viitsi pyyhkiä..
- Hietasen konkari
Ahtaaja m/85 kirjoitti:
..repiä peruskoulupohjalla 30 euron tuntiliksoja jossain muualla kuin rantsussa - ja 100-400 % ylitöitä piisaa! Rahaa on niin, ettei paskalle taivu ja jos vaikka taipuisikin, niin ei ainakaan itse viitsi pyyhkiä..
Mutta mutta..ei se raha ihan helpolla tule! Haminas ehkäpä..onk siel muuta kun tupaukkoja??
- Olin siellä minäkin
Hietasen konkari kirjoitti:
Mutta mutta..ei se raha ihan helpolla tule! Haminas ehkäpä..onk siel muuta kun tupaukkoja??
aikoja sitten 20 asteen pakkasessa ja hirveässä pohjoistuulessa, asusteena oli alushousut , välihousut ja kunnon toppahousut. Yläkropassa aluspaita, flanelipaita, villapaita ja paita, sekä päällystakki. Jalassa
( siis molemmissa) nahkasaappaat, villasukat ja erinomaiset jalkarätit ( joita nykyisin ei edes osata käyttää). Vilu oli, mutta ei palelluttu. Ruokalarakennuksessa tosin tuli vietettyä enemmän aikaa, kuin laki salli. Ei valitettu. Silloin aikoinaan voi leivän päälle oli tärkeää, jotta pärjäsi seuraavaan "huutoon" asti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733664Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91991Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341210
- 1001073
- 1091055
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876