Kesää kohti mennään ja taas on samat ongelmat: viereen ajaa vene, jolla on minifendarit tai ei ollenkaan. Ihmettelen, miksi veneilijöistä melkoinen osa investoi isoon paattiin mutta ei raaski ostaa kunnon fendareita. Ei ne kalliita ole. Minikokoiset aiheuttavat vahinkoa ja harmia ja ennen kaikkea rassaavat naapuriveneen kipparin hermoja.
Fendari-asiaa
27
4885
Vastaukset
- Kuunarin kippari
Sattuipa kerran Enklingen vieraslai´turissa lauantai-iltana, kun oli maissa lavatanssit. Veneitä oli tulossa pitkin ja poikin, ja kun totesin, että vieressäni oli metrin verran vapaata tilaa, vinkkasin yhtä tulijoista - tässä olisi paikka.
Ja mahtuihan se, reilut 3 metriä leveä vene metrin rakoon, niinkuin kaikki tietävät. Mutta vieressä olleen ruotsalaispurjehtijan kipparska oli suu mutrulla ja valitti: Fendarit littaantuu!
Että jospa tätä varten jotkut tulevat laituriin ilman fendareita tai sitten vain minifendarein; ei mene niin paljon lyttyyn. - uuno
Ei kai se ole raaskimisesta kiinni, mutta suuret fendarit vievät paljon tilaa ja tuovat samalla useita kiloja ylimääräistä painoa veneeseen. Tässä on pari syytä miksi ei itsellä ole välttämättä aivan tarpeeksi isoja pötkylöitä.
- mauno
kun ne roikkuvat laidan ulkopuolella. Sitäpaitsi isoja fendareita on helpompi noukkia vedestä ja ne kelluttavat pieniä paremmin uppoavaa venettä. Miksi ne on fendareita eikä fendereitä? (Vrt anglogermaaninen kantasana)
- uuno
mauno kirjoitti:

...sä siis ajelet fendarit jatkuvasti kylkien ulkopuolella, vai liikkuuko sun veneesi koskaan laiturista?
- Katsastusmies
Millaisella veneellä liikut kun paino noin pahoin on järkevänkokoisten fendareiden mukanapitämisen esteenä? Itse liikun liukuvalla veneellä ja veneessäni on 4 kpl suurimpia ja 4 kpl seuraavaksi suurimpia fendareita. Pituus 9,00 m. Näillä suurinpiirtein tulee toimeen, mutta toisinaan on veneiden väliin kovassa kelissä joutunut laittamaan ylimääräistä pehmikettä. Olen tämän viestin ensimmäisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, että monissa suurissa ja painavissa veneissä on alamittaiset lepuuttimet. Itse veneseuramme katsastusvastaavana, en hylkää venettä moisilla "nakeilla" mutta varoitan vakavasti seuraamuksista ja kehotan hankkimaan järkevät lepuuttajat. Yleensä tässä asiassa on "meidän lapsia ja naapurin kakaroita". Eli aina ollaan omasta mielestä oikeassa, riippumatta mitä selvä järki sanoo.
- Sunnuntaiveneilijä
Katsastusmies kirjoitti:

Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että iso on parempi. Samoin ihmettelen asennetta, että isot fendarit painavat liikaa.
Itselläni on mm. pienehkö avovene (reilu 6 m), joka liikkuu melko iloisesti. Siitä johtuen kaikki veneessä oleva on oltava tukevasti kiinni. Ongelma on kuitenkin se, että isoja fendareita ei saa mihinkää sopimaan johtuen veneen sisustuksesta. Toisin sanoen niiden koko on todellinen ongelma. Toki niitä voisi säilyttää litistettynä, mutta mitä niillä sitten tekee?
Edellä mainitusta syystä olen itsekin päätynyt niihin pieniin nakkeihin vain ja ainoastaan siitä syystä, että olen löytänyt niille sopivan säilytyspaikan, josta ne on yksinkin ajettaessa nopea ja helppo napata käsille. Isommat jouduttaisiin säilyttämään lattialla, mikä ei erityisemmin kiinnosta. - Ykä
Sunnuntaiveneilijä kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että iso on parempi. Samoin ihmettelen asennetta, että isot fendarit painavat liikaa.
Itselläni on mm. pienehkö avovene (reilu 6 m), joka liikkuu melko iloisesti. Siitä johtuen kaikki veneessä oleva on oltava tukevasti kiinni. Ongelma on kuitenkin se, että isoja fendareita ei saa mihinkää sopimaan johtuen veneen sisustuksesta. Toisin sanoen niiden koko on todellinen ongelma. Toki niitä voisi säilyttää litistettynä, mutta mitä niillä sitten tekee?
Edellä mainitusta syystä olen itsekin päätynyt niihin pieniin nakkeihin vain ja ainoastaan siitä syystä, että olen löytänyt niille sopivan säilytyspaikan, josta ne on yksinkin ajettaessa nopea ja helppo napata käsille. Isommat jouduttaisiin säilyttämään lattialla, mikä ei erityisemmin kiinnosta.Pienessä avoveneessä ei ole luontevaa paikkaa oikeastaan minkäänkokoisille lepuuttajille.
Isot vievät liikaa tilaa ja pienetkin tuppaa lentelemän ilmavirran mukana väkisin ajossa laidan ulkopuolelle. Uistellessa ainakin minulla keulan puoleiset on vaikea saada sijoitettua niin, että ne eivät nojaisi jotenkin huonosti laitaan ja keikkuisi aallokossa aiheuttaen turhaa kolahtelua.
Kun tunkeutuu jossain satamassa isompien väliin ei omista pikkuisista ei ole juurikaan hyötyä isompien veneiden laidan kaartuessa vielä ulospäin siinä kohtaa kun oma laita jo loppuu. Tällöin saa olla tyytyväinen kun naapurilla on riittävän isot ja alas ulottuvat fendarit työntää kippojen väliin. - Kuunarin kippari
Ykä kirjoitti:
Pienessä avoveneessä ei ole luontevaa paikkaa oikeastaan minkäänkokoisille lepuuttajille.
Isot vievät liikaa tilaa ja pienetkin tuppaa lentelemän ilmavirran mukana väkisin ajossa laidan ulkopuolelle. Uistellessa ainakin minulla keulan puoleiset on vaikea saada sijoitettua niin, että ne eivät nojaisi jotenkin huonosti laitaan ja keikkuisi aallokossa aiheuttaen turhaa kolahtelua.
Kun tunkeutuu jossain satamassa isompien väliin ei omista pikkuisista ei ole juurikaan hyötyä isompien veneiden laidan kaartuessa vielä ulospäin siinä kohtaa kun oma laita jo loppuu. Tällöin saa olla tyytyväinen kun naapurilla on riittävän isot ja alas ulottuvat fendarit työntää kippojen väliin.Mistä laituriin ensin tulleen veneen kippari voi tietää, onko hänen asetéttava omat fendarinsa aivan vesirajaan silmällä pitäen sinun matalaa venettäsi, jossa on olemattomat fendarit, vaiko korkeaa muskelihuvipurtta, jolloin omien fendareiden pitäisi olla ehdottomasti partaan korkeudella?
Eikö sen vuoksi olekin välttämätöntä, että jokaisessa veneessä on jo valmiiksi laituriin tullessaan fendarit juuri sillä korkeudella, josta vene on levein? Usein se on parras, mutta on taas toisia veneitä, joissa kyljen keskiosa pullistuu ulospäin ja vaatii ehdottomasti fendarin suojakseen.
Tietysti kevyessä veneessä voi olla pienemmät fendarit kuin raskaammassa - pääasia on sittenkin, että ne ovat paikoillaan jo laituriin tultaessa eikä niitä lähdetä kaivelemaan esille veneen loukoista vasta sitten kun naapurin kylkeä on naarmutettu.
Joku suositteli fendareiksi autonrenkaita. Kun hän on tulossa viereeni, olen valmis kiinnittämään valkoisiin kylkiini oikein nastoitetut talvirenkaat, nastapinta tietysti naapuriin päin. Jospa ne nastat tekisivät mustan tervatun veneen pintaan yhtä hyvää silitystä kuin musta kumi työllä ja vaivalla puleerattuun ja vahattuun valkoiseen maaliin. - uuno
Katsastusmies kirjoitti:
Millaisella veneellä liikut kun paino noin pahoin on järkevänkokoisten fendareiden mukanapitämisen esteenä? Itse liikun liukuvalla veneellä ja veneessäni on 4 kpl suurimpia ja 4 kpl seuraavaksi suurimpia fendareita. Pituus 9,00 m. Näillä suurinpiirtein tulee toimeen, mutta toisinaan on veneiden väliin kovassa kelissä joutunut laittamaan ylimääräistä pehmikettä. Olen tämän viestin ensimmäisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, että monissa suurissa ja painavissa veneissä on alamittaiset lepuuttimet. Itse veneseuramme katsastusvastaavana, en hylkää venettä moisilla "nakeilla" mutta varoitan vakavasti seuraamuksista ja kehotan hankkimaan järkevät lepuuttajat. Yleensä tässä asiassa on "meidän lapsia ja naapurin kakaroita". Eli aina ollaan omasta mielestä oikeassa, riippumatta mitä selvä järki sanoo.
Kysehän ei ole siitä, ettei veneen kantavuus riittäisi fendareille. kuitenkin, jos veneeseen rupeaa hankkimaan kaikki varusteet ym. ajattelematta niiden tuomaa painoa, voi helposti kerryttää jopa satoja kiloja ylimääräistä painoa veneeseen. Tämä väkisinkin tuntuu suorituskyvyssä, varsinkin aallokossa. Eli eniten veneestä saa irti, kun ei sinne vie mitään ylikokoista tilpehööriä, pitää tankit mahdollisimman tyhjinä ja keskittää painon mahdollisimman keskelle venettä.
- osku
Kuunarin kippari kirjoitti:
Mistä laituriin ensin tulleen veneen kippari voi tietää, onko hänen asetéttava omat fendarinsa aivan vesirajaan silmällä pitäen sinun matalaa venettäsi, jossa on olemattomat fendarit, vaiko korkeaa muskelihuvipurtta, jolloin omien fendareiden pitäisi olla ehdottomasti partaan korkeudella?
Eikö sen vuoksi olekin välttämätöntä, että jokaisessa veneessä on jo valmiiksi laituriin tullessaan fendarit juuri sillä korkeudella, josta vene on levein? Usein se on parras, mutta on taas toisia veneitä, joissa kyljen keskiosa pullistuu ulospäin ja vaatii ehdottomasti fendarin suojakseen.
Tietysti kevyessä veneessä voi olla pienemmät fendarit kuin raskaammassa - pääasia on sittenkin, että ne ovat paikoillaan jo laituriin tultaessa eikä niitä lähdetä kaivelemaan esille veneen loukoista vasta sitten kun naapurin kylkeä on naarmutettu.
Joku suositteli fendareiksi autonrenkaita. Kun hän on tulossa viereeni, olen valmis kiinnittämään valkoisiin kylkiini oikein nastoitetut talvirenkaat, nastapinta tietysti naapuriin päin. Jospa ne nastat tekisivät mustan tervatun veneen pintaan yhtä hyvää silitystä kuin musta kumi työllä ja vaivalla puleerattuun ja vahattuun valkoiseen maaliin.jos fendarit ovat tarpeeksi isot.
- Kuunarin kippari
uuno kirjoitti:
Kysehän ei ole siitä, ettei veneen kantavuus riittäisi fendareille. kuitenkin, jos veneeseen rupeaa hankkimaan kaikki varusteet ym. ajattelematta niiden tuomaa painoa, voi helposti kerryttää jopa satoja kiloja ylimääräistä painoa veneeseen. Tämä väkisinkin tuntuu suorituskyvyssä, varsinkin aallokossa. Eli eniten veneestä saa irti, kun ei sinne vie mitään ylikokoista tilpehööriä, pitää tankit mahdollisimman tyhjinä ja keskittää painon mahdollisimman keskelle venettä.
Täytä fendarit heliumilla, jos se painosta on kiinni.
Ja entä jos ottaisit sen verran vähemmän kaljaa mukaan kuin ne kunnolliset fendarit painavat alimittaisia enemmän? - Kuunarin kippari
osku kirjoitti:
jos fendarit ovat tarpeeksi isot.
Hyvä vastaus, tavallaan. Siis vain joka toinen vene tarvitsee fendarit, koska niistä riittää suojausta kahdelle, jos ne ulottuvat partaasta vesirajaan.
Mutta, mutta... Entä jos kaksi tällaista "joka toista" sattuukin rinnakkain? Miksei sillä jälkeenpäin tulevalla olekaan fendareita? Eihän se laiturissa ensimmäisenä oleva niitä tarvitse, paitsi tietysti kylkikiinnityksessä. - osku
Kuunarin kippari kirjoitti:
Hyvä vastaus, tavallaan. Siis vain joka toinen vene tarvitsee fendarit, koska niistä riittää suojausta kahdelle, jos ne ulottuvat partaasta vesirajaan.
Mutta, mutta... Entä jos kaksi tällaista "joka toista" sattuukin rinnakkain? Miksei sillä jälkeenpäin tulevalla olekaan fendareita? Eihän se laiturissa ensimmäisenä oleva niitä tarvitse, paitsi tietysti kylkikiinnityksessä.Vaan jos fendarit ovat kooltaan oikeassa suhteessa veneen laidan korkeuteen, suojaavat ne eri kokoisilta veneiltä. Jos oma vene on niin suuri, että eo. ei käytännössä toimi, on veneessä varmaankin tilaa niin monelle fendarille, että niitä voi ripustella kahdelle eri korkeudelle. Myös veneen kyljen muoto voi vaatia fendareita eri korkeuksille.
- mauno
uuno kirjoitti:
Kysehän ei ole siitä, ettei veneen kantavuus riittäisi fendareille. kuitenkin, jos veneeseen rupeaa hankkimaan kaikki varusteet ym. ajattelematta niiden tuomaa painoa, voi helposti kerryttää jopa satoja kiloja ylimääräistä painoa veneeseen. Tämä väkisinkin tuntuu suorituskyvyssä, varsinkin aallokossa. Eli eniten veneestä saa irti, kun ei sinne vie mitään ylikokoista tilpehööriä, pitää tankit mahdollisimman tyhjinä ja keskittää painon mahdollisimman keskelle venettä.
Venettä ei sitten kannata seisottaa vedessä, koska kuitenkin se vettyy siellä ja kerää lisää painoa. Samalla säästetään primerien ja myrkkyjen tuomat lisäkilot.
- Järkeä juttuihin
Kuunarin kippari kirjoitti:
Täytä fendarit heliumilla, jos se painosta on kiinni.
Ja entä jos ottaisit sen verran vähemmän kaljaa mukaan kuin ne kunnolliset fendarit painavat alimittaisia enemmän?Hei nipottajat eikös se ole juur se ja sama mitä siellä laidalla on kunhan nyt jotain pehmustetta löytyy.Vaikka niitä auton renkaita
- TJ
mauno kirjoitti:
kun ne roikkuvat laidan ulkopuolella. Sitäpaitsi isoja fendareita on helpompi noukkia vedestä ja ne kelluttavat pieniä paremmin uppoavaa venettä. Miksi ne on fendareita eikä fendereitä? (Vrt anglogermaaninen kantasana)
Hyvä merimiestapa edellyttää että kaikki ylimääräinen roju, mukaan lukien fendarit, kerätään veneen sisälle kun sillä jossain kuljetaan.
Tämä tiedoksi maakravulle. - Katsastusmies
Sunnuntaiveneilijä kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että iso on parempi. Samoin ihmettelen asennetta, että isot fendarit painavat liikaa.
Itselläni on mm. pienehkö avovene (reilu 6 m), joka liikkuu melko iloisesti. Siitä johtuen kaikki veneessä oleva on oltava tukevasti kiinni. Ongelma on kuitenkin se, että isoja fendareita ei saa mihinkää sopimaan johtuen veneen sisustuksesta. Toisin sanoen niiden koko on todellinen ongelma. Toki niitä voisi säilyttää litistettynä, mutta mitä niillä sitten tekee?
Edellä mainitusta syystä olen itsekin päätynyt niihin pieniin nakkeihin vain ja ainoastaan siitä syystä, että olen löytänyt niille sopivan säilytyspaikan, josta ne on yksinkin ajettaessa nopea ja helppo napata käsille. Isommat jouduttaisiin säilyttämään lattialla, mikä ei erityisemmin kiinnosta.Pienet, kevyet avoveneet eivät ole SE ongelma johon viittasin. Veneet joiden paino on useita tonneja, ja jotka asioivat säännöllisesti venesatamissa, kylki kylkeä vastaan muiden samanpainosten veneiden kanssa ovat se josta käsittääkseni keskustellaan. Näissä veneissä tulee olla asialliset fendarit, joille sitten järjestetään tilat säilytykseen matkan aikana.
- Sunnuntaiveneilijä
Katsastusmies kirjoitti:
Pienet, kevyet avoveneet eivät ole SE ongelma johon viittasin. Veneet joiden paino on useita tonneja, ja jotka asioivat säännöllisesti venesatamissa, kylki kylkeä vastaan muiden samanpainosten veneiden kanssa ovat se josta käsittääkseni keskustellaan. Näissä veneissä tulee olla asialliset fendarit, joille sitten järjestetään tilat säilytykseen matkan aikana.
Joo. Ymmärsin sen kyllä, mutta itsekin liikun tuolla botskilla jonkin verran tyypillisesti n. 50 mpk:n säteellä, koska se kulkee mökiltä kavereiden mökille suhteellisen joutuisasti. Siellä taas on usein tämä ko. ongelma edessä, vaikka onneksi peltivene kestää hieman kovempaa käsittelyä.
Toisaalta -rehellisyyden nimissä- sieltä saunalta livahdetaan usein johonkin soittoruokalaan tai kylälle rilluttelemaan, kun veneessä paluumatka ei vaadi niin pian taksia kuin autolla reissatessa. Silloin kiinnittymisiä tulee tehtyä vähän milloin mihinkin.
Liikun satunnaisesti myös vähän isommalla tuupparilla ja siellä ongelma on todellinen, jos ei ole näitä nakkeja isompia killuttimia käytettävissä. Onneksi veljeni veneessä on asianmukaiset vehkeet mihin hommaan hyvänsä.
Oletteko muuten panneet merkille, että näissä ongelmaveneissä on yleensä samanlainen porukka. Kenelläkään ei ole oikein kokemusta veneilystä, kauhea mökä ja meno naapureiden kiusaksi ja tarkemman vilkaisun jälkeen moni muukin asia on rempallaan kiiltavistä kyljistä ja kuuratusta kannesta huolimatta alkaen ämmänsolmusta, jolla iso vene on kiinnitetty laituriin. - Hankro
mauno kirjoitti:
kun ne roikkuvat laidan ulkopuolella. Sitäpaitsi isoja fendareita on helpompi noukkia vedestä ja ne kelluttavat pieniä paremmin uppoavaa venettä. Miksi ne on fendareita eikä fendereitä? (Vrt anglogermaaninen kantasana)
Olen tottunut tuohon muotoon "fenderit". Enkä ajele "papiljotit päässä".
Olen keksinyt tavan nostaa fenderit ylös vaakasuoraan kaiteiden alle sitomalla niiden alapäähän kuminauhat. Ovat siten helposti laskettavissa eivätkä haittaa menoa/ulkonäköä. - ylermi S
Hankro kirjoitti:
Olen tottunut tuohon muotoon "fenderit". Enkä ajele "papiljotit päässä".
Olen keksinyt tavan nostaa fenderit ylös vaakasuoraan kaiteiden alle sitomalla niiden alapäähän kuminauhat. Ovat siten helposti laskettavissa eivätkä haittaa menoa/ulkonäköä.kävit sitten kalassa ja sait vuoden 2001 ketjun ja avasit sen?
catch and release sopisi noihin iänvanhoihin ketjuihin mukavammin.
Miksi nostit tämän esille! - Hankro
Katsastusmies kirjoitti:
Millaisella veneellä liikut kun paino noin pahoin on järkevänkokoisten fendareiden mukanapitämisen esteenä? Itse liikun liukuvalla veneellä ja veneessäni on 4 kpl suurimpia ja 4 kpl seuraavaksi suurimpia fendareita. Pituus 9,00 m. Näillä suurinpiirtein tulee toimeen, mutta toisinaan on veneiden väliin kovassa kelissä joutunut laittamaan ylimääräistä pehmikettä. Olen tämän viestin ensimmäisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä, että monissa suurissa ja painavissa veneissä on alamittaiset lepuuttimet. Itse veneseuramme katsastusvastaavana, en hylkää venettä moisilla "nakeilla" mutta varoitan vakavasti seuraamuksista ja kehotan hankkimaan järkevät lepuuttajat. Yleensä tässä asiassa on "meidän lapsia ja naapurin kakaroita". Eli aina ollaan omasta mielestä oikeassa, riippumatta mitä selvä järki sanoo.
Aika hauskaa: ehdin juuri keskustelemaan aiheesta fendari vai fenderi. Sitten luin katsastusmiehen tekstin, jossa oli ensin ihan oikea suomenkielinen termi lepuutin, mutta melkein heti perään lepuuttaja. Minä en ainakaan halua tulla ripustetuksi lepuuttajaksi! Vrt. esim. kaasutin - kaasuttaja, soitin - soittaja... Vaan sama kai tuo, tiedämme kaikki mistä on kyse. Pidetään ne pulleina ja valmiina laskettaviksi!
- Heikun keikun
Ykä kirjoitti:
Pienessä avoveneessä ei ole luontevaa paikkaa oikeastaan minkäänkokoisille lepuuttajille.
Isot vievät liikaa tilaa ja pienetkin tuppaa lentelemän ilmavirran mukana väkisin ajossa laidan ulkopuolelle. Uistellessa ainakin minulla keulan puoleiset on vaikea saada sijoitettua niin, että ne eivät nojaisi jotenkin huonosti laitaan ja keikkuisi aallokossa aiheuttaen turhaa kolahtelua.
Kun tunkeutuu jossain satamassa isompien väliin ei omista pikkuisista ei ole juurikaan hyötyä isompien veneiden laidan kaartuessa vielä ulospäin siinä kohtaa kun oma laita jo loppuu. Tällöin saa olla tyytyväinen kun naapurilla on riittävän isot ja alas ulottuvat fendarit työntää kippojen väliin.En ole nähnyt niin pientä paattia, etteikö sinne sopisi pari lepuutinta, vaikka selkänojaksi. Enkä ole koskaan uistellut niin kovalla vauhdilla, että minulta olisi karannut muuta kuin kala.
Vaan olet ihan oikeassa - isomman naapuriveneen kipparin tulee laskea lepuuttimensa avoveneesi mukaisiksi. Tai jos hän ei enää jaksa, voit tehdä sen itse. Luulen, että mahdollisessa raapimisessa kärsijänä on tuon isomman veneen kippari.
- Ihan uuno
Ei se koko aina ratkaise - tarttee olla painetta sisällä.
- Perämeren kulkija
autonrenkaita joita saa rengasliikkeistä ilmaiseksi ja voi laittaa sopivan kokoisia ja riittävän määrän ja sitten siinä on pari hyvää asiaa:
"hienostelijaveneilijät" ei tule kylkeen kun kuulema voi tarttua mustaa
eikä tartte puhua FENDAREISTA vaan voi sanoa kaverille jotta heitäpä pehmikkeet laidalle.- omaisuus kunniaan!
haluasitko, että vetelisin autosi kylkeen mustia "kumiviiruja", ei kai kellään ole oikeutta tehdä haittaa muiden omaisuudelle. En varmasti aja yhdenkään "autonrengasveneen" viereen, mutta en kyllä halua, että yksikään "autorengasvene" tulee minun kylkeäni mustaamaan, perkele !
Jos käytät auton renkata, tee edes vahvasta kankaasta "säkit"
Kun asun kesälomani veneessä haluan sen olevan myös viihtyisä ja siisti, - ..
omaisuus kunniaan! kirjoitti:
haluasitko, että vetelisin autosi kylkeen mustia "kumiviiruja", ei kai kellään ole oikeutta tehdä haittaa muiden omaisuudelle. En varmasti aja yhdenkään "autonrengasveneen" viereen, mutta en kyllä halua, että yksikään "autorengasvene" tulee minun kylkeäni mustaamaan, perkele !
Jos käytät auton renkata, tee edes vahvasta kankaasta "säkit"
Kun asun kesälomani veneessä haluan sen olevan myös viihtyisä ja siisti,Olet oikeassa!
Ei muuten ole vitsi se juttu rautaveneenomistajasta, jolta tivattiin miksei käytä flendareita rantautuessaan. "Ei tähän tuu naarmuja"; oli vastaus.
Kyllä monesti tekis mieli vetää tur..
on sellasia mohloja liikkeellä. - putput
.. kirjoitti:
Olet oikeassa!
Ei muuten ole vitsi se juttu rautaveneenomistajasta, jolta tivattiin miksei käytä flendareita rantautuessaan. "Ei tähän tuu naarmuja"; oli vastaus.
Kyllä monesti tekis mieli vetää tur..
on sellasia mohloja liikkeellä.Itselläni on fendareita 6 kpl ja melkein aina niitä joutuu säätämään
vierasatamissa. Ei se mitään, kuuluu
kuvioihin.Viime keväänä asensin koko veneen ympäri (partaan tasolle)ranteen
paksuisen manillaköyden.
Auttaa mukavasti, kun tietää ettei missään tapauksessa kolhi muita.
Lisäksi köysi teki veneestä paremman näköisen. Suosittelen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865