Apuva nojatuolin kanssa!

JalkaRikki

Meillä on kotona 1950-luvulta peräisin oleva sohvaryhmä, josta nyt yhden nojatuolin takajalka on lähtenyt irti. Se keikkuikin jonkin aikaa, kunnes sitten se ei enää kestänyt. Jalka on melko lyhyt (15cm) ja se on ollut nojatuolissa kiinni paksulla tappikiinnitykellä. Kun tarkastelin tappia, huomasin sen ympärillä olevan aivan turhaa kuivunutta liimaa. Näemmä joku on vuosien varrella yrittänyt jo korjata sitä hyvin ammattitaidottomasti. Yritin keittiöveitsen kanssa ottaa liimoja pois. Osan sainkin otettua, mutta en siltikään pysty korjaamaan jalkaa itse, etenkin kun jalkaan on tullut pieni halkeama niin, että tapille tarkoitettu aukko on hieman suurentunut. Siitäpä se keikkuminen sitten saattoi johtua...

Ennen minulle ei ole tapahtunut mitään tällaista, joten olen aivan sormi suussa: minne tämä pitäisi viedä? Ketkä korjaavat nojatuolien jalkoja? Mietin entisöijää, mutta eihän tässä ensisöinnistä ole kyse. Auttakaa te viisaammat! Pelkään, että tuon pienen (mutta selkeästi silmin havaittavan) halkeaman takia jalka täytyy ehkä jopa tehdä kokonaan uudestaan. Auts. Mainitsen vielä, että nojatuoli sijaitsee Joensuussa, jos joku lukijoista sattuu vaikkapa tietämään tekijöitä tältä paikkakunnalta. Kiitos!

4

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos pystyt, raota sitä halkeamaa lisää varovasti. Laita puuliimaa halkeaman kohdalle, hiero sormella liimaa, joka pikku hiljaa kulkeutuu halkeamaan. Puristimella puristat halkeaman kiinni, huomaat halkeamasta pursuaa liimaa, pyyhi pois kostealla kankaalla ylipursunut. Anna kuivua kunnolla.
      Sitten otat vaikka rautasahan, sahaat sen tapin keskeltä kahtia, teet ihan hiukan paksumman puukiilan mitä se sahan tekemä rako on. Liimaa riittävästi tappiin, paina se tekemäsi pieni puukiila hieman siihen rakoon ja napauta vasaralla jalka paikoilleen, Se tekemäsi kiila pullistaa jalan tapin ja hups, tiukka ja hyvä kunhan annat taas rauhass kuivua, pssssst liimana käyttäisin kiillon sinisessä muovipullossa olevaa puuliimaa, kestää kosteuttakin hiukan.

      • JalkaRikki

        Kiitos vinkistä, mutta en kyllä tämmöisenä nakkisormena uskalla alkaa mitään tuollaista tekemään. Pelkään vaan, että hajotan koko tapin. Sitten onkin kiva. Joskus sitä tietää, milloin täytyy antaa työt mieluummin ammattilaisen käsiin... :)


      • fuji moto
        JalkaRikki kirjoitti:

        Kiitos vinkistä, mutta en kyllä tämmöisenä nakkisormena uskalla alkaa mitään tuollaista tekemään. Pelkään vaan, että hajotan koko tapin. Sitten onkin kiva. Joskus sitä tietää, milloin täytyy antaa työt mieluummin ammattilaisen käsiin... :)

        Itse se pitää korjata! Sait jo hyvät ohjeet.
        Vaikka koko tappi menisi rikki, niin ei ole mikään ongelma. Se on vain puuta. Tapin voi aina sahata poikki tai porata pois ja laittaa uuden. Joka tapauksessa osta puukko, sille on aina käyttöä. Keittiöveitsellä...


    • ammattilaisia1

      Joensuusta löytyy verhoomoja tai verhoiluliikkietä, soita johonkin niistä, ne osaavat korjata tuolisi:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe