Onko kellään kokemuksia Valugrilli nimisistä grilleistä?
Classic tai Garden malli kiinnostaisi hommata mökin grillauspaikalle, mutta onko nuo oikeasti käytännöllisiä?
Valugrilli kokemuksia?
33
6927
Vastaukset
- 10+15
Huipputuote ja erittäin tyytyväinen näin yhden kesän kokemuksella.
- is best food
Paras grilli, ei epäilystäkään. Ostin jo 12-v sitten grillin alkuperäiseltä kehittäjältä eli joensuulaiselta Erkka Madekiveltä, joka sittemmin myi firmansa eläkkeelle jäädessään. Tuolloin kustansi jotain 500 e, nykyään kait vähän enempi.
Itse käytän pelkästään brikettiä, mutta toimiihan tuo jopa klapeilla hyvin etenkin kalansavustuslaation kanssa. Olen käyttänyt myös muurikkaa joka istuu tuohon hyvin sekin kun ottaa ritilän pois ensin.
Hankintahinta saattaa tuntua korkeahkolta, mutta kun sen jakaa esim. 25-vuodelle, jonka tuo laite aivan varmasti kestää, niin halvaksihan se tulee. Myös varaosia saa tuohon hyvin, niitä kuluvia osia ovat lähinnä tuhka-astia ja arina jotka olen kummatkin vaihtanut kertaalleen, alkuperäinen ritilä oli ns. ruostuvaa mallia mutta tuotekehitystä on tapahtunut sillä pari vuotta sitten uusiessani ritilän se tulikin ruostumattomasta langasta tehtynä. Tuota tuskin tarttee vaihtaa ihan kohta.- 30
12 vuotta sitten oli vielä markat käytössä,maksoitko jo silloin euroilla ?
- rahalla maksoin
30 kirjoitti:
12 vuotta sitten oli vielä markat käytössä,maksoitko jo silloin euroilla ?
heko heko, saanet tyydytystä saivartelustasi. miksi enää puhua markoista kun ne eivät ole käypää valuuttaa. oleko kuullut että markatkin voi kääntää euroiksi jos osaa vaikkapa peruskoulun matematiikkaa?
- nokikoura
... ainakin jos grilliä ei ole varustettu ylimääräisillä ilmanvirtausta rajoittavilla virityksillä.
Klapeista saatu hiillos palaa siis älyttömän nopeasti.
Katto on mukava varuste sadesäällä grillatessa. - kampigrilli
nokikoura kirjoitti:
... ainakin jos grilliä ei ole varustettu ylimääräisillä ilmanvirtausta rajoittavilla virityksillä.
Klapeista saatu hiillos palaa siis älyttömän nopeasti.
Katto on mukava varuste sadesäällä grillatessa.Totta, grillaamiseen brikettiä tai hiiltä, kalansavustukseen klapeja.
Säätöarina on hieno keksintö! - erkkom
kampigrilli kirjoitti:
Totta, grillaamiseen brikettiä tai hiiltä, kalansavustukseen klapeja.
Säätöarina on hieno keksintö!Kampea tulee vähemmän käytettyä, kun grillaan puilla ja parilalla. Mainio peli, sisuskalut kertaalleen vaihdettu noihin jo mainittuihin rostereihin. Makuasia, mutta minusta ihan ok näköinen. Katto on kyllä monesti tarpeeseen kesäisen kuuron yllättäessä. Kallis, mutta on ollut hintansa arvoinen
- Anonyymi
nokikoura kirjoitti:
... ainakin jos grilliä ei ole varustettu ylimääräisillä ilmanvirtausta rajoittavilla virityksillä.
Klapeista saatu hiillos palaa siis älyttömän nopeasti.
Katto on mukava varuste sadesäällä grillatessa.On vähän vanha ketju, mutta kommentoin silti.
Olen osakkaana perikunnan yhteisessä maapaikassa (vain niiden metsien vuoksi). Siellä on aika monenlaista ruoan polttopaikkaa kun melkein jokainen toi tontille oman "kaminansa". Minulla oli kaasugrilli, mutta kokeilin niitä muitakin. Kukin makunsa mukaan, mutta sitä minun kaasugrilliä se tuntui käyttävän lankomieskin.
Toiseksi paras oli pihalle rakennettu puulämmitteinen "leivinuuni".
Nyt meillä on oma mökki.
Kokemusperäisesti sanoen, jos tarjolla on kaasugrilli - ja kun oli - niin ihan takuullahan en muuta osta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vähän vanha ketju, mutta kommentoin silti.
Olen osakkaana perikunnan yhteisessä maapaikassa (vain niiden metsien vuoksi). Siellä on aika monenlaista ruoan polttopaikkaa kun melkein jokainen toi tontille oman "kaminansa". Minulla oli kaasugrilli, mutta kokeilin niitä muitakin. Kukin makunsa mukaan, mutta sitä minun kaasugrilliä se tuntui käyttävän lankomieskin.
Toiseksi paras oli pihalle rakennettu puulämmitteinen "leivinuuni".
Nyt meillä on oma mökki.
Kokemusperäisesti sanoen, jos tarjolla on kaasugrilli - ja kun oli - niin ihan takuullahan en muuta osta.Täällä on keskusteltu grillaamisesta, ei paistamisesta. Otapa selvää erosta ja tule sitten kommentoimaan uudestaan.
- Wattipää
Kiitoksia vastanneille.
Hintavahan tuo on, mutta kiinnostaisi kyllä kovasti. Hintavia näkyvät olevan myös lisävarusteet, mutta esimerkiksi saslik varrassetti vaikuttaisi pätevältä. Mitä lisävarusteita grillin omistajilla on ja suosituksia / kommentteja niistä?- erkkom
Savustuspönttön ostin alkujaan mukaan. Muuten ei sen kummempia lisävarusteita ole tarvinnut mitä nyt muutenkin on parila, muurinpohja jne
- Grillimies
Nostetaanpa ylös, uudempia kokemuksia tuotteesta. Onko laatu edelleen yhtä hyvä ? Onko hintansa väärti ? Tonnin verran kun melkein maksaa halvinkin versio ja sitten nuo korkeammat ja lasiluukulla jo reilu puolitoista, niin pistää harkitsemaan ennen hankintaa.
- Osta pois
Sulle just sopiva.
- Grillimies
Osta pois kirjoitti:
Sulle just sopiva.
Et luultavasti tunne minua, vaikka kerrotkin tuotteen sopivan minulle. Mutta kertoisitko kiitos kokemuksia tästä grillistä ? Vai oletko se palstan opponentti, joka vierastaa kaikkea mikä maksaa, vaikka ihan periaatteesta ?
Kallis on kyllä grilli ja edelleen mietityttää, garden grafit -malli on kiikarissa. - uusi valurillaaja
Ei ole vielä kokemusta, tuote on mökin pihassa odottamassa asennusta ja nettiraudasta tilasin. Hyvältä ja kestävältä se näyttää, yksi elementti oli pintaviallinen ja sen kanssa meinasi olla ja olikin vähän epäselvyyttää, että tuleeko uusi vai ei, mutta pienen keskustelun jälkeen valmistajan ymmärrys vian korjaamiseen onneksi löytyi ja asia korjataan. Parin viikon päästä voin kertoa kokemuksia käytöstä.
Kattelin vaihtoehtoina myös noita "kiviuuneja" joita on paljon myynnissä, jotenkin en oikein vakuuttunut niiden kestosta, enkä etenkään toiminnallisuudesta, ulkonäöstähän voi jokainen olla mitä mieltä vaan. - grillien kuningas
Kotona ok-talon pihassa on tuollainen ollut palveluksessa 15-v ja hyvin on palvellut. Mökille tuli hankittua samanlainen joka on vähintään yhtä hyvä ;=)
Onhan se kallis hankkia mutta jos kustannukset jakaa esim. 25-vuodelle jonka tuo varmasti kestää jos vähänkin viitsii huolehtia siitä niin ei se hinta silloin paha ole. Ja millä muulla grillimallilla saat paitsi grillattua säätöarinalla, myös savustettua pöntöllä ja muurikalla tehtyä evästä myös, lisävarusteena myös kalan loimutus onnistuu. Ja varaosia on ainakin toistaiseksi saanut ongelmitta (siis ritilää ja arinaa sekä hiilikaukaloa). - Osta pois
Grillimies kirjoitti:
Et luultavasti tunne minua, vaikka kerrotkin tuotteen sopivan minulle. Mutta kertoisitko kiitos kokemuksia tästä grillistä ? Vai oletko se palstan opponentti, joka vierastaa kaikkea mikä maksaa, vaikka ihan periaatteesta ?
Kallis on kyllä grilli ja edelleen mietityttää, garden grafit -malli on kiikarissa.Onko tuo sinusta kallis? Laadukas kaasugrilli maksaa saman halvinmillaan. Tiedän että olet valugrilliisi tyytyväinen, kun sen hankit.
Olen ioinen puolestasi. - Grillimies
Osta pois kirjoitti:
Onko tuo sinusta kallis? Laadukas kaasugrilli maksaa saman halvinmillaan. Tiedän että olet valugrilliisi tyytyväinen, kun sen hankit.
Olen ioinen puolestasi.Kiitos kommenteista, tulossa on valugrilli. Suhteellista, mikä on kallista, 1600 e sementtilaitoksesta on jonkun mielestä kova hinta. Kaasugrillinä olen tyytynyt 700 euron weberiin kolmella polttimella, kun minusta sen jälkeen tosiasialliset käyttöominaisuudet ei hirveästi enää parane hinna kasvaessa, toki kokoa ja näköä saa kun pinoaa riihikuivaa lisää.
Mut parin vikon päästä rillaillaan. - Anonyymi
Grillimies kirjoitti:
Et luultavasti tunne minua, vaikka kerrotkin tuotteen sopivan minulle. Mutta kertoisitko kiitos kokemuksia tästä grillistä ? Vai oletko se palstan opponentti, joka vierastaa kaikkea mikä maksaa, vaikka ihan periaatteesta ?
Kallis on kyllä grilli ja edelleen mietityttää, garden grafit -malli on kiikarissa.10 vuotta käytetty mökillä, tyytyväisiä olemme. En vaihtaisi ystävien kaasugrilliin, kun puita on omasta takaa.
- Taas grillataan
Kyllä on edelleen hyvä ja hintansa arvoinen. Mökillekin piti samanlainen, kun tuon käyttöön on tottunut.
- valurilli
Parasta kesässä. Lisävarusteet: varrassetti, tuulisuoja ja pöytätaso kummallakin puolella.
- TyytyväinenKäyttäjä
On hyvä. Ollut vuodesta 1999 asti, jolloin maksoi muistaakseni 3500 markkaa.
Itse grilaan nykyään (viimeiset 5-v) klapeilla ja muurikalla. Nopeaa. Kun tuohon yhdistelmään tottunut, en enää hiilien kanssa turaa.
Varrassetti hyvä lisävaruste. Pöytätasok laudat ja Grilliritilän joutunut uusimaan kerran, muuten ei mitään ongelmaa ollut. Talveksi pressutan.
- ----------
Kotakeittiö.
- GrillariSuosittelee
Hintaa on, mutta toimii myös.
Käytössä on talokaupan mukana pihairtaimistoon kuulunut grilli, nyt rakenteilla seinät ympärille, että käyttöaika pitenee... syksy ja sateet eivät haittaa niin nopeasti.
Lämmönsäätö onnistuu arinan korkeutta säätämällä ja varaosia saa vielä monen vuoden jälkeenkin (ja yleisestä trendistä poiketen materiaalien laatu on parantunut ajan myötä).
Juurikin tänään huomasin yrityksen sivuilta, että nyt on saatavissa myös saranallinen lasiluukku Garden malliin, menee harkintaan raaskiiko sen investoida, helpottaisi lämmitysvaiheen käyttöä kun ei tarvisi keppien kanssa luukkua siirtää tulen kohentamista varten.
Kaasugrilli on jäänyt nopeiden saunamakkaroiden grillaus paikaksi kun tähän pääsi tottumaan, tilaakin grillattaville nimittäin on. - parempiakinOn
Uskomatonta, että vielä nykyisten Weberien aikakaudella joku haluaa investoida tuollaisiin kivikasoihin. Weberin takuu on 10 vuotta ja on käytössä sata kertaa monipuolisempi. Soveltuu muuhunkin kuin makkaran paistamiseen. Miten tuolla kivikasalla onnistuu esim epäsuora paistaminen ja hauduttaminen?
Ainoa positiivinen asia on kotimaisuus, mutta tuotekehittelyä tarvittaisiin. - savunmakuakaipaava
Eipä nyt sotketa kaasuvehkeitä oikeisiin grilleihin. Joka vertaa kaasulla ja puilla grillaamista, ei kyllä tiedä asiasta mitään
- ArttuMakkonen
Nostetaanpa tätä.
Hankin keväällä Suomen Valugrilli Oy:n Garden-mallin. Itselleni on tärkeää mahdollisuus käyttää puuta ja grilliä myös ulkotakan tapaan. Lyhyehkön kokemuksen perusteella voin suositella lämpimästi! - Anonyymi
En kyllä usko valugrillin kestävyyteen, koska siinä on liikkuvia osia.
Minulla on Tiilerin yksinkertainen tiiligrilli, mutta en usko edes sen kestävyyteen, koska siinäkin on kuluvia osia. Ne on kuitenkin helppo uusia ja ovat joka tapauksessa kestäviä.
https://tiileri.fi/tuote/turo-maxi-pihagrilli/- Anonyymi
Meillä on grillattu 17 vuotta valugrillillä ja kampi toimii edelleen loistavasti. Arina, tuhka-astia ja ritilä vaihdettu. Muunlaista grilliä en edes mieti. Lisätarvikkeina savustuslaatikko, loimutussysteemi ja saslikvarrassetti.
- Anonyymi
Hyvin on toiminut viimeiset kymmen vuotta ja tainnut olla edelliselläkin omistajalla muutama vuosi käytössä ennen kuin muutettiin nykyiseen asuntoon missä grilli oli jo valmiiksi. Tuhkalaatikko kerran uusittu ja teetetin grillitason kunnon paksusta teräksestä mikä sitoo hyvin myös lämpöä. Puutason uusin viime kesänä... Aineet taisi maksaa kympin verran... Saa niitä uutenakin mutta aika suolainen hinta. Muistaakseni lähempänä sata euroa kun niitä kyselin. Keväällä kun ottaa käyttöön muistaa vain kasvisöljyllä voidella nostoakselin kierteet niin hyvin rokkaa.
- Anonyymi
Meillä ollut pari vuotta mökillä. Ihan mahtava. Sillä on tehty ihan laidasta laitaan kaikki ruoat klapeilla tai priketeillä. Saslikvartaat hyvä lisävaruste ja myös pyörivä "kanavarras" erittäin toimiva.
- Anonyymi
Ei liity valugrilliin, mutta grillien laadusta mieleen...
Ostin mökille kaasugrillin 2002 paikkeilla Kannelmäen K-Raudan loppuunmyynnistä. On siis palvellut jo 20 vuotta ja on täysin ok. kunnossa edelleen.
Todella hyvä ja tilava grilli, mahtuu savustuslaatikkokin sisään.
Kertaalleen uusittu vain liekin hajottaja, vai mikä se peltilevy polttimoiden päällä onkaan,
Kotona olut Weberin Q 3000 oli romutuskunnossa 5 v ikäisenä. Varaosat olisivat maksaneet järjettömiä... - Anonyymi
Ostettiin heti tuo perusmalli, ku tuli markkinoille. On oltu erittäin tyytyväisiä. Käytetään myös talvella. Kestää vissii isältä pojalle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107171Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009