Minä

sellaista päättelet? Että minua harmittaa se mahdollisuus että saattaisi olla että minua ei olisi olemassa?
Miksi ihmeessä minua voisi sellainen harmittaa mitenkään?
Rehellisesti sanottuna, minua ei voisi vähempää kiinnostaa ajatus että minua ei olisi ikinä olltukaan.
Vielä rehelllisemmin, olen lapsuudestani alkaen, toivonut että minua ei olisi olemassakaan, joten pieleen meni arvauksesi.

Mikä saa sinut uskomaan että tiedät muita paremmin mitä he ajattelevat?

"Ja kuten tällä palstalla näkee, vaivaa, surettaa ja haittaa monia (vaikkei ne edes myöntäskään) sekin mitä ei koskaan tullut, mutta ois voinu tulla ja oli jo olemassa. "

Tarkoitatko nyt tällä esimnerksiki sitä että jos olisin jaksanut viedä lottokupongin ärrälle olisin voinut olla nyt miljonääri? Ne rahathan on olemassa ja voisivat olla minun.

hän ei tietäisi sitä nyt, joten spekulointisi on järjetön. Edellytys sille, että hän nyt jotain tietää, on se että nyt hän on olemassa. Jos häntä ei koskaan olisi ollut olemassa, ei olisi ketään joka nyt tietää mitään, ei ketään joka osaisi omaa olemattomuuttaan surra. Yksinkertaisesti ajatus siitä, että jos sua ei nyt olisi olemassa, niin se haittaisi sinua, on täysin epälooginen, älytön ja fysiikan lakien vastainen. Olemassaolemattomat eivät ole olemassa, joten siitä ei kerrassaan mitään haittaakaan ole.

Valitettavasti minut on löydetty ajoissa joka kerta ja onnistuttu elvyttämään, nyt terapian ja lääkkeiden avulla yrtiän pysyä hengissä.

Oikea, aito masennus on sinusta siis synkistelyö, ja sellaistahan ei ole oikeasti olemassakaan?

Ja se tosiasia, että itsemurha on äärimmäisen itsekäs teko, joka vaikuttaa kaikkkiin minun kanssani tekemisissä oleviin ihmisiin, on myös ajatus joka pikkuhiljaa kypsyy mielessäni.
Yritän pahimpina päivinä jaksaa eteenpäin vain siksi että tiedän miten lähtöni vaikuttaisi perheeseeni ja ystäviini.

Kun ystäväni pikkusisko tappoi itseään en tuntenut surua, vaan olin hänelle kateellinen koska hän oli päässyt pois.

Synkistelyä? Ehkä. Totta monelle ihmiselle? valitettavasti.

Väitteesi että jokainen joka on hengissä on onnellinen siitä että sai syntyä ei vain valitettavasti ole tosi.
Tästä kertoo jo Suomen itsemurhatilastot.
Ja on olemassa moni joka on yrittänyt, mutta ei onnistunut, ja yrittävät vain joka päivä pysyä hengissä.

Myönnän kyllä että joskus olen kateellinen niille joilla on ääretön elämänhalua, onnettomuuden uhrit jotka jatkavat tyytväisinä elämää ja tsemppaavat täysillä vaikka eläävät loppuelämän halvaantuneina, sokeina, kuuroin jne jne...
Minulla sitä ei vain ole, ja valitettavasti en ole ainut.

Mutta siis, väite että jokainen joka on syntynyt on onnellinen koska sai elämän ei ole tosi.
Väite siitä että jokainen joka on olemassa ajattelisi että olisipa kamalaa jos minua ei olisi ei ole tosi.
Valitettavasti emme eläää maailmassa jossa jokainen kiittää Luojaansa elämästään joka päivä.

Abortin vastustaminen tällä jossittelu-periaatteella on täysin turhaa.

Se miten sinä kuvittelet jotain tietäväsi, ja se miten sinä "tosiasioista" saarnaat, ja kuvittelet tietäväsi miten muut eläävät, on lähinnä huvittavaa.
Sanoisin melkein että sinä olet erittäin huvittava pieni ihminen, niin vakuuttunut omasta erinomaisuudesta, ja vakuuttunut siitä että tietää kaiken muistakin ihmisistä.
Huvittavaa miten joku kuvittelee olevansa Jumala, ja voi sanella miten muiden kuuluisi elää, tuomita niitä jotka eivät elää hänen ehdoillaan, ja kuvittelee tosiaan Jumalan tavoin tuntevansa jokaisen ihmisen ajatuksia.

Jotenkin näin huvittavan ihmisen abortinvastustuskin saa lähinnä huvittavia piirteitä. Miten kukaan voisikaan ottaa tosissaan tällaista ihmistä?