Asianajoa

Hämmästelevä

Näinkin asianajaja voi Suomessa toimia.

Ottaa jutun hoitaakseen, mutta ei tee asialle käytännössä mitään.Uskottelee hoitavansa juttua, mutta ei todellisuudessa tee mitään.Asiakkaalle paljastuu ehkä vasta vuoden kuluttua, että asianajaja petti häntä ja pelasi vain aikaa.Toimeksiannon päätyttyä asianajaja luonnollisesti lähetti laskun "työstään" oikeusaputoimistolle.

11

864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeusvaltio

      Ajanpeluuta toteuttavat Suomessa myös lukuisat erilaiset valitusinstanssit ja esim.oikeuslaitos(lääninhallitus,syyttäjät,potilasvakuutuskeskus,potilasvahinkolautakunta.. jne)Hankalia juttuja (mm.virkarikokset)haudotaan maksimiaika ja vähän ylikin.

      Mihin ihmeeseen monia(päällekkäisiä)valitus- ja kanteluinstansseja oikein tarvitaan?
      -Ihmisten vähitellen tapahtuvaan henkiseen nujertamiseenko?Varmistetaan se, että oikeus ei toteudu, mutta tehoton byrokratia toimii ja rahat sen pyörittämiseen otetaan oikeusmurhatuilta ihmisiltä.

      • Näin on

        Puhut asiaa. Näin juuri on. Hirveät rahasummat kerätään ihmisiltä, jotka eivät ole tehneet yhtään mitään väärää. Tavallisen ihmisen tavallinen elämä voidaan nujertaa jollain tekaistuilla tekosyytöksillä, jossa mm. liikkuminen eli kävely yleisellä tiellä katsottiin "tarkkailuksi".Sitten ylemmässä oikeusasteessa katsottiinkin, että "tarkkailu" ei ole rikos, mutta syyttäjä kasvonsa menettäneenä keksi "rikoskumppaninsa" kanssa keksiä syytökselle nimen "irvistys", johon kuitenkaan ei ollut yhtään todistajaa.Siitä huolimatta syytöksestä tuli tuomio "irvistyksen" perusteella. Joten tällaista on oikeuskäytäntö täällä Suomen maassa. Eli teit tai olit tekemättä, niin tuomitaan.

      • Oikeusvaltio

        Suomalaisen kantelu- ja valitus-teatterin pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan se, että oikeuden toteutuminen pyritään estämään.

        Byrokratiaan(asiantuntijalääkäreiden palkkioihin ym.)kuluu valtion varoja runsaasti, mutta säästöä kuitenkin syntynee, koska vahingon ja vääryyden kärsineet pyritään(yleensä)jättämään kokonaan korvauksetta.Tämä tapahtuu käytännössä valheellisten "asiantuntijalääkäri"-lausuntojen avulla.Noita lausuntoja kirjoittavat yleensä miespuoliset professorit(myös emeritus).

        Virkamiehiä, kuten lääkäreitä(yli), ei saateta vastuuseen rikoksista, eikä väärinkäytöksistä-kaksinaismoralismi kukoistaa.Tietoisilla oikeusmurhilla lisätään katkeruutta, itsemurhia ja muuta väkivaltaa yhteiskunnassa, mutta se ei eräitä tahoja näytä kiinnostavan.

      • Oikeusvaltio
        Oikeusvaltio kirjoitti:

        "Suomalaisen kantelu- ja valitus-teatterin pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan se, että oikeuden toteutuminen pyritään estämään".

        "Virkamiehiä, kuten lääkäreitä(yli), ei saateta vastuuseen rikoksista, eikä törkeistäkään väärinkäytöksistä - kaksinaismoralismi kukoistaa.
        Tietoisilla oikeusmurhilla lisätään katkeruutta, itsemurhia ja muuta väkivaltaa yhteiskunnassa, mutta se ei eräitä tahoja näytä kiinnostavan"

        -Halveksittavaa ja ERITTÄIN raukkamaista toimintaa.

      • Tietoa

        ...tämä on johtanut siihen ,että mm. sairaaloissa jotkut ylilääkärit käyttäytyvät täysin vastuuttomasti.

        -Hoitovirheitä ryhdytään peittelemään epäasianmukaisesti suoritetuilla leikkauksilla, väärillä lausunnoilla jne.
        -Oikea ja asianmukainen hoito estetään potilaalta järjestelmällisesti.
        -Potilas yritetään leimata luulotautiseksi tai mielisairaaksi(tuntemattomasta syystä johtuvista kivuista kärsiväksi).
        -Leikkauksiin saattaa liittyä suoranaista kidutusta(vähäisellä tai olemattomalla puudutuksella leikkaamista)ja operaation suorittajaksi saatetaan määrätä kokematon apulaislääkäri.
        -Potilaalta kysymättä tehdään leikkauksesta opetustilaisuus.

        Vastuuttomien ja moraalittomien henkilöiden luomassa järjestelmässä kukaan ei vastaa mistään.

        Onko tänään muuten Suomalaisuuden päivä?

      • Tietoa
        Tietoa kirjoitti:

        ...peittelyssä(lääkäreiden ajaessa omia etujaan)kuluilla ei näytä olevan mitään merkitystä.Kalliita tietokonekuvauksia ja magneettikuvauksia voi olla puoli tusinaa, vaikka sairaus ja kipujen syy olisi näkynyt jo ensimmäisissä kuvissa.Potilasta juoksutetaan poliklinikalla muutaman vuoden aikana 50 kertaa (asianmukaista hoitoa antamatta), koska lääkäreiden mukaan mitään sairautta ei ole.Siitä huolimatta esimerkiksi leikkauksia on tehty.

        Potilasasiamiehestä ja valituksesta sairaalan johdolle ei ollut apua.

        Potilas hoidetaan lopulta asianmukaisesti toisessa sairaalassa.
        Hoitovirheestä korvausta hakiessaan hän saa nyt vastaansa valtion ja kierot "asiantuntijalääkärit".

        Tämä on elävää elämää Helsingissä.

      • Yksi
        Oikeusvaltio kirjoitti:

        "Suomalaisen kantelu- ja valitus-teatterin pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan se, että oikeuden toteutuminen pyritään estämään".

        "Virkamiehiä, kuten lääkäreitä(yli), ei saateta vastuuseen rikoksista, eikä törkeistäkään väärinkäytöksistä - kaksinaismoralismi kukoistaa.
        Tietoisilla oikeusmurhilla lisätään katkeruutta, itsemurhia ja muuta väkivaltaa yhteiskunnassa, mutta se ei eräitä tahoja näytä kiinnostavan"

        -Halveksittavaa ja ERITTÄIN raukkamaista toimintaa.

        Suomalaisen kantelu- "teatterin" pääasiallinen tarkoitus näyttää olevan se, että oikeuden toteutuminen pyritään estämään.

        Virkamiehiä, kuten lääkäreitä(ylil.), ei saateta vastuuseen rikoksista, eikä törkeistäkään väärinkäytöksistä. Tietoisilla oikeusmurhilla lisätään katkeruutta, itsemurhia ja muuta väkivaltaa yhteiskunnassa, mutta se ei eräitä tahoja näytä kiinnostavan.

        -Nuo "eräät tahot" ovat mielestään lain ja moraalin yläpuolella.On perusteltua tässäkin yhteydessä puhua PIMEÄSTÄ, kansalaisia vastaan suunnatusta SALALIITOSTA.

    • SIR

      Näin on, itsekin olen perikuntani kanssa kokenut tällaisen työsuorituksen asianajajan taholta. Ja vuosia kestävään valitusruljanssiin ja kirjeenvaihtoon voi lähteä asianajajaliiton kanssa, mutta mitään hyötyä siitä ei taida monestikaan olla, ei ainakaan meidän tapauksessa. Minut ja perikuntani leimattiin valehtelijaksi asianajajan valheiden perusteella.

    • Kokenut

      Itselleni kävi näin: toimitin kaikki pahoinpitelyä koskevat asiakirjat(poliisilta, sairaalasta jne.) asianajajalle, tein laskelmat, kirjelmät... kaikki. Tapaamisia asianajajan kanssa oli tasan kaksi (á puoli tuntia, joista toinen juuri ennen oikeudenkäyntiä).
      Oikeudessa asianajaja esitti tekemäni asiakirjan omanaan.... laskutti 1400 €, joka on 100 € vähemmän kuin korvaus pahoinpitelyn kivusta ja särystä....
      Otti vastapuolelta ensimmäiseksi oman laskunsa määrän ja uhri odottaa korvaustaan edelleen!
      Eikä ollut ensimmäinen turha tyyppi. Ja tätä suositteli tämän paikkakunnan asianajajien puheenjohtaja...
      Että on ihmeellistä asianajoa eli ajavat vain omaa etuaan.

    • Hämmästelevä

      Oikeastaan hämmästelen sitä, miksi valtio maksaa tällaisessa tapauksessa korvauksen asianajajalle, joka toimillaan on pelkästään vahingoittanut asiakastaan.

      Vuoden päivät juttu "työn" alla.Palkkio sen mukainen?

    • näin on

      näppylät,itselleni kävi juuri näin,tämä as.ajaja mulkku selitti aina vaan että asia etenee koko-ajan,noin 1v6kk:n päästä selvisi ettei hän,siis tämä mulkku, ollut tehnyt asian eteen muuta kuin väärentänyt asiakirjoja,muuta onneksi narahti niistä,myöhemmin tämä sama mulkku narahti vielä muutamista kavalluksista kuolinpesistä ym.katotaan mitä mulkku selittää oikeudessa,varmaan samaa kuin kavalluksien kohdallakin,:on paljon takausvastuuta kavereille,ja voi voi,olin niin kamalan masentunut. Vetäis ittes saatana hirteen,se olis palvelus mulkulle itselleen ja yhteiskunnalle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      63
      2902
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      129
      2585
    3. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      10
      2349
    4. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      11
      1794
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      17
      1624
    6. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      367
      1525
    7. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      60
      1449
    8. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      71
      1174
    9. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      22
      1171
    10. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      86
      1144
    Aihe