Alan kyllästyä

Alan olemaan kyllästynyt siitä, ettei Suomi24:ssä ja julkisissa paikoissa kukaan rakasta minua ollenkaan. Ja koko elämäni on niin pirstaleina, että toivoisin sivupersoonani tulevan esiin. Onko sitten parempi, jos väännän rautalangasta koko asian?! Tässä on näin;

Yhden vuoden ulkomaan jälkeen (vaikka sen piti olla useita vuosia) olen muuttunut ihminen. Ennen olin melko reipas, iloinen ja hymyilin enemmän, mutta nykyään olen vakavamielinen ja onneton ihminen. On ollut vaikeuksia ihmisten kanssa, kiusaamiset, huonot kohtelut ja väkivalta minua kohtaan. Sitten ärsyttää sekin vielä, että jotkut ihmiset leuhkivat minulle saavansa jotain parempaa ja/tai jotkut heistä ovat varakkaita ja siksi nämä kerskailevat saavansa kivoja tavaroita ja/tai rahoja. Nyt on minun vuoroni leuhkia siitä, kun isäni on nykyään varakas/rikas ihminen, vaikka asuukin ulkomailla ja on eronnut ajat sitten. Onko sitten parempi, jos leuhkisin nauraessaan ihmisille julkisissa paikoissa, varsinkin vihamiehilleni jossa sanoisin näin; "ISÄNI ON VARAKAS, JA TE ETTE OLE, HÄH HÄH HÄH HÄH HÄÄ!" sekä tällä lauseella "Olenko huono isä/äiti? Enkö ole ostanut lapselleni kylliksi videopelejä, DVD:t ja kaikenlaista turhaa krääsää? Pitäisikö hankkia lellipennulle tästä lähtien lihavan pankkikortin?" Saan isältä rahaa postitse silloin kun tarvitsen. On parempi, että nyt olen pilalle hemmoteltu itsekäs kerskaileva ihminen! >;)>
0319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


koko elämääni! kirjoitti:

Alan olemaan kyllästynyt siitä, ettei Suomi24:ssä ja julkisissa paikoissa kukaan rakasta minua ollenkaan. Ja koko elämäni on niin pirstaleina, että toivoisin sivupersoonani tulevan esiin. Onko sitten parempi, jos väännän rautalangasta koko asian?! Tässä on näin;

Yhden vuoden ulkomaan jälkeen (vaikka sen piti olla useita vuosia) olen muuttunut ihminen. Ennen olin melko reipas, iloinen ja hymyilin enemmän, mutta nykyään olen vakavamielinen ja onneton ihminen. On ollut vaikeuksia ihmisten kanssa, kiusaamiset, huonot kohtelut ja väkivalta minua kohtaan. Sitten ärsyttää sekin vielä, että jotkut ihmiset leuhkivat minulle saavansa jotain parempaa ja/tai jotkut heistä ovat varakkaita ja siksi nämä kerskailevat saavansa kivoja tavaroita ja/tai rahoja. Nyt on minun vuoroni leuhkia siitä, kun isäni on nykyään varakas/rikas ihminen, vaikka asuukin ulkomailla ja on eronnut ajat sitten. Onko sitten parempi, jos leuhkisin nauraessaan ihmisille julkisissa paikoissa, varsinkin vihamiehilleni jossa sanoisin näin; "ISÄNI ON VARAKAS, JA TE ETTE OLE, HÄH HÄH HÄH HÄH HÄÄ!" sekä tällä lauseella "Olenko huono isä/äiti? Enkö ole ostanut lapselleni kylliksi videopelejä, DVD:t ja kaikenlaista turhaa krääsää? Pitäisikö hankkia lellipennulle tästä lähtien lihavan pankkikortin?" Saan isältä rahaa postitse silloin kun tarvitsen. On parempi, että nyt olen pilalle hemmoteltu itsekäs kerskaileva ihminen! >;)>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu