Narkofobismi Suomessa: Meille nauretaan maailmalla!

Narkofobismi Suomessa:

Meille nauretaan maailmalla!

Tämä on ainoa oikea tapa kuvailla sitä sekamelskaa mikä on noussut viime päivien mediaretosteluiden tuloksena. Siinä missä muualla euroopassa ollaan otettu askelia haittojen minimoimisen politiikan suuntaan, suomessa porskuttaa narkofobien lauma jolla ei ole pienentäkään tarkoitusta kohdella poikkeavan päihdekäyttäytymisen omaavia kanssaveljiään ja sisariaan ihmismäisellä tavalla.

Suomen Kansalaisten suhtautuminen kannabikseen on vähintäänkin merkillinen. Merkillinen sen takia, koska se ei selkeästikään perustu faktatietoon, vaan uskomuksiin, ennakkoasenteisiin ja median syöttämiin valheellisiin väittämiin joita värittävät uskonnollisien kimmokkeiden lisäksi ihmisten omat kärkevät näkemykset ja johtopäätökset. Ja karuselli jatkaa pyörimistään, koska tämänkaltainen uutisointi ja "haippaus" asian parissa pitää huolta myös siitä ettei asiallista, faktaperusteista päihdekeskustelua päästä koskaan käymään. Junnaamme siis paikallaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Koska kannabismyönteiset eivät näy katukuvassa, eikä asiaan liity henkilösidonnaista julkista aktivismia juuri lainkaan, voidaan asia surutta lakaista maton alle ja unohtaa sinne. Samalla unohdetaan ne sadat tuhannet kansalaiset jotka joutuvat rikkomaan kohtuutonta huumalainsäädäntöä voidakseen lääkitä itseään sekä päihtyä aineella joka heille parhaiten sopii. Asia kärjistyy maaseudulla mistä puuttuu kaupunkikulttuurin mukanaantuomat lisähaitat.

Ajatelkaa ihmiset.. maassa jossa on sananvapaus, ei voi puhua huumeista julkisesti! Ainakaan jos on kokijan roolissa. Se on häpeällistä ja ihmisarvoa alentavaa ja palvelee ainoastaan niitä ihmisiä jotka kokevat oikeudekseen kontrolloida toisten elämää tällä sektorilla.

Roosa, toivotan sinulle voimia koettelemustesi keskelle. Se ei ole sinun vikasi että suomi on täynnä näin suvaitsematonta ja ennakkoluuloista porukkaa. Toivottavasti jaksaisit selkä suorana puolustaa oikeuttasi päättää omasta ruumiistasi ja elämääsi liittyvistä valinnostasi.

Lopuksi sanon vielä, että kannabismyönteisen väestönosan mitta alkaa tulemaan pikkuhiljaa täyteen.Tämä näkyy ja kuuluu joka puolella. Älkää hyvät ihmiset luulko että tällainen tilanne hyväksyttäisiin, tai edes että sitä kovin pitkään siedettäisiin.

Tämän vuoden marsseista lienee tulossa mediatapahtuma jossa osallistujia on ennennäkemätön määrä..

Naapurin äijä
kannabismyönteinen
4598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta puhut kyllä, joka sana.
Marssit eivät kuitenkaan vetäneet suunnattomia määriä ihmisiä, sillä edelleen pelätään, että uutisissa oma naama johtaa irtisanomiseen duunipaikasta/koulusta. Ikävä kyllä näin on.
Marsseissa taisi kuitenkin olla ennätysmäärä porukkaa ja ehkä ihmiset jossain vaiheessa huomaavat, ettei ole järkeä sakottaa satoja tuhansia ihmisiä siitä, että lääkitsevät tai päihdyttävät itsensä kannabiksella.

Äänestä
  • Heh,he olisko ollu jotain 300kpl.

    Nooh tuliko se kannabis nyt lailliseksi?

    Äänestä

  • Ei marssija kirjoitti:

    Heh,he olisko ollu jotain 300kpl.

    Nooh tuliko se kannabis nyt lailliseksi?

    Noh, kun tuohon uutisoituun 300 kpl:ään syötetän korjauskerroin, oikeaksi määräksi saataneen noin 500. Aika nuorta porukkaa näkyi olevan.

    Itse en ollut marssimassa, eikä välttämättä kovin moni muukaan minun ikäinen. Olisin halunnut marssia, mutta pelissä oli aivan liikaa. Keskustelut työnantajan kanssa ovat vielä kesken, enkä voinut olla varma, miten pomo suhtautuisi jos naamani olisi näkynyt TV:ssä.

    Ei tullut hamppu valitettavasti vieläkään lailliseksi, mutta sehän ei estä marssimasta vuosittain siihen asti kunnes kannabis on laillista. Suomessa kun on edelleen mielipiteen ilmaisuoikeus, ja mm. poliisilla on tehtävänä turvata tämä. Mikäli hamppumarssit häiritsevät, tukekaa de-penalisaatiota, mikäli saamme sen aikaiseksi, marssit tulevat tarpeettomiksi. Samalla ilmaisette kielteisen kantanne ammattirikollisuudelle.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    Olihan meitä hyvin marssimassa. Eipä se Irakin sodan vastainen mielenosoituskaan lopettanut Irakin sotaa, mutta jokainen varmaan ymmärtää, miksi näitä marsseja toteutetaan?
    Ikävä kyllä ihmiset eivät suostu ottamaan uutta, faktapohjaista tietoa vastaan ja auttavat samalla itämafiaa pitämään huumekauppansa hyvässä kunnossa. Kyllä vielä joku päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naapurin äijä kirjoitti:

Narkofobismi Suomessa:

Meille nauretaan maailmalla!

Tämä on ainoa oikea tapa kuvailla sitä sekamelskaa mikä on noussut viime päivien mediaretosteluiden tuloksena. Siinä missä muualla euroopassa ollaan otettu askelia haittojen minimoimisen politiikan suuntaan, suomessa porskuttaa narkofobien lauma jolla ei ole pienentäkään tarkoitusta kohdella poikkeavan päihdekäyttäytymisen omaavia kanssaveljiään ja sisariaan ihmismäisellä tavalla.

Suomen Kansalaisten suhtautuminen kannabikseen on vähintäänkin merkillinen. Merkillinen sen takia, koska se ei selkeästikään perustu faktatietoon, vaan uskomuksiin, ennakkoasenteisiin ja median syöttämiin valheellisiin väittämiin joita värittävät uskonnollisien kimmokkeiden lisäksi ihmisten omat kärkevät näkemykset ja johtopäätökset. Ja karuselli jatkaa pyörimistään, koska tämänkaltainen uutisointi ja "haippaus" asian parissa pitää huolta myös siitä ettei asiallista, faktaperusteista päihdekeskustelua päästä koskaan käymään. Junnaamme siis paikallaan sanan varsinaisessa merkityksessä.

Koska kannabismyönteiset eivät näy katukuvassa, eikä asiaan liity henkilösidonnaista julkista aktivismia juuri lainkaan, voidaan asia surutta lakaista maton alle ja unohtaa sinne. Samalla unohdetaan ne sadat tuhannet kansalaiset jotka joutuvat rikkomaan kohtuutonta huumalainsäädäntöä voidakseen lääkitä itseään sekä päihtyä aineella joka heille parhaiten sopii. Asia kärjistyy maaseudulla mistä puuttuu kaupunkikulttuurin mukanaantuomat lisähaitat.

Ajatelkaa ihmiset.. maassa jossa on sananvapaus, ei voi puhua huumeista julkisesti! Ainakaan jos on kokijan roolissa. Se on häpeällistä ja ihmisarvoa alentavaa ja palvelee ainoastaan niitä ihmisiä jotka kokevat oikeudekseen kontrolloida toisten elämää tällä sektorilla.

Roosa, toivotan sinulle voimia koettelemustesi keskelle. Se ei ole sinun vikasi että suomi on täynnä näin suvaitsematonta ja ennakkoluuloista porukkaa. Toivottavasti jaksaisit selkä suorana puolustaa oikeuttasi päättää omasta ruumiistasi ja elämääsi liittyvistä valinnostasi.

Lopuksi sanon vielä, että kannabismyönteisen väestönosan mitta alkaa tulemaan pikkuhiljaa täyteen.Tämä näkyy ja kuuluu joka puolella. Älkää hyvät ihmiset luulko että tällainen tilanne hyväksyttäisiin, tai edes että sitä kovin pitkään siedettäisiin.

Tämän vuoden marsseista lienee tulossa mediatapahtuma jossa osallistujia on ennennäkemätön määrä..

Naapurin äijä
kannabismyönteinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu