Onko täällä ihmisiä jotka ovat menettäneet jonkun rakkaan ihmisen yhteyden uskoontulon myötä?
MInun ystäväni kasvoi nuoruutensa ahtaassa uskonnollisessa ympäristössä. Heti kun hän pääsi kotoaan,
loppui usko ja koki vapautuksen. Paljon vuosia oli välissä eikä usko paljoa hetkauttanut kunnes hän löysi valon tien. Muutosten sarja alkoi. Oli innoittavaa katsella kun hän heräsi, välillä tuskastuen ettei kehittynyt samaa tahtiin kuin muka piti. Elämään tuli tiukka paikka. Yhtäkkiä hän ei uskaltanut antaa itsensä kasvaa. Se pelotti eikä hän lopulta tiennyt mitä olisi sillä vapaudella tehnyt sillä toisaalla tottunut ihmispiiri tuskastui hänen muutokseen ja alkoi uhkailla. Niinpä lopulta raamattu löytyi käteen ja hups kaikesta vannomisesta huolimatta vanha laatikko löytyi uudessa muodossa. Tässä ahtaassa uskossa on nyt selvät sävelet, Jeesus päätii kuinka tästä eteenpäin. Me muut jäimme katselemaan vierestä osoittelua kuinka olemme saatanasta ja noitia jne. Hän ei pidä enää yhteyttä kehenkään vaikka itse totesi ettei hän olisi näin halunnut käyvän. Ymmärrän toki että hänen sielunsa tarvitsee tätä kokemusta ja vaikka olen kaikki irtipäästämistemput tehnyt, sydämeni on kovin kipeä siitä yhtäkkisestä syytöstulvasta.
Itse saan suurilta osilta olla kiitollinen omasta kehityksestäni siltikin sydämessäni kaipaan häntä sillä hän on niin kauniin läheinen sielu. Tiedämme sielunsuunnitelmat jne.
Onko kenelläkään sellaista kokemusta että lopulta palattaisiin yhteen, ihanan muuttuneena.
MInun ystäväni kasvoi nuoruutensa ahtaassa uskonnollisessa ympäristössä. Heti kun hän pääsi kotoaan,
loppui usko ja koki vapautuksen. Paljon vuosia oli välissä eikä usko paljoa hetkauttanut kunnes hän löysi valon tien. Muutosten sarja alkoi. Oli innoittavaa katsella kun hän heräsi, välillä tuskastuen ettei kehittynyt samaa tahtiin kuin muka piti. Elämään tuli tiukka paikka. Yhtäkkiä hän ei uskaltanut antaa itsensä kasvaa. Se pelotti eikä hän lopulta tiennyt mitä olisi sillä vapaudella tehnyt sillä toisaalla tottunut ihmispiiri tuskastui hänen muutokseen ja alkoi uhkailla. Niinpä lopulta raamattu löytyi käteen ja hups kaikesta vannomisesta huolimatta vanha laatikko löytyi uudessa muodossa. Tässä ahtaassa uskossa on nyt selvät sävelet, Jeesus päätii kuinka tästä eteenpäin. Me muut jäimme katselemaan vierestä osoittelua kuinka olemme saatanasta ja noitia jne. Hän ei pidä enää yhteyttä kehenkään vaikka itse totesi ettei hän olisi näin halunnut käyvän. Ymmärrän toki että hänen sielunsa tarvitsee tätä kokemusta ja vaikka olen kaikki irtipäästämistemput tehnyt, sydämeni on kovin kipeä siitä yhtäkkisestä syytöstulvasta.
Itse saan suurilta osilta olla kiitollinen omasta kehityksestäni siltikin sydämessäni kaipaan häntä sillä hän on niin kauniin läheinen sielu. Tiedämme sielunsuunnitelmat jne.
Onko kenelläkään sellaista kokemusta että lopulta palattaisiin yhteen, ihanan muuttuneena.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.