siis, kerronpa tähän tarinani, mistä tämä kaikki alkoi, enkä vieläkään tiedä, mikä on, mutta tottakai se on syöpää. Siis, alkoi kun saunassa huomasin oikean tissin olevan ihan pinkeä, kova, ja sen jälkeen huomasain kovan, kipeän patin rinnassa. Oln silloin kesällä töissä ja työaika oli sellainen, etten millään olis ehtiny millekkään lääkärile. Mies heti kehotti lähteen lääkärille, mutta kun molemmat tissit kipuloitti, niin en aatellut sen kummempaa, tietenki se patti häiritti, muttakun aattelin, että kun olen jo 55, niin kaikki kuuluu asiaan, hormoonit sun muut. Noo, tuli sitten onneksi kutsu yleiseen mammoon, syyskuun viimeinen päivä ja kun työt oli loppu, niin sitte sinne menin täristen ja hetihän se röntgenihminen sen patin tietty huomasi. No niin, siinä ooteltiin joku viikko, sitten tuli soitto ultraan ja siellä otettiin myös ohutneula näyte ja taas oottelua. Sitten taas kutsu solu ja kudosnäytteen ottoon, no kävin ja taas oottelua, luvattiin kymmenen päivän sisällä tulokset, muttei ole vielä tulleet ja kenen hermot ennää kestää näitä tulosten oottelua. Ei kait se muuta voi olla kuin syöpää, ko nuin pittää tehä kokeita. Kauhea paniiki, ens viikolla on varmasti se kohtalon päivä, jolloin sen tietää varmasti. Ei tätä oottelua jaksa!
pelkoa
kuiytrew
8503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ettei sieltä olekkaan löytynyt syöpäsoluja, ja kun ei ole löydetty, on ajateltu, että otetaan vielä sekin ja sekin näyte.
Kyllä mulla on molemmilla syöpäkerroilla kertalaakista selvinnyt, että syöpäsoluja on. Ei siihen ole viikkoa kauempaa mennyt. Veikkaampa, ettei sulta sittenkään löydy syöpäsoluja, mutta varmistelevat, kun niitä ei ole löytynyt, niin useammalta kantilta.
suihkussa patin kainalossa,ja rinnassa kovan muhkuran.Seuraavana päivänä menin ultraan ja mammoom,ottivat ohutneula näytteen.Lääkäri käänsi selkänsä ja kysyin onko se syöpää.Lääkäri vastasi kyllä,ja lähti huoneesta pois.Puin päälleni ja lähdin metsäpolulle.Vuodet vain vilisivät silmissä.Luulin loppuni tulevan muutamassa kuukaudessa.Hoitoihin pääsin pian.Oli levinnyt kainaloon ja koko rinta poistettiin,nyt olen toispuolinen.Onneksi ei ole mieskaveria en kehtaisi riisuuntua,kun jo lääkärillä riisuttaessa on nolo olo ja haluaa nopeasti pois,olen aina ollut ujo alastomana jo lapsesta lähtien,eikä se muuksi muutu.Kunnioitan sellaisia jotka eivät ujostele tilannettaan.Pidän mahdollisimman väljiä puseroita.Suihkussa käydessä arpi loistaa kuin poltinmerkki joten ei voi syöpää unohtaa vaikka haluaisikin.Elelen päivän kerrallaan ja nautin metsän eläinten touhuista.Onneksi minulla on lapset,voin heitä auttaa tekemällä ruokaa,tiskaamalla,ja siivoamalla.Pienin pitää huolen ettei murhetta huomaa,hän kun on niin elämää täynnä,ja yhdessä kirjoittelemme lasten satukirjojamjoita hän kuvittaa.Valtavan upeita maalauksia hän piirtää ja maalaa täytyisi ostaa vain kehykset niihin,niin saisi seinälle.
Kun ekakertaa siitä kovasta motista otettiin ohutneulanäyte, lääkäri sanoi, että jurskahtaa pahaenteisesti. Kysyin, mitä se tarkoittaa, niin sanoi, että syöpää on. Mutta halusin vielä odottaa, mitä patologi sanoo, ja se tuli viikossa se patologin vastaus.
Nyt kun syöpä uusiutui, vaikka ei mitään kasvainta missään ollutkaan, huomasin heti, että minua alettiin alusta saakka käsitellä syöpäpotilaana vaikkei sitä ääneen sanottukaan. Koko ajan vain puhuivat, ettei ärsytetä, ettei leviä....
Minulta on puuttuneet molemmat rinnat jo kymmenisen vuotta. Toinen rinta paljon paljon kauemmin, mutta toisenkin rinnan poistosta alkaa olla kymmenkunta vuotta. Minua ei nolota yhtään. En viitti liiviä ja proteeseja liiemmin pukea. Heitän vaan viitan harteille. Kylpylöissä käyn paljon, enkä viitti edes uimaproteesien kanssa vehdata. Mua ei hävetä tippaakaan. Mitä tuosta.
No niin, tulihan ne tiedot sitte viimein, kirjeessä ei mitään muuta tietoa, kun että on kirurgin aikaa on viikolla nopeutettu. Syöpäähän se sitten. Ihmettelen vain, että miksei siinä kirjeessä sanottu mitään tuloksista, vai onko se sitten niin, että täytyy olla nokka nokatusten, kun kirurgi sen tuloksen läväyttää silmille. Olisinhan tuon tiedon jo kestänyt, mutta näin taas tätä oottelua. 1.12 saan sitten kuulla tuomion viimeinkin, elikkä tieto varmistuu ja tämä oottelu on loppu VIHDOINKIN.
Ja Ra, ei mitään syytä häpeilyyn, ihanaa, kun elät!
Kertokaahan vielä te jotka olette tän tulosten oottelun, kokeet sun muut läpikäyneet, noon onko se kirurgin lausunto sitten niinkuin kuolemantuomio, vai mitenkä tästä lähtien? Kertooko se, mitä pitäis tehä, vai olenko jo kuoleman oma? Kamalaa oottelua ja pää hajoaa!
mitä patologi on näytteestä löytänyt. Sitten tutkitaan vartijaimusolmukkeet ym.
Ei se ole sama kuin kuolemantuomio, sitten suunnitellaan hoidot.
Voimia!
Eli vieläkään eivät varmuudella tiedä. Syöpää ei ilmoiteta kirjeessa, vaan lääkäri ilmoittaa sen henkilökohtaisesti. Minun mielestäni kyse on nyt siitä, että leikkauksella varmistetaan lopullisesti tilanne. Leikkuksessa kudoksesta tehdää vielä jääleikkeitä, jossa varmistetaan, onko syöpäsoluja vai ei. Jos leikkauksen aikana tehdyssä jääleikkeissä varmstuu syöpäsoluja, sitten leikkaus tehdään sen mukaan.
Leikkauksessa poistettu kudos lähtetään vielä patologin tutkimuksiin.
Ei siis kannata heittää kirvestä kaivoon. Ja ei elämä siihen lopu. Minulla on elämää jatkunut jo 15 vuotta. Ylihuomenna on taas sytostaatti, eikä vieläkään ole sellaista tunnetta, että tämä olisi minun loppuni, vaan minulla on vahva tunne, että tästä taas selvitään.
Kun on tieto takaraivossa siitä, että leivnnyt rintasyöpä ei koskaan parane. Kuten ei minullakaan ole parantunut, sen asian kanssa oppii elämään vaikka syöpä onkin vallannut keuhkot ja on luustossa ja mahalauksussa. Mutta kyllä se sieltä taas rahouttu.
No niin, kävinpä siis kirurgin puheilla, joka heti sanoi, että no sinähän tiedätki jo...Mie siihen, ettei mitään ole mulle ilmoitettu, joten hän sitten ilmoitti sen henk.koht. ja syöpää on. Leikkaus ensi viikolla, joten suuri helpotus vihdoinkin. Mutta kas, täytyy vielä magneettikuvaus tehä molempiin tisseihin, että täytyykö molemmat tissit poistaa, mulle ihan se ja sama, kun tästä pääsee nyt. Tietenkihän se on levinny jo kaikkialle, tämä nytten pelottaa. Lapset, jotka kaikki jo toki täysikäsiä, ne nyt tietty ihan kauhuissaan, kun en ole kertonu kaikille, kun ei ole varmuutta ollut ennen tätä päivää. On niin surkuhupaista, kun en ikinä ole juurikaan ollut töistä poissa, joskus vatsataudissa olin päivän pois, niin sitten iskee näin työttömänä ollessa vakava sairaus.
Kiitos teille kaikille tuesta ja vastauksista.
Nimimerkki "ei paniikkia" haluaisin kuulla enemmänkin sinun tarinaa..