Miten toimia?

Tarvitsen neuvoja miten toimia kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneen kanssa. Tapasin jo jonkin aikaa sitten tämän miehen. Muutaman kerran tavattiin ja kaikki tuntui täydelliseltä, kunnes hän hävisi. Ei vastannut viesteihin tai soittoihin. Luulin, etten kiinnostanut häntä. Puolen vuoden päästä hän otti yhteyttä ja kertoi olevansa sairaalassa ja diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän ehdotti tämän jälkeen tapaamista, mutta hävisi taas. Sama toistui uudestaan kuukausien kuluttua. Viime viikolla tapasimme sattumalta ja hän kysyi, että voimmeko tavata. Seuraavana viikonloppuna hän otti yhteyttä ja sovimme tapaamisesta. Ei ilmestynyt, ei vastannut viesteihin. Yhden kerran vastasi soittoon ja sanoi, että anna jo olla. Olen samalla kertaa loukkaantunut ja huolestunut. Tein varmaan virheen kun yritin tapaamisen peruunnuttua ottaa yhteyttä. En tiedä, kokiko hän tilanteen ahdistavana.
Emme ole montaa kertaa tavanneet, mutta aina hän ilmoittaa haluavansa tavata uudelleen eikä kuitenkaan siihen pysty. Mikä on oikea tapa toimia? Näen hänessä, karskin miehen kuoren sisällä, herkän ihmisen. Olen huolestunut, en halua painostaa häntä, mutta en haluaisi luovuttaakaan. Onko jollain antaa hyviä neuvoja minulle. Nyt vaan itkettää ja huolestuttaa.
5286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

uskoisin jo vähemmällä....Eli sanoa voi aina vaikka mitä, teot ne sitten kertovat tod.tilanteen, unohda koko tyyppi, ei ole kiinnostunut sinusta

"Yhden kerran vastasi soittoon ja sanoi, että anna jo olla. " Ei kait tuon suoremmin toinen voi asiaa ilmaista..

Äänestä
  • ensin itsekin ajattelin. Mutta kuitenkin hän on se joka aina ehdottaa tapaamista ja sitten häviää. Jos mies ei ole kiinnostunut, ei hän ota yhteyttä moneen kertaan ja aina häviä. Tää on jotain muuta. Hän sanoi, että tapaamiset ovat hänelle vaikeita, mutta hän haluaisi kuitenkin tavata. Uskoisin, että tällaiseen käytökseen syynä on se dignoosi. Eli miten toimia, jotta hänkin voisi tulla tapaamaan minua. Jos otan häneen yhteyttä ahdistuuko hän siitä vai kertooko se hänelle, etten ole pelästynyt sairautta ja välitän kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • kaipaan neuvoja kirjoitti:

    ensin itsekin ajattelin. Mutta kuitenkin hän on se joka aina ehdottaa tapaamista ja sitten häviää. Jos mies ei ole kiinnostunut, ei hän ota yhteyttä moneen kertaan ja aina häviä. Tää on jotain muuta. Hän sanoi, että tapaamiset ovat hänelle vaikeita, mutta hän haluaisi kuitenkin tavata. Uskoisin, että tällaiseen käytökseen syynä on se dignoosi. Eli miten toimia, jotta hänkin voisi tulla tapaamaan minua. Jos otan häneen yhteyttä ahdistuuko hän siitä vai kertooko se hänelle, etten ole pelästynyt sairautta ja välitän kaikesta huolimatta.

    Mulla on aivan samallainen kokemus ja aivan yhtä hämilläni olen tämän miehen käyttäytymisestä.

    Äänestä

  • pyttikannu kirjoitti:

    Mulla on aivan samallainen kokemus ja aivan yhtä hämilläni olen tämän miehen käyttäytymisestä.

    olet toiminut hänen kanssaan? Mä en tiedä pitäisikö yrittää saada häneen yhteys vai antaisinko olla. Toisaalta on kova huoli, koska tiedän, että hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia enkä haluaisi lisätä hänen ahdistustaan. Toisaalta jotenkin tunnen, että hän saattaisi kaivata ystävää. En tiedä....tuntuu pahalta.

    tiedän että kyseinen tapailee muuta ihmistä niin en ota yhteyttä. Jos ei hänellä ole kiinnostusta niin kuivuuhan se väkisinkin jos ei nyt vahingossa tavata.

    Luuletko että näin käyttäytyvän ihmisen kanssa voi suhde toimia koskaan. Ei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaipaan neuvoja kirjoitti:

Tarvitsen neuvoja miten toimia kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneen kanssa. Tapasin jo jonkin aikaa sitten tämän miehen. Muutaman kerran tavattiin ja kaikki tuntui täydelliseltä, kunnes hän hävisi. Ei vastannut viesteihin tai soittoihin. Luulin, etten kiinnostanut häntä. Puolen vuoden päästä hän otti yhteyttä ja kertoi olevansa sairaalassa ja diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän ehdotti tämän jälkeen tapaamista, mutta hävisi taas. Sama toistui uudestaan kuukausien kuluttua. Viime viikolla tapasimme sattumalta ja hän kysyi, että voimmeko tavata. Seuraavana viikonloppuna hän otti yhteyttä ja sovimme tapaamisesta. Ei ilmestynyt, ei vastannut viesteihin. Yhden kerran vastasi soittoon ja sanoi, että anna jo olla. Olen samalla kertaa loukkaantunut ja huolestunut. Tein varmaan virheen kun yritin tapaamisen peruunnuttua ottaa yhteyttä. En tiedä, kokiko hän tilanteen ahdistavana.
Emme ole montaa kertaa tavanneet, mutta aina hän ilmoittaa haluavansa tavata uudelleen eikä kuitenkaan siihen pysty. Mikä on oikea tapa toimia? Näen hänessä, karskin miehen kuoren sisällä, herkän ihmisen. Olen huolestunut, en halua painostaa häntä, mutta en haluaisi luovuttaakaan. Onko jollain antaa hyviä neuvoja minulle. Nyt vaan itkettää ja huolestuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu