TÖRKEÄN PETOKSEN TUNNUSMERKISTÖ

No nyt kun Kultasydämmelle vaaditaan ainakin 5 vuoden vankeusrangaistusta ja kaikki aikaisemmat vakuustakavarikot ovat ilmeisesti edelleen voimassa, ovat Plontzot alkaneet veisaamaan uutta virttä.

Tunkin ei KUULEMMA kannata mennä tekemään rikosilmoitusta ja vahingonkorvausvaatimusta Ex- valuuttakappias/lisenssipörssi suosittelijaansa kohtaan, koska rahankeräysrikoksella tunkilta kusettetut rahat menevät kuitenkin valtiolle.

Ps.1
Törkeän petoksen tunnusmerkistö täyttyy aina vaan.

Plontzot ovat unohtaneet sellaisen pikkuseikan, että KRP ei aio syyttä kaikkia WinCaput petokseen sotkeutuneita ns. jäseniä.
Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että he, noin 10.000 kusetettua ovat joutuneet WinCaputissa TÖRKEÄN PETOKSEN kohteeksi kuten syyttäjäkin katsoo.

Ps.2
Plontzot, se rahakeräysrikoksella ensivaiheessa saatu ja toisiovaiheessa TÖRKEÄLLÄ PETOSRIKOSELLA SAATU ja sen perusteella vahinkokärsineiltä KUSETETTU rikoshyöty on ensivaiheessa ulosottokelpoista ensin valtiolle 20 vuotta ja sitten toisiovaiheessa WinCaputissa vahinkoakärsineille edelleen vahikoa kärsineille
20 vuotta.

Siinä ne lähtevät, palkkatulot, eläkkeet, mahdolliset perintö- ja satunnaiset muutkin tulot ainakin vuoteen 2032 asti Plontzon tililtä ensin valtiolle ja toiseksi kusetetuille, kuten oikein onkin.

Plontzon vahinkorvausvastuuta ei vähennä 400% varmuudella lainkaan sellainen pikkuseikka, että PLONTZO on joutunut ensin palauttamaan rahankeräysrikoksen perusteella saamansa rikoshyödyn ensin valtiolle ja joutuu sen jälkeen, tai samaan aikaan kokoajan ainakin vuoteen 2032 asti jatkuvan ulosoton kautta TÖRKEÄLLÄ PETOKSELLA hankkimansa rikoshyödyn uudelleen tunkeilleen.

HOPI HOPI POLIISIASEMALLE TUNKIT!!!!!!!!!
3292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nimittäin törkeä petos . Pöydälläni on " Tutkintailmoitus " lähettivät polisilaitokselta . Siinähän se lukee sponzorin nimi ja mistä syytetään " rahankeräysrikos ja törkeä petos ".

Äänestä

Kas kummaa kun kukaan 600 Pää- Plontzosta ei ole erimieltä. Miksikö olisivatkaan kun tietävät, että 20 vuoden ulosotto odottaa.
Nykyisin yrittävät Plontzo-Pluntzurit ainoastaan siirtää WinCaputt-rikoksella saamiaan varoja ulosottomiehen ulottumattomiin, turhaa se on.

Ja jos jättää sen pääoman sisään, niin ne takaisinsaantikanteet "JYLLÄÄVÄT" aina vaan.

Tai ainakin 20 vuotta sen jälkeen kun Hannu ja Plontzot saavat lainmukaisen tuomionsa WinCaputissa tekemistään rikoksista, eli ei siis siitä hetkestä "kun Hannu alkoi tutkimaan tätä tuotetta", jos siinä olisi WinCaputin uusi tuote.

Ps.

Hiljaista on ja pysyyy, jopa LUMBOOTIN plokissa.

Äänestä

Mikähän on Plontzojen mielen niin kovin pahoittanut, ettei törkeän petoksen avulla hankitun rikoshyödyn vahingonkorvausvastuuseen löydy minkäänlaista kannanottoa tai yhtäkään siteerausta KOLUMBOOLTA.

Ps.
Koska niitä ei ole.

20 vuoden ulosoton kautta pyörivä maksuautomaatti hoitaa rikosilmoituksen ja vahingonkorvausvaatimuksen esittäneiden jäsenten maksuautomaatin käynnistymiseen oikeuden päätöksellä.

HOPI, HOPI poliisiasemalle ja Plontzot vastuuseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TÄYTTYY !!!! kirjoitti:

No nyt kun Kultasydämmelle vaaditaan ainakin 5 vuoden vankeusrangaistusta ja kaikki aikaisemmat vakuustakavarikot ovat ilmeisesti edelleen voimassa, ovat Plontzot alkaneet veisaamaan uutta virttä.

Tunkin ei KUULEMMA kannata mennä tekemään rikosilmoitusta ja vahingonkorvausvaatimusta Ex- valuuttakappias/lisenssipörssi suosittelijaansa kohtaan, koska rahankeräysrikoksella tunkilta kusettetut rahat menevät kuitenkin valtiolle.

Ps.1
Törkeän petoksen tunnusmerkistö täyttyy aina vaan.

Plontzot ovat unohtaneet sellaisen pikkuseikan, että KRP ei aio syyttä kaikkia WinCaput petokseen sotkeutuneita ns. jäseniä.
Tämähän tarkoittaa suoraan sitä, että he, noin 10.000 kusetettua ovat joutuneet WinCaputissa TÖRKEÄN PETOKSEN kohteeksi kuten syyttäjäkin katsoo.

Ps.2
Plontzot, se rahakeräysrikoksella ensivaiheessa saatu ja toisiovaiheessa TÖRKEÄLLÄ PETOSRIKOSELLA SAATU ja sen perusteella vahinkokärsineiltä KUSETETTU rikoshyöty on ensivaiheessa ulosottokelpoista ensin valtiolle 20 vuotta ja sitten toisiovaiheessa WinCaputissa vahinkoakärsineille edelleen vahikoa kärsineille
20 vuotta.

Siinä ne lähtevät, palkkatulot, eläkkeet, mahdolliset perintö- ja satunnaiset muutkin tulot ainakin vuoteen 2032 asti Plontzon tililtä ensin valtiolle ja toiseksi kusetetuille, kuten oikein onkin.

Plontzon vahinkorvausvastuuta ei vähennä 400% varmuudella lainkaan sellainen pikkuseikka, että PLONTZO on joutunut ensin palauttamaan rahankeräysrikoksen perusteella saamansa rikoshyödyn ensin valtiolle ja joutuu sen jälkeen, tai samaan aikaan kokoajan ainakin vuoteen 2032 asti jatkuvan ulosoton kautta TÖRKEÄLLÄ PETOKSELLA hankkimansa rikoshyödyn uudelleen tunkeilleen.

HOPI HOPI POLIISIASEMALLE TUNKIT!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu