Tampereella SE bisnes pyörii.........

http://www.perhehoitokumppanit.fi/Ajankohtaista

Ajankohtaista
Päivitämme tänne PKS:n ajankohtaiset asiat.
* Henkilökunta kasvaa: 24.3.2010 aloitti uusi tukityöntekijä Ville Kantola
* Uudet alueelliset sosiaalityöntekijät aloittivat 19.7.2010:
Keski-Suomi: YTM, sosiaalityöntekijä Mari Halonen
Pohjanmaa: VTM, sosiaalityöntekijä Sanna Sillanpää
Varsinais-Suomi: VTM, sosiaalityöntekijä Katja Haavisto
* Mahdollisuus myös nopeisiin virka-ajan ulkopuolisiin sijoituksiin, kts. Sijoittajakunnille -> Ota yhteyttä
* N. 40 sijoitusta tehty perheisiimme
* Tällä hetkellä useita sijoitusprosesseja valmisteilla, silti perheitä valmiudessa uusiin sijoituksiin

a jan ko htaista kirjoitti:

http://www.perhehoitokumppanit.fi/Ajankohtaista

Ajankohtaista
Päivitämme tänne PKS:n ajankohtaiset asiat.
* Henkilökunta kasvaa: 24.3.2010 aloitti uusi tukityöntekijä Ville Kantola
* Uudet alueelliset sosiaalityöntekijät aloittivat 19.7.2010:
Keski-Suomi: YTM, sosiaalityöntekijä Mari Halonen
Pohjanmaa: VTM, sosiaalityöntekijä Sanna Sillanpää
Varsinais-Suomi: VTM, sosiaalityöntekijä Katja Haavisto
* Mahdollisuus myös nopeisiin virka-ajan ulkopuolisiin sijoituksiin, kts. Sijoittajakunnille -> Ota yhteyttä
* N. 40 sijoitusta tehty perheisiimme
* Tällä hetkellä useita sijoitusprosesseja valmisteilla, silti perheitä valmiudessa uusiin sijoituksiin

Lue lisää

joka pisti kolen ihmistä hengiltä. Olisiko opiskellut vankilassa sossuksi? Yleensä nimi toki vaihdetaan, muta ei kaikki vangit sitä tee....

Voisiko kysymyksessä olla Tampereen tauti?
Tässä linkissä pohditaan ilmiötä, jossa mahdollisesti myös saattaa löytyä vastauksia, onko kysymyksessä virus, epidemia, vai pandemia?

http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/blogit/laulava_sosiaalityontekija/tampereen-tauti

---

Pandemia? kirjoitti:

Voisiko kysymyksessä olla Tampereen tauti?
Tässä linkissä pohditaan ilmiötä, jossa mahdollisesti myös saattaa löytyä vastauksia, onko kysymyksessä virus, epidemia, vai pandemia?

http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/blogit/laulava_sosiaalityontekija/tampereen-tauti

---

Lue lisää

samaa ilmiötä on muuallakin.

"Johto on kieltänyt julkisen keskustelun julkisten varojen ja resurssien käytöstä. Kaupungin sosiaaliviraston palveluksessa oleva henkilö ei saa sanoa, mitä mieltä on. "

Tekisi mieli kysyä, onko todella kiinni vain VIRKAMIESjohtajasta ja hänen herkästä hipiästään? Eivätkö kuntapoliitikot ole kaikkein turvatuimpia, mitä koskemattomuuteen tulee?

Ei missään kunnassa kuntatyöntekijän ole sopivaa arvostella kuntapoliitikkojen päätöksiä julkisuudessa.

Virkamiesjohtajien syyttäminen on osatotuus asiasta silloin, kun ei uskalleta puhua ihan suoraan totuutta.

25 kirjoitti:

samaa ilmiötä on muuallakin.

"Johto on kieltänyt julkisen keskustelun julkisten varojen ja resurssien käytöstä. Kaupungin sosiaaliviraston palveluksessa oleva henkilö ei saa sanoa, mitä mieltä on. "

Tekisi mieli kysyä, onko todella kiinni vain VIRKAMIESjohtajasta ja hänen herkästä hipiästään? Eivätkö kuntapoliitikot ole kaikkein turvatuimpia, mitä koskemattomuuteen tulee?

Ei missään kunnassa kuntatyöntekijän ole sopivaa arvostella kuntapoliitikkojen päätöksiä julkisuudessa.

Virkamiesjohtajien syyttäminen on osatotuus asiasta silloin, kun ei uskalleta puhua ihan suoraan totuutta.

Lue lisää

"Ei missään kunnassa kuntatyöntekijän ole sopivaa arvostella kuntapoliitikkojen päätöksiä julkisuudessa."


Tuo ei silti tarkoita, etteikö se olisi ihan laillista ja peräti suotavaa, koko yhteiskuntaa ajatellen.

Olen äskettäin käynyt kehumassa erästä kotikaupunkini aktiivista ja pontevaa mielipidekirjoittajaa, joka opettajana (hän käyttää titteliä musiikinopettaja) työskennellessään tekee hyviä havaintoja vaikkapa kaupungin rahojen käytöstä. Hän julkaisee tekstinsä paljolti omalla nimellään.

Kyllä virkamieskin saa arvostella, ja älykäs ihminen suorastaan kerää hyviä huomioita, jotta niistä voi raportoida eteenpäin. Mutta monella ei vain ole pokkaa, sitä selkärankaa, tehdä noin. Vaikenemine on helppoa. Ja luusereiden hommaa.

25 kirjoitti:

samaa ilmiötä on muuallakin.

"Johto on kieltänyt julkisen keskustelun julkisten varojen ja resurssien käytöstä. Kaupungin sosiaaliviraston palveluksessa oleva henkilö ei saa sanoa, mitä mieltä on. "

Tekisi mieli kysyä, onko todella kiinni vain VIRKAMIESjohtajasta ja hänen herkästä hipiästään? Eivätkö kuntapoliitikot ole kaikkein turvatuimpia, mitä koskemattomuuteen tulee?

Ei missään kunnassa kuntatyöntekijän ole sopivaa arvostella kuntapoliitikkojen päätöksiä julkisuudessa.

Virkamiesjohtajien syyttäminen on osatotuus asiasta silloin, kun ei uskalleta puhua ihan suoraan totuutta.

Lue lisää

Sensuuri on kaksiportaista.

Ensin se, mistä puhuminen on kokonaan kielletty.
Ja toisaalta sensuuriin kuuluu myös se tapa, miten vaikeista asioista puhutaan, koska sekin on osa peittelyä.

Lastensuojelussa tuo peittelevä puhetapa on kukoistuksessaan, se on oikeastaan ihan oma kielensä, hyvin erikoinen tapa käyttää suomea, siihen on lakitermien lisäksi kehitetty myös omia sisäpiiri-ilmaisuja. Verratkaa vaikka aloitusta ja toisessa ketjussa olevaa Lasse Puskalan puheenvuoroa ja miettikää, mitä tavistallaaja tuosta ymmärtää.

Ei mitään muuta kuin sen, että lapsia otetaan hirveästi huostaan. Jos tavis yrittää ymmärtää pintaa syvemmälle, hän miettii ilmaisujen "ennaltaehkäisevä" ja "korjaava" työ merkitystä. Ei kukaan, joka ei ole perehtynyt ls:uun, välttämättä tiedä edes sellaista asiaa, että lain mukaan pitäisi huostaanottoa edeltää ennaltaehkäiseviä tukia, eikä niitä Suomessa ole käytössä. Eikö lukijan pää mene sekaisin vähemmästäkin kun ensin puhutaan valhetuista (perhetyö), miten sitä muka tarjotaan jopa vuosien ajan, ja loppukaneetissa sanotaan, että ehkäisevää tukea ei ole. Tulee mieleen sanonta 'valheella on lyhyet jäljet', toimittajatkin jo sekoilevat sanoissaan, vai tarkoituksellako uutisoidaan näin ristiriitaisesti, että lukijan huomio kiintyisi EDES siihen, että uutisessa on ristiriitoja.

Uutisointi ls:ta on yhtä pitkää kuin leveääkin. Kun lukijan pää halutaan oikein sekaisin, lisätään tekstiin mainintoja huonoista perheistä ja päihteistä. Sen jälkeen lukija jo lopettaakin pohtimisen, koska hän luulee tietävänsä asiasta oleellisen.

Olen nimittänyt tuon peittelevän ja valehtelevan kielen ls:n serbokroatiaksi, kun en parempaakaan nimitystä ole vielä keksinyt.

25 kirjoitti:

samaa ilmiötä on muuallakin.

"Johto on kieltänyt julkisen keskustelun julkisten varojen ja resurssien käytöstä. Kaupungin sosiaaliviraston palveluksessa oleva henkilö ei saa sanoa, mitä mieltä on. "

Tekisi mieli kysyä, onko todella kiinni vain VIRKAMIESjohtajasta ja hänen herkästä hipiästään? Eivätkö kuntapoliitikot ole kaikkein turvatuimpia, mitä koskemattomuuteen tulee?

Ei missään kunnassa kuntatyöntekijän ole sopivaa arvostella kuntapoliitikkojen päätöksiä julkisuudessa.

Virkamiesjohtajien syyttäminen on osatotuus asiasta silloin, kun ei uskalleta puhua ihan suoraan totuutta.

Lue lisää

Onko Varhainen puuttuminen muuttamassa suuntaa ja nyt aletaan ottamaan huomioon myös lapset perheet ja vanhemmat?

Lapsen edun huomioonottaminen on tärkein periaate varhaiskasavatusta koskevan lainsäädännön uudistamisessa. Sosiaali- ja terveysministeriössä on yhteistyössä kaikkien keskeisten sidosryhmien valmisteltu päivähoitolain kokonaisuudistusta varhaiskasvatusta koskevaksi laiksi jo monen vuoden ajan.
Uuden lain on turvattava lapsen oikeus laadultaan hyviin varhaiskasvatuspalveluihin sekä vanhempien oikeus saada lapsilleeen päivähoitopaikka.

Tavoiotteita pyritään saavuttamaan ilman lain osittaisuudistusta.
Peruspalveluministeri Paula Risikko tapaa asian tiimoilta varhaiskasvatauksen neuvottelukuntaa.

Lue myös linkit:
Lisätietoa.
Päivähoito.
Varhaiskasvatuksen neuvottelukunta.

http://www.stm.fi/tiedotteet/verkkouutinen/view/1543104#fi

---

26 kirjoitti:

Sensuuri on kaksiportaista.

Ensin se, mistä puhuminen on kokonaan kielletty.
Ja toisaalta sensuuriin kuuluu myös se tapa, miten vaikeista asioista puhutaan, koska sekin on osa peittelyä.

Lastensuojelussa tuo peittelevä puhetapa on kukoistuksessaan, se on oikeastaan ihan oma kielensä, hyvin erikoinen tapa käyttää suomea, siihen on lakitermien lisäksi kehitetty myös omia sisäpiiri-ilmaisuja. Verratkaa vaikka aloitusta ja toisessa ketjussa olevaa Lasse Puskalan puheenvuoroa ja miettikää, mitä tavistallaaja tuosta ymmärtää.

Ei mitään muuta kuin sen, että lapsia otetaan hirveästi huostaan. Jos tavis yrittää ymmärtää pintaa syvemmälle, hän miettii ilmaisujen "ennaltaehkäisevä" ja "korjaava" työ merkitystä. Ei kukaan, joka ei ole perehtynyt ls:uun, välttämättä tiedä edes sellaista asiaa, että lain mukaan pitäisi huostaanottoa edeltää ennaltaehkäiseviä tukia, eikä niitä Suomessa ole käytössä. Eikö lukijan pää mene sekaisin vähemmästäkin kun ensin puhutaan valhetuista (perhetyö), miten sitä muka tarjotaan jopa vuosien ajan, ja loppukaneetissa sanotaan, että ehkäisevää tukea ei ole. Tulee mieleen sanonta 'valheella on lyhyet jäljet', toimittajatkin jo sekoilevat sanoissaan, vai tarkoituksellako uutisoidaan näin ristiriitaisesti, että lukijan huomio kiintyisi EDES siihen, että uutisessa on ristiriitoja.

Uutisointi ls:ta on yhtä pitkää kuin leveääkin. Kun lukijan pää halutaan oikein sekaisin, lisätään tekstiin mainintoja huonoista perheistä ja päihteistä. Sen jälkeen lukija jo lopettaakin pohtimisen, koska hän luulee tietävänsä asiasta oleellisen.

Olen nimittänyt tuon peittelevän ja valehtelevan kielen ls:n serbokroatiaksi, kun en parempaakaan nimitystä ole vielä keksinyt.

Lue lisää

"Lastensuojelussa tuo peittelevä puhetapa on kukoistuksessaan, se on oikeastaan ihan oma kielensä, hyvin erikoinen tapa käyttää suomea, siihen on lakitermien lisäksi kehitetty myös omia sisäpiiri-ilmaisuja. Verratkaa vaikka aloitusta ja toisessa ketjussa olevaa Lasse Puskalan puheenvuoroa ja miettikää, mitä tavistallaaja tuosta ymmärtää."


Olet aivan oikeassa.

Lastenkodin hoitaja Lasse Puskala kävi selittelemässä meillekin tällä foorumilla, mitä hän muka Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan tarkoitti. Naurettavaa! Kyllä tekstin pitää olla jo itsessään, sellaisenaan niin ymmärrettävää, ettei siihen tarvitse lukuohjeita kirjoittaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9466596

Mutta tuollaisen mongerruksen kirjoittaminen ja vieläpä sen julkaistavaksi tarjoaminen näyttävät olevan ihan suotavaa. Minä hämmästelen tätä.

Uskomatonta on tämä kaikki koukeroisuus ja koristeellisuus, jonka taakse valta piiloutuu. Mutta vallalle ei saa antaa siihen mahdollisuutta.

http://www.perhehoitokumppanit.fi/Historia

......... ........ kirjoitti:

http://www.perhehoitokumppanit.fi/Historia

Lastensuojelija Sirkka Rousu ajattelee blogissaan ääneen ja kannustaa rakentavaan keskustelun kehittämiseksi.
Selaa blogin kirjoituksia. Niitä voi kait myös kommentoida?

http://lastensuojelija.blogspot.com/2010/05/lapsen-kasvuolojen-pysyvyyden.html

--

Rusunat pullasta. kirjoitti:

Lastensuojelija Sirkka Rousu ajattelee blogissaan ääneen ja kannustaa rakentavaan keskustelun kehittämiseksi.
Selaa blogin kirjoituksia. Niitä voi kait myös kommentoida?

http://lastensuojelija.blogspot.com/2010/05/lapsen-kasvuolojen-pysyvyyden.html

--

Lue lisää

Kuuluuko lapsen ääni, kun perhettä ja lasta koskevia päätöksiä tehdään?
Huonosti vastaavat monet tutkijat.

Liisa Keltinkangas-Järvinen oikoo kirjassaan myyttejä.

http://www.tesso.fi/

---

Sosut Siperiaan? kirjoitti:

Kuuluuko lapsen ääni, kun perhettä ja lasta koskevia päätöksiä tehdään?
Huonosti vastaavat monet tutkijat.

Liisa Keltinkangas-Järvinen oikoo kirjassaan myyttejä.

http://www.tesso.fi/

---

Lue lisää

http://www.tesso.fi/
Perhe voimavarana Onnistuminen on pienestä kiinni
PÄIVI KAPIAINEN
Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan pienikin onnistuminen tutussa ympäristössä voi merkitä sitä, että ongelmissa kamppailevan lapsen elämässä lähtee tapahtumaan onnistumisten vyöry.
Mitä vikaa on lapsille ja perheille tarjotuissa tukitoimissa, kun esimerkiksi lasten huostaanotot ja psykiatristen palvelujen kysyntä näyttävät kasvavan jatkuvasti? Tätä kysymystä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä on pohtinut työryhmänsä kanssa. Ja vastauksiakin on löytynyt.
- Jos tukea tarvitseva lapsi ja hänen perheensä kokee, ettei heitä kuunnella aidosti heidän omassa elämänympäristössään, suurin osa tukitoimista menettää vaikutuksensa, Jukka Mäkelä sanoo.

Hän vetää sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman Kasteen lasten ja nuorten työryhmää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Kaste-ohjelman yksi tärkeimmistä päämääristä on lisätä osallisuutta lapsille ja nuorille tarjottavissa palveluissa. Tarvetta palvelujen uudelleen miettimiseen on, sillä jokainen huostaanotto kertoo jollakin tavalla epäonnistumisesta sitä edeltäneissä tukitoimissa.
Rahaa lasten ja nuorten tukitoimiin palaa paljon, mutta suurin osa siitä menee kalliisiin korjaaviin palveluihin. Kehityksen tukemisen ja ongelmien ehkäisyn valtavat mahdollisuudet jäävät vajaalle käytölle. Jukka Mäkelän mukaan se on kestämätön yhtälö niin tukea tarvitsevan perheen, terveys- ja sosiaalihuollon henkilökunnan kuin yhteiskunnankin kannalta.

Ryhmä voi auttaa yksilöä
Lastenpsykiatrin mukaan ajattelutavassamme auttamistyöstä on vielä paljon vanhanaikaista.
- Niin psykiatriassa kuin yleisessä ajattelussakin, joka näkyy muun muassa asenteissa kouluissa ja päiväkodeissa, mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöt nähdään liian usein vain ihmisen pään sisäisinä ongelmina tai perheen ongelmina. Ajattelemme, että lapsessa tai vanhemmissa on jotain, mikä pitäisi korjata: näin lapsi sitten lähetetään jonnekin terapiaan. Tätä ajattelutapaa on vaikea muuttaa, ellei yhteiskunnassa saada aikaan isompaa kulttuurin muutosta, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan painopiste pitää siirtää yhdestä ihmisestä ja hänen ongelmistaan yhteisöön ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihmisen pitää oppia tulemaan toimeen paitsi itsensä kanssa, olemaan vuorovaikutuksessa myös muiden ihmisten kanssa. Pelkkä yhden ihmisen ongelmien ratkominen ei välttämättä korjaa sitä, mitä henkilölle voi tapahtua vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa: henkilö voi tulla torjutuksi tai kiusatuksi ryhmässä. Ryhmällä voi siis olla sekä ongelmia aiheuttava että niitä ratkova vaikutus.
- Pienet hyvät asiat ryhmässä, kuten tapa pitää huolta toinen toisistaan, voivat korjata yksilön ongelmia ja vaikuttaa näin mielenterveyteen eheyttävästi, lastenpsykiatri painottaa.

Nopea ratkaisu auttaa
Jukka Mäkelä kertoo esimerkin arjen ratkaisukeskeisyydestä.
Eräs poika jätti yllättäen menemästä kouluun. Mitkään aikuisten ajatukset tilanteen ratkaisemiseksi eivät toimineet. Kun häntä kuultiin, kävi ilmi että hän pelkäsi luokan isompia poikia, jotka hän koki ivaileviksi. Opettajan mukaan mitään kiusaamista ei ollut, vaan poika oli vain kohtuuttoman pelokas. Hän ehdotti, että poika vietäisiin perheneuvolaan saamaan apua.

Asia ratkaistiin kuitenkin toisin: Perhe, opettaja, koulupsykologi ja koulukuraattori etsivät yhdessä konkreettista keinoa tukea poikaa siinä, minkä hän koki olevan ongelma. Poika kertoi, että hän haluaisi, että joku saattaisi hänet kouluun. Kun vuorotyössä oleva yksinhuoltajaäiti ei voinut tätä tehdä, poika ehdotti saattajaksi enoaan. Eno oli iloinen voidessaan auttaa, ja koska hänellä oli moottoripyörä, poika sai kouluun tullessaan ihailua jopa kaikkein karskeimpien poikien silmissä. Koulusta poissaolot loppuivat.
Jukka Mäkelän mukaan oli tärkeää, että tilanne ratkaistiin nopeasti ja lapsi pystyi jatkamaan koulunkäyntiä. Sen sijaan, että pojalle olisi tullut kokemus siitä, että hänessä on jotain vikaa, hän sai pikaisesti onnistumisen ja kuulluksi tulemisen kokemuksen siinä yhteisössä, jossa hän elää arkeaan. Tällä onnistumisella on valtavan suuri merkitys lapsen kehitykselle.
- Pienikin mahdollisuus onnistua jokapäiväisissä tilanteissa merkitsee sitä, että lapsen elämässä voi lähteä tapahtumaan onnistumisten vyöry. Sama pätee tietysti toisinpäin. Isokin onnistumisen kokemus vaikuttaa lapsen elämään vähemmän, jos se tapahtuu tavanomaisesta poikkeavassa ympäristössä, kuten lastenpsykiatrisella osastolla, erityisluokassa tai lastenkodissa.
.......................

--------------- kirjoitti:

http://www.tesso.fi/
Perhe voimavarana Onnistuminen on pienestä kiinni
PÄIVI KAPIAINEN
Lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan pienikin onnistuminen tutussa ympäristössä voi merkitä sitä, että ongelmissa kamppailevan lapsen elämässä lähtee tapahtumaan onnistumisten vyöry.
Mitä vikaa on lapsille ja perheille tarjotuissa tukitoimissa, kun esimerkiksi lasten huostaanotot ja psykiatristen palvelujen kysyntä näyttävät kasvavan jatkuvasti? Tätä kysymystä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä on pohtinut työryhmänsä kanssa. Ja vastauksiakin on löytynyt.
- Jos tukea tarvitseva lapsi ja hänen perheensä kokee, ettei heitä kuunnella aidosti heidän omassa elämänympäristössään, suurin osa tukitoimista menettää vaikutuksensa, Jukka Mäkelä sanoo.

Hän vetää sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman Kasteen lasten ja nuorten työryhmää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Kaste-ohjelman yksi tärkeimmistä päämääristä on lisätä osallisuutta lapsille ja nuorille tarjottavissa palveluissa. Tarvetta palvelujen uudelleen miettimiseen on, sillä jokainen huostaanotto kertoo jollakin tavalla epäonnistumisesta sitä edeltäneissä tukitoimissa.
Rahaa lasten ja nuorten tukitoimiin palaa paljon, mutta suurin osa siitä menee kalliisiin korjaaviin palveluihin. Kehityksen tukemisen ja ongelmien ehkäisyn valtavat mahdollisuudet jäävät vajaalle käytölle. Jukka Mäkelän mukaan se on kestämätön yhtälö niin tukea tarvitsevan perheen, terveys- ja sosiaalihuollon henkilökunnan kuin yhteiskunnankin kannalta.

Ryhmä voi auttaa yksilöä
Lastenpsykiatrin mukaan ajattelutavassamme auttamistyöstä on vielä paljon vanhanaikaista.
- Niin psykiatriassa kuin yleisessä ajattelussakin, joka näkyy muun muassa asenteissa kouluissa ja päiväkodeissa, mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöt nähdään liian usein vain ihmisen pään sisäisinä ongelmina tai perheen ongelmina. Ajattelemme, että lapsessa tai vanhemmissa on jotain, mikä pitäisi korjata: näin lapsi sitten lähetetään jonnekin terapiaan. Tätä ajattelutapaa on vaikea muuttaa, ellei yhteiskunnassa saada aikaan isompaa kulttuurin muutosta, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan painopiste pitää siirtää yhdestä ihmisestä ja hänen ongelmistaan yhteisöön ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihmisen pitää oppia tulemaan toimeen paitsi itsensä kanssa, olemaan vuorovaikutuksessa myös muiden ihmisten kanssa. Pelkkä yhden ihmisen ongelmien ratkominen ei välttämättä korjaa sitä, mitä henkilölle voi tapahtua vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa: henkilö voi tulla torjutuksi tai kiusatuksi ryhmässä. Ryhmällä voi siis olla sekä ongelmia aiheuttava että niitä ratkova vaikutus.
- Pienet hyvät asiat ryhmässä, kuten tapa pitää huolta toinen toisistaan, voivat korjata yksilön ongelmia ja vaikuttaa näin mielenterveyteen eheyttävästi, lastenpsykiatri painottaa.

Nopea ratkaisu auttaa
Jukka Mäkelä kertoo esimerkin arjen ratkaisukeskeisyydestä.
Eräs poika jätti yllättäen menemästä kouluun. Mitkään aikuisten ajatukset tilanteen ratkaisemiseksi eivät toimineet. Kun häntä kuultiin, kävi ilmi että hän pelkäsi luokan isompia poikia, jotka hän koki ivaileviksi. Opettajan mukaan mitään kiusaamista ei ollut, vaan poika oli vain kohtuuttoman pelokas. Hän ehdotti, että poika vietäisiin perheneuvolaan saamaan apua.

Asia ratkaistiin kuitenkin toisin: Perhe, opettaja, koulupsykologi ja koulukuraattori etsivät yhdessä konkreettista keinoa tukea poikaa siinä, minkä hän koki olevan ongelma. Poika kertoi, että hän haluaisi, että joku saattaisi hänet kouluun. Kun vuorotyössä oleva yksinhuoltajaäiti ei voinut tätä tehdä, poika ehdotti saattajaksi enoaan. Eno oli iloinen voidessaan auttaa, ja koska hänellä oli moottoripyörä, poika sai kouluun tullessaan ihailua jopa kaikkein karskeimpien poikien silmissä. Koulusta poissaolot loppuivat.
Jukka Mäkelän mukaan oli tärkeää, että tilanne ratkaistiin nopeasti ja lapsi pystyi jatkamaan koulunkäyntiä. Sen sijaan, että pojalle olisi tullut kokemus siitä, että hänessä on jotain vikaa, hän sai pikaisesti onnistumisen ja kuulluksi tulemisen kokemuksen siinä yhteisössä, jossa hän elää arkeaan. Tällä onnistumisella on valtavan suuri merkitys lapsen kehitykselle.
- Pienikin mahdollisuus onnistua jokapäiväisissä tilanteissa merkitsee sitä, että lapsen elämässä voi lähteä tapahtumaan onnistumisten vyöry. Sama pätee tietysti toisinpäin. Isokin onnistumisen kokemus vaikuttaa lapsen elämään vähemmän, jos se tapahtuu tavanomaisesta poikkeavassa ympäristössä, kuten lastenpsykiatrisella osastolla, erityisluokassa tai lastenkodissa.
.......................

Lue lisää

Kuulluksi tuleminen vähentää stressiä
Vanhanaikainen asiantuntijakeskeinen ajattelu joutaa Mäkelän mukaan pikaisesti romukoppaan.
Tuen tarpeen pitää määrittyä lapsen ja perheen itsensä kautta.
Kuulluksi tulemisen kokemus on oleellinen, kun lapsi tai perhe tarvitsee tukea

- Se on oikeastaan ainoa keino lähteä välittömästi korjaamaan vaikeaa tilannetta. Perhe itse tietää, millaista tukea tarvitaan, ja kun sitä kuullaan, myös stressi vähenee, Jukka Mäkelä sanoo.

Tieteellisissä tutkimuksissa on ilmennyt, että kun ihminen kokee tulevansa aidosti kuulluksi, hänen stressitasonsa laskee. Se näkyy muun muassa sydämen sykkeen ja verenpaineen laskuna.
Kun stressi vähenee, ihminen pystyy toimimaan paljon joustavammin.
Hän pystyy ottamaan vastaan uusia ajatuksia ja uusia mahdollisuuksia.
Aina kyse ei ole kovin suurista asioista yhteiskunnan kannalta, mutta yksittäisen perheen kannalta kylläkin.

Mäkelän mukaan ojasta allikkoon on menty esimerkiksi kuntien kodinhoidon alasajon myötä.
Väestöliiton tuoreen Perhebarometrin mukaan lasten ja nuorten laitoshoito lohkaisee perhepolitiikkaan käytetyistä kokonaismenoista peräti 19 prosenttia, kodinhoitoapu vain prosentin.

- Yhteiskunnassamme on pohjavireenä ajatus, jonka mukaan kunkin kuuluisi pärjätä omillaan.
Viime vuosina vaikuttaa siltä, että tämä ajatus on voimistunut.
Kun kunnat vähensivät rajusti kodinhoitajia, lastensuojelun asiakkaiden määrä kasvoi parin vuoden viiveellä samassa suhteessa.
Tämä on absurdia, sillä kunnan maksama hinta lastensuojelusta on aivan toista luokkaa kuin kotipalveluiden hinta.

Myös perheen kannalta lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen on kuin
leima otsassa,
sillä se muuttaa perheen omaa kokemusta itsestään.

Monet ovat kokeneet, että heitä kohdellaan sen jälkeen eri tavalla.

- Näin toimiessa unohdamme sen, kuinka arvokas asia on estää ihmisten luokitteleminen erityisryhmiin. Luokittelemisen sijasta ihmisille pitäisi antaa kokemus siitä, että myös yhteisö joustaa.
Tärkeää on myös se, että kukin voi tuoda oman panoksensa ryhmään sellaisena kuin on ja että se on ihan ok.

Myös työntekijä tarvitsee kuulluksi tulemista
Auttamisesta siellä, missä lapsi ja perhe elävät, on puhuttu jo useita vuosia. Uudenlainen lähestymistapa on mennyt vaihtelevalla menestyksellä läpi sekä auttajien että asiantuntijoiden keskuudessa. Jukka Mäkelä näkee valoa tunnelin päässä, sillä toimintaympäristö on muuttunut paljon ja muuttuu edelleen.
- Kunnissa on paljon "sydämellään töitä tekeviä" sosiaali- ja terveysalan ihmisiä. Kun myös he saavat kokemuksen siitä, että tulevat kuulluksi omassa työssään - ja yli toimialarajojen, vapautuu heidänkin keskuudessaan valtavasti voimavaroja työn tekemiseen ja auttamiseen. Resurssipulasta puhuminen vähenee varmasti, jos myös he saavat onnistumisen kokemuksia työssään. Tämä edellyttää kuntastrategiaa, jossa lapsiperheiden hyvinvointityö toteutetaan monialaista yhteistyötä tukemalla, Mäkelä painottaa. (PK)

------- ------------ kirjoitti:

Kuulluksi tuleminen vähentää stressiä
Vanhanaikainen asiantuntijakeskeinen ajattelu joutaa Mäkelän mukaan pikaisesti romukoppaan.
Tuen tarpeen pitää määrittyä lapsen ja perheen itsensä kautta.
Kuulluksi tulemisen kokemus on oleellinen, kun lapsi tai perhe tarvitsee tukea

- Se on oikeastaan ainoa keino lähteä välittömästi korjaamaan vaikeaa tilannetta. Perhe itse tietää, millaista tukea tarvitaan, ja kun sitä kuullaan, myös stressi vähenee, Jukka Mäkelä sanoo.

Tieteellisissä tutkimuksissa on ilmennyt, että kun ihminen kokee tulevansa aidosti kuulluksi, hänen stressitasonsa laskee. Se näkyy muun muassa sydämen sykkeen ja verenpaineen laskuna.
Kun stressi vähenee, ihminen pystyy toimimaan paljon joustavammin.
Hän pystyy ottamaan vastaan uusia ajatuksia ja uusia mahdollisuuksia.
Aina kyse ei ole kovin suurista asioista yhteiskunnan kannalta, mutta yksittäisen perheen kannalta kylläkin.

Mäkelän mukaan ojasta allikkoon on menty esimerkiksi kuntien kodinhoidon alasajon myötä.
Väestöliiton tuoreen Perhebarometrin mukaan lasten ja nuorten laitoshoito lohkaisee perhepolitiikkaan käytetyistä kokonaismenoista peräti 19 prosenttia, kodinhoitoapu vain prosentin.

- Yhteiskunnassamme on pohjavireenä ajatus, jonka mukaan kunkin kuuluisi pärjätä omillaan.
Viime vuosina vaikuttaa siltä, että tämä ajatus on voimistunut.
Kun kunnat vähensivät rajusti kodinhoitajia, lastensuojelun asiakkaiden määrä kasvoi parin vuoden viiveellä samassa suhteessa.
Tämä on absurdia, sillä kunnan maksama hinta lastensuojelusta on aivan toista luokkaa kuin kotipalveluiden hinta.

Myös perheen kannalta lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen on kuin
leima otsassa,
sillä se muuttaa perheen omaa kokemusta itsestään.

Monet ovat kokeneet, että heitä kohdellaan sen jälkeen eri tavalla.

- Näin toimiessa unohdamme sen, kuinka arvokas asia on estää ihmisten luokitteleminen erityisryhmiin. Luokittelemisen sijasta ihmisille pitäisi antaa kokemus siitä, että myös yhteisö joustaa.
Tärkeää on myös se, että kukin voi tuoda oman panoksensa ryhmään sellaisena kuin on ja että se on ihan ok.

Myös työntekijä tarvitsee kuulluksi tulemista
Auttamisesta siellä, missä lapsi ja perhe elävät, on puhuttu jo useita vuosia. Uudenlainen lähestymistapa on mennyt vaihtelevalla menestyksellä läpi sekä auttajien että asiantuntijoiden keskuudessa. Jukka Mäkelä näkee valoa tunnelin päässä, sillä toimintaympäristö on muuttunut paljon ja muuttuu edelleen.
- Kunnissa on paljon "sydämellään töitä tekeviä" sosiaali- ja terveysalan ihmisiä. Kun myös he saavat kokemuksen siitä, että tulevat kuulluksi omassa työssään - ja yli toimialarajojen, vapautuu heidänkin keskuudessaan valtavasti voimavaroja työn tekemiseen ja auttamiseen. Resurssipulasta puhuminen vähenee varmasti, jos myös he saavat onnistumisen kokemuksia työssään. Tämä edellyttää kuntastrategiaa, jossa lapsiperheiden hyvinvointityö toteutetaan monialaista yhteistyötä tukemalla, Mäkelä painottaa. (PK)

Lue lisää

lastensuojelussa itseään elättävillä viranomaisilla

- eihän se niin paha asia ole jos on lastensuojelun asiakas
(on siis joutunut laittomasti kotipalvelua hakiessaan pakotetuksi lastensuojeluun asiakasperheeksi)

- eihän se aina tarkoita että jos lastensuojelussa on asiakasperheenä että tulisi huostaanotto

- tulkaa kaikki vaan lastensuojeluun asiakasperheiksi kun sieltä te niitä palveluita kyllä saatte (= siis perhetyöntekijä joka istuu ja juo kahvia ja ei tee mitään ....)


Mäkelä kuvailee taas asiaa niin että lastensuojelussa asiakasperhee kokee itsensä leimatuksi
(olisiko tämä "mainos" että lastensuojelussa on asiakkaina aina ne juopot hullut ja narkkarit ja jota siis painotaan edelleen kun puhutaan lastensuojelusta ja huostaanotoista /Tampereen uutinen huostaanotetuista vauvoista/ )

Sijaisperheen perinteinen klisee on se, että vauva on ollut tullessaan täysin ilmeetön, itkuinen ja huono-uninen (kyse pariviikkoisesta vauvasta, jolka tietääkseni ei vielä osaa elehtiä muullakaan tavoin), mutta oltuaan parikin viikkoa sijaisperheessä vauva on jo todella nauravainen, hyväntuulinen ja nukkuu herättäen vain pari kertaa yössä.


"Myös perheen kannalta lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen on kuin
leima otsassa,
sillä se muuttaa perheen omaa kokemusta itsestään.

Monet ovat kokeneet, että heitä kohdellaan sen jälkeen eri tavalla.

- Näin toimiessa unohdamme sen, kuinka arvokas asia on estää ihmisten luokitteleminen erityisryhmiin. Luokittelemisen sijasta ihmisille pitäisi antaa kokemus siitä, että myös yhteisö joustaa.
Tärkeää on myös se, että kukin voi tuoda oman panoksensa ryhmään sellaisena kuin on ja että se on ihan ok."

-Tämä pitää täysin paikkansa, seurattuani tuttavani pikkuisen vauvan huostaanottoa (kyseessä ei päihdeäiti), äidistä tuli masentunut, työkyvytön, iloton ja eristäytynyt ihminen.

Aiemmin oli työpaikka, ystäviä ja harrastuksia, nyt hänellä ei ole enää mitään näistä jäljellä.
Ex-miehen aiheettomat ls-ilmoitukset saivat koneiston huolestumaan ja sehän oli syy huostaanottoon.

Pelkään pahoin, että ystäväni vetää niin sanotusti narun kaulaan, niin koville tilanne ottaa, kun elämästä on viety lapsen lisäksi kaikki muukin elämisen arvoinen.

kadabra kirjoitti:

Sijaisperheen perinteinen klisee on se, että vauva on ollut tullessaan täysin ilmeetön, itkuinen ja huono-uninen (kyse pariviikkoisesta vauvasta, jolka tietääkseni ei vielä osaa elehtiä muullakaan tavoin), mutta oltuaan parikin viikkoa sijaisperheessä vauva on jo todella nauravainen, hyväntuulinen ja nukkuu herättäen vain pari kertaa yössä.


"Myös perheen kannalta lastensuojelun asiakkaaksi päätyminen on kuin
leima otsassa,
sillä se muuttaa perheen omaa kokemusta itsestään.

Monet ovat kokeneet, että heitä kohdellaan sen jälkeen eri tavalla.

- Näin toimiessa unohdamme sen, kuinka arvokas asia on estää ihmisten luokitteleminen erityisryhmiin. Luokittelemisen sijasta ihmisille pitäisi antaa kokemus siitä, että myös yhteisö joustaa.
Tärkeää on myös se, että kukin voi tuoda oman panoksensa ryhmään sellaisena kuin on ja että se on ihan ok."

-Tämä pitää täysin paikkansa, seurattuani tuttavani pikkuisen vauvan huostaanottoa (kyseessä ei päihdeäiti), äidistä tuli masentunut, työkyvytön, iloton ja eristäytynyt ihminen.

Aiemmin oli työpaikka, ystäviä ja harrastuksia, nyt hänellä ei ole enää mitään näistä jäljellä.
Ex-miehen aiheettomat ls-ilmoitukset saivat koneiston huolestumaan ja sehän oli syy huostaanottoon.

Pelkään pahoin, että ystäväni vetää niin sanotusti narun kaulaan, niin koville tilanne ottaa, kun elämästä on viety lapsen lisäksi kaikki muukin elämisen arvoinen.

Lue lisää

(sossut tuskin tietää, psykologit kylläkin), ensimmäisen kahden kuukauden (about) ajan lapsi on nk.autistisesssa tilassa (ei tarkoita dg.autismia) ja pääpaino on elintärkeidessä tarpeissa. vauva ei ole irrallinen, ajatteleva olento ( kehitys kestää aika pitkään). vauva syö, nukkuu ja kakkaa yms. vastavuoroisuutta (määritelmän mukaan)ei tässä vaiheessa ole. katsekontakti ja hymy, alut ovat siis olemassa. Tosiasia on, että jos jotain häikkää on niin se näkyy jatkossa, lapsi ei ota kontaktia ja vetäytyy vuorovaikutuksesta. Tässä kohdin kyllä puolustan huostaanottoja, jos se vuorovaikutus ei onnistu KUNNOLLISISTA TUKITOIMENPITEISTÄ HUOLIMATTA. Mutta ihan synnytysosastolla sitä ei voi arvioida.

theraplay kotiin kirjoitti:

(sossut tuskin tietää, psykologit kylläkin), ensimmäisen kahden kuukauden (about) ajan lapsi on nk.autistisesssa tilassa (ei tarkoita dg.autismia) ja pääpaino on elintärkeidessä tarpeissa. vauva ei ole irrallinen, ajatteleva olento ( kehitys kestää aika pitkään). vauva syö, nukkuu ja kakkaa yms. vastavuoroisuutta (määritelmän mukaan)ei tässä vaiheessa ole. katsekontakti ja hymy, alut ovat siis olemassa. Tosiasia on, että jos jotain häikkää on niin se näkyy jatkossa, lapsi ei ota kontaktia ja vetäytyy vuorovaikutuksesta. Tässä kohdin kyllä puolustan huostaanottoja, jos se vuorovaikutus ei onnistu KUNNOLLISISTA TUKITOIMENPITEISTÄ HUOLIMATTA. Mutta ihan synnytysosastolla sitä ei voi arvioida.

Lue lisää

on poissuljettu muut tekijät, autistusuus, kehistyvammaisuus. Pitää huomata myös se, että vanhemmille voi olla aika haastavaa, jos vauva ei vastaa kontaktiin. Tosinpäin, on kyse vanhempien puutteelisuudesta (jos vauva pyrkii kontaktiin, mutta ei saa vasta kaikua).