Meillä on kotona 1950-luvulta peräisin oleva sohvaryhmä, josta nyt yhden nojatuolin takajalka on lähtenyt irti. Se keikkuikin jonkin aikaa, kunnes sitten se ei enää kestänyt. Jalka on melko lyhyt (15cm) ja se on ollut nojatuolissa kiinni paksulla tappikiinnitykellä. Kun tarkastelin tappia, huomasin sen ympärillä olevan aivan turhaa kuivunutta liimaa. Näemmä joku on vuosien varrella yrittänyt jo korjata sitä hyvin ammattitaidottomasti. Yritin keittiöveitsen kanssa ottaa liimoja pois. Osan sainkin otettua, mutta en siltikään pysty korjaamaan jalkaa itse, etenkin kun jalkaan on tullut pieni halkeama niin, että tapille tarkoitettu aukko on hieman suurentunut. Siitäpä se keikkuminen sitten saattoi johtua...
Ennen minulle ei ole tapahtunut mitään tällaista, joten olen aivan sormi suussa: minne tämä pitäisi viedä? Ketkä korjaavat nojatuolien jalkoja? Mietin entisöijää, mutta eihän tässä ensisöinnistä ole kyse. Auttakaa te viisaammat! Pelkään, että tuon pienen (mutta selkeästi silmin havaittavan) halkeaman takia jalka täytyy ehkä jopa tehdä kokonaan uudestaan. Auts. Mainitsen vielä, että nojatuoli sijaitsee Joensuussa, jos joku lukijoista sattuu vaikkapa tietämään tekijöitä tältä paikkakunnalta. Kiitos!
Apuva nojatuolin kanssa!
4
820
Vastaukset 4
Jos pystyt, raota sitä halkeamaa lisää varovasti. Laita puuliimaa halkeaman kohdalle, hiero sormella liimaa, joka pikku hiljaa kulkeutuu halkeamaan. Puristimella puristat halkeaman kiinni, huomaat halkeamasta pursuaa liimaa, pyyhi pois kostealla kankaalla ylipursunut. Anna kuivua kunnolla.
Sitten otat vaikka rautasahan, sahaat sen tapin keskeltä kahtia, teet ihan hiukan paksumman puukiilan mitä se sahan tekemä rako on. Liimaa riittävästi tappiin, paina se tekemäsi pieni puukiila hieman siihen rakoon ja napauta vasaralla jalka paikoilleen, Se tekemäsi kiila pullistaa jalan tapin ja hups, tiukka ja hyvä kunhan annat taas rauhass kuivua, pssssst liimana käyttäisin kiillon sinisessä muovipullossa olevaa puuliimaa, kestää kosteuttakin hiukan.- JalkaRikki
Kiitos vinkistä, mutta en kyllä tämmöisenä nakkisormena uskalla alkaa mitään tuollaista tekemään. Pelkään vaan, että hajotan koko tapin. Sitten onkin kiva. Joskus sitä tietää, milloin täytyy antaa työt mieluummin ammattilaisen käsiin... :)
- fuji moto
JalkaRikki kirjoitti:
Kiitos vinkistä, mutta en kyllä tämmöisenä nakkisormena uskalla alkaa mitään tuollaista tekemään. Pelkään vaan, että hajotan koko tapin. Sitten onkin kiva. Joskus sitä tietää, milloin täytyy antaa työt mieluummin ammattilaisen käsiin... :)
Itse se pitää korjata! Sait jo hyvät ohjeet.
Vaikka koko tappi menisi rikki, niin ei ole mikään ongelma. Se on vain puuta. Tapin voi aina sahata poikki tai porata pois ja laittaa uuden. Joka tapauksessa osta puukko, sille on aina käyttöä. Keittiöveitsellä...
- ammattilaisia1
Joensuusta löytyy verhoomoja tai verhoiluliikkietä, soita johonkin niistä, ne osaavat korjata tuolisi:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106822En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 128571
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 42496