Kaiku

Olen kovasti miettinyt rakkautta, ja erityisesti rakkautta lähimmäiseen. Sellaista rakkautta, että haluaa toisella ihmisellä olevan kaikki asiat hyvin, vaikka hän olisi ex tms., niin silti haluaa, että hän pärjää elämässä, eikä missään nimessä halua hänen taakkaansa lisätä. Onko se rakkautta lähimmäiseen?
Tai sitten yrittää olla tuntemattomalle ihmiselle hyvä/korrekti ettei tahtomattaan loukkausi. Noita olen yrittänyt elämässäni noudattaa, mutta ei se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan; miksi ei?
Minusta on olemassa Rakkaus, siis se intohimoinen, ja sitten on se toinen rakkaus, mutta joskus tuntuu, että varsinkin miehien on vaikea hyväksyä naisen lähimmäiseen kohdistuvaa rakkautta. Onko se epävarmuutta, vai mistä miehen käytös johtuu?
2198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lukuunottamatta itsetyydytystä mulla ei ole seksielämää ja jos homma jatkuu nykyisellään ei varmaankaan tule enää koskaan olemaankaan. Siinäpä se mun seksielämäni sitten onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkautta(ko) kirjoitti:

Olen kovasti miettinyt rakkautta, ja erityisesti rakkautta lähimmäiseen. Sellaista rakkautta, että haluaa toisella ihmisellä olevan kaikki asiat hyvin, vaikka hän olisi ex tms., niin silti haluaa, että hän pärjää elämässä, eikä missään nimessä halua hänen taakkaansa lisätä. Onko se rakkautta lähimmäiseen?
Tai sitten yrittää olla tuntemattomalle ihmiselle hyvä/korrekti ettei tahtomattaan loukkausi. Noita olen yrittänyt elämässäni noudattaa, mutta ei se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan; miksi ei?
Minusta on olemassa Rakkaus, siis se intohimoinen, ja sitten on se toinen rakkaus, mutta joskus tuntuu, että varsinkin miehien on vaikea hyväksyä naisen lähimmäiseen kohdistuvaa rakkautta. Onko se epävarmuutta, vai mistä miehen käytös johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu