Puolesta ja vastaan

Toogeretal

Niin, kertokaas nyt te kaikkitietävät, että mikä siinä metsästyksessä sitten on niin pahaa?
Tai mikä oikeuttaa ihmisen ampumaan eläimiä?
Huomatkaa: Tässä kohden en ole kummankaan kysymyksen puolella.
(saisikohan täällä edes tällaista olla? :D)

20

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eka Puolesta

      Esimerkiksi kolme asiaa oikeuttaa ampumaan eläimiä:
      Raamattu - >Ihminen on luotu hallitsemaan maan eläimet, taivaan linnut ja vesien kalat<
      Luonto - Joku tappaa eläimen kuitenkin jossain vaiheessa. Lähes kaikille eläimille (ja linnuille) on osa luonnollista elämäntaivaltaan kuolla jonkun saaliina.
      Ravinto - Jotkut meistä metsästävät myös lihan tai turkisten vuoksi. Kaikille ei tule palkkaa, eikä kaikki suostu / halua hakea elantoaan sosiaalitoimistosta. Eikä senpuoleen ainakin itselläni on sellainen kokemus sosiaalitoimiston avustuksista ettei niillä pelkästään kunnolla pysty maksamaan edes kaikkia asumiseen ja ravintoon liittyviä menoja jos asuu sellaisen matkan päässä kaupasta että jo pelkkään kauppamatkaan kuluu kohtalainen summa rahaa.

      • se on

        mitä puhtaimmillaan. Eikös se ole nykytrendi?

      • NÖYRÄ!

        Nöyryyttä, nöyryyttä.

      • rednecks

        Ja maksa sosiiaalikulut enenimissä määrin kun pyrit metsästys-ynnä muihin kieltoihin, hahhahaa....

    • nyt ole kyse mistään puolesta tai vastaan olemisesta. Kyse on siitä, onko joku tollo vaiko fiksu. Jos jahtaat räkä poskella elukkaa pusikossa lihanhimossasi, niin et ainakaan ole sieltä fiksuimmasta päästä. Sivistä sinäkin itseäsi vaikkapa susianalyysia lukemalla äläkä lapsustele millään puolesta-vastaan leikillä.

      • ---

        "tollo vai fiksu". kävin kurkistamassa nimimerkkisi taakse ja sieltä heti näkee tarpeeksi.
        "Liittynyt jäseneksi: 31.5.2009, kavereita 0, vierailijoita tänä aikana 1, henkilö ei ole
        esitellyt itseään, profiilissa kaikki on täysin ympäripyöreätä nollaa mikä näkyy kyllä
        näissä sairaissa kirjoituksissa kokonaisvaltaisesti.

      • mistään joten

        se on vain sairaan mielikuvituksesi tuotetta.

      • mistään joten kirjoitti:

        se on vain sairaan mielikuvituksesi tuotetta.

        susianalyysiani ei olisi olemassa, niin silloin minuakaan ei olisi ja täten olisin vain sinun sairaan mielikuvituksesi tuotetta.

      • --- kirjoitti:

        "tollo vai fiksu". kävin kurkistamassa nimimerkkisi taakse ja sieltä heti näkee tarpeeksi.
        "Liittynyt jäseneksi: 31.5.2009, kavereita 0, vierailijoita tänä aikana 1, henkilö ei ole
        esitellyt itseään, profiilissa kaikki on täysin ympäripyöreätä nollaa mikä näkyy kyllä
        näissä sairaissa kirjoituksissa kokonaisvaltaisesti.

        kun susianalyysini, tuon mahtavan eeppoksen viisi osaa ovat vihdoin valmiit, niin julkaisen sen omalla nimelläni.

      • oli ennen sinua.
        Susianalyytikko kirjoitti:

        susianalyysiani ei olisi olemassa, niin silloin minuakaan ei olisi ja täten olisin vain sinun sairaan mielikuvituksesi tuotetta.

        Olet siis täysin turha jätkä, kun hypetät jonkun muun tuotetta.

      • oli ennen sinua. kirjoitti:

        Olet siis täysin turha jätkä, kun hypetät jonkun muun tuotetta.

        sinulle meni liian vaikeaksi, jotta pystyt enää tarjoamaan mitään järjellistä sanottavaa.

        Minä haistan selvästi sinusta huokuvan petopelon. Mutta sitä varten minä olen täällä. Tarjoan mielelläni apua ja kriisiterapiaa pelkurille. Tartu vain rohkeasti auttavaan käteeni ja opiskele susianalyysia terapiamielessä. Ehkä jonain päivänä ymmärrät, että sinun on turha pelätä joutuvasi susien raatelemaksi.

      • olematonta?

        Opiskele sinä vaikka metsästystä. Se pysyy ja paranee.

      • Toogeretal

        Herra "susianalyytikko" (HAhahahhahah) (Anteeksi) Mitä jos pitäisit nyt sormes erossa näppäimistöltä tänne tullessas. Haluan kuulla rehellisiä, perusteltuja vastauksia, en sitä sontaa, jota sinä tarjoat. Puolueettomasti arvostellen, ensimmäinen vastaus (nim. Eka puolesta) oli todella hyvä. Kiitos vastaajalle. Jos susianalyytikko haluaisi hieman perustella sanojaan

        "Jos jahtaat räkä poskella elukkaa pusikossa lihanhimossasi, niin et ainakaan ole sieltä fiksuimmasta päästä"

        olen valmis lukemaan/kuuntelemaan (miten vain) asiasi. muuten voin lakata kirjoittelemasta perättömiä asioita ja tyytyä vain lukemaan meiden "tollojen" kirjoituksia

        Ja sinulle naureskelija, jos jokuu käy sossusta hakemassa ruokaa/rahaa, tarkoittaako se sinun mielestäsi sitä, että ihminen on tyhmä/kouluttamaton/epäpätevä? Jos näin on taidat olla tuollainen susianalyytikon "tollo"

      • olematonta? kirjoitti:

        Opiskele sinä vaikka metsästystä. Se pysyy ja paranee.

        olematonta? Voit perehtyä ja opiskella susianalyysia lukemalla täällä kirjoituksiani. Susianalyysit I-V julkaistaan sitten aikanaan. Minähän olen laittanut tänne pariin otteeseen analyysit I ja II, mutta ne on jostain käsittämättömästä syystä poistettu aina. Kun kirjasarjani ilmestyy, niin sitä onkin sitten vaikeata poistaa markkinoilta kokonaan, ainakin roviolla polttamalla. Kustantaja jo on, heh heh.

      • Toogeretal

        Siis oikeesti, eikö sulta saa yhtä järkevää lausetta? Taitaa sultaki olla nyt sanat lopussa, kun pitää toistella tuota yhtä lausetta, vai mitä? Hei, mulla on sulle yks kysymys. (susianalyytikko)
        Oletko kasvissyöjä? Jos pystyt, yritä vastata järkevästi.
        Haluaisitko ystävällisesti kertoa perustelujen kera, miksi vastustat metsästystä.
        Huom! Jos aiot vastata tyyliin "Metsässä rämpijät on tolloja", älä vaivaudu kirjoittamaan sitä tänne.

      • Toogeretal

        Kiitos vastauksesta. No niin, minulla olisi toinen kysymys, jos et pahastu. Miksi et sitten hyväksy metsästettyä lihaa, jos kerran syöt liharuokia?

      • Eka Puolesta
        Toogeretal kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. No niin, minulla olisi toinen kysymys, jos et pahastu. Miksi et sitten hyväksy metsästettyä lihaa, jos kerran syöt liharuokia?

        No nytpä vastaan tuohon naureskelijan esittämään "perusteluun":
        Eli en pitäisi itseäni sosiaalipummina sen perusteella että joskus muutettuani toiselle paikkakunnalle en saanut osaamaani työtä heti jouduin turvautumaan yhteiskunnan avustuksiin.
        Kuitenkin tekemäni työ on sellaiselta alalta että siihen palkataan yleensä seudulla ennestään tunnettu alaa osaava henkilö. (ala on pääosin yksityisen sektorin pulelta jolloin ei juurikaan ole merkitystä mitä papereita on näyttää).
        Enemmän kuitenkin on tainnut nämä "sivistyneet ja koulutetut" kuluttaa yhteiskunnan varoja opiskellessaan (osa ikätovereistani oli vielä tuolloinkin opiskelemassa kun itse olin jo 10 vuotta ollut työelämässä ja maksanut veroni).
        No kuitenkin tässä keskustelussa oli aiheena se miksi joku hyväksyy eläinten ampumisen ja joku toinen ei...
        Eli ei tainnut naureskelijan ja susianalyytikonkaan "sivistys" ja "viisaus" riittää noinkaan selkeää kysymystä ymmärtämään...

        No susianalyytikkohan ei selvästikään voi hyväksyä metsästystä sen takia koska KAIKKI metsästäjät muka pelkäävät susia...

      • kustantaja
        Susianalyytikko kirjoitti:

        olematonta? Voit perehtyä ja opiskella susianalyysia lukemalla täällä kirjoituksiani. Susianalyysit I-V julkaistaan sitten aikanaan. Minähän olen laittanut tänne pariin otteeseen analyysit I ja II, mutta ne on jostain käsittämättömästä syystä poistettu aina. Kun kirjasarjani ilmestyy, niin sitä onkin sitten vaikeata poistaa markkinoilta kokonaan, ainakin roviolla polttamalla. Kustantaja jo on, heh heh.

        varmaan onkin vähän "heh heh".

      • Toogeretal
        Eka Puolesta kirjoitti:

        No nytpä vastaan tuohon naureskelijan esittämään "perusteluun":
        Eli en pitäisi itseäni sosiaalipummina sen perusteella että joskus muutettuani toiselle paikkakunnalle en saanut osaamaani työtä heti jouduin turvautumaan yhteiskunnan avustuksiin.
        Kuitenkin tekemäni työ on sellaiselta alalta että siihen palkataan yleensä seudulla ennestään tunnettu alaa osaava henkilö. (ala on pääosin yksityisen sektorin pulelta jolloin ei juurikaan ole merkitystä mitä papereita on näyttää).
        Enemmän kuitenkin on tainnut nämä "sivistyneet ja koulutetut" kuluttaa yhteiskunnan varoja opiskellessaan (osa ikätovereistani oli vielä tuolloinkin opiskelemassa kun itse olin jo 10 vuotta ollut työelämässä ja maksanut veroni).
        No kuitenkin tässä keskustelussa oli aiheena se miksi joku hyväksyy eläinten ampumisen ja joku toinen ei...
        Eli ei tainnut naureskelijan ja susianalyytikonkaan "sivistys" ja "viisaus" riittää noinkaan selkeää kysymystä ymmärtämään...

        No susianalyytikkohan ei selvästikään voi hyväksyä metsästystä sen takia koska KAIKKI metsästäjät muka pelkäävät susia...

        :D kiva viesti. Olet oikeassa "sosiaalipummien" suhteen. Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää, kuten sanotaan. Anteeksi susianalyytikolle, jos "Eka puolesta" ei osannut kertoa kantaasi metsästykseen oikein.

      • ei löydy ei
        mistään joten kirjoitti:

        se on vain sairaan mielikuvituksesi tuotetta.

        Tämä raukka on vailla Susianalyysiä. Laittaisit Mestari hänellekin vähän jyväsiä ..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      35
      3267
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      97
      1664
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1565
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      1433
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      91
      1270
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      28
      1166
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1065
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      235
      1005
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      981
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      125
      970
    Aihe