Luupiikki

Päästän taas koiran irti ja haluan tietoa luupiikistä kantapäässäni.Mulla leikkaus varmaan ainoa vaihtoehto,kaikki temput kokeiltu ja joka päin kohta vuoden ajan.Kunnan puolelta ei vaan saa lähetettä että pääsis leikkausjonoon.Yksityiselle ei varat riitä.On tää vaan kamalaa kun joutuu vedet silmissä yrittää liikkua,en tiedä kauanko jaksan,kukaan ei tunnu ottavan minua tosissaan.Luulosairautta?
5634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse kävin aikoinani ortopedin yksityisvastaanotolla, ja jo vain lähti asiat rullaamaan. Hän laittoi lähetteen asluesairaalaan (jossa hän myös työskenteli) ja siellä sitten kantapää leikattiin ja toinen leikattiin sitten reilun vuoden kuluttua. Mulla ei kortisoni pistokset, teippaukset, venytykset, geelityynyt auttaneet.
leikkauksien jälkeen ei ole kipuja ollut ja niistä on sentään jo n. 10 vuotta aikaa.

Äänestä
  • Siis leikkausten jälkeen? Tuliko pitkä sairausloma, miten liikkuminen sujui alussa, miten piti kuntouttaa?

    Minulla on ollut plantaarifaskiitti molemmissa jaloissa kolme vuotta. Ortopedin pistämä kortisonipiikki aiheutti kolmen kuukauden hermosäryn. Teippaaminen auttaa sen verran, että pääsen kävelemään noin kilometrin päivässä, kauppaan ja bussipysäkille. Pidän tukipohjallisia kaikissa kengissä, paljain jaloin en voi kävellä. Venytykset ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Oireet vaihtelevat rasituksen mukaan, kerran viikossa voin käydä 2,5 kilometrin kävelylenkillä, siinä kaikki.

    Olisi ihana päästä kunnon kävelylle!

    Äänestä

  • kypsätäti kirjoitti:

    Siis leikkausten jälkeen? Tuliko pitkä sairausloma, miten liikkuminen sujui alussa, miten piti kuntouttaa?

    Minulla on ollut plantaarifaskiitti molemmissa jaloissa kolme vuotta. Ortopedin pistämä kortisonipiikki aiheutti kolmen kuukauden hermosäryn. Teippaaminen auttaa sen verran, että pääsen kävelemään noin kilometrin päivässä, kauppaan ja bussipysäkille. Pidän tukipohjallisia kaikissa kengissä, paljain jaloin en voi kävellä. Venytykset ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Oireet vaihtelevat rasituksen mukaan, kerran viikossa voin käydä 2,5 kilometrin kävelylenkillä, siinä kaikki.

    Olisi ihana päästä kunnon kävelylle!

    Leikkaukssesta on vuosia aikaa, mutta muistelisin, että olin noin 6 viikkoa töistä pois. Mutta kait sekin riippuu työstä. Itse olen hoitaja ja koko ajan olen jalkojen päällä.
    Alussa kävelin keppien kanssa ja painoa ei saanut jalalle laittaa reiluun viikkoon (?) Ei mulla mitään ihmeempää kuntoutusta ollut kun rupesin pikkuhiljaa vaan kävelemääntietty ensin keppien kanssa ja sitten ilman sen minkä jalka salli.
    Olen sitä mieltä ettei kannata kärsiä, suosittelen leikkausta ihan omien kokemuksien pohjalta.

    Äänestä

Oliko teillä luupiikki todettu röntgenkuvassa? Mulla on sama ongelma ja olen käsittänyt, ettei siihen kai oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Jospa olisikin "vain" (vaikkakin yhtä kivuliasta taitaa olla) se kantapäässä oleva tulehdus, niin kokeilisinkin kaikki mahdolliset hieromiset, fysioterapiat, tukipohjalliset yms. mitä tälläkin palstalla on eri viesteissä suositeltu. Mutta tässä vaiheessa kun tosiaankin röntgenissä todettu selvä luupiikki (lääkäri puhui jotain kalkkeutumista, ei siis olisikaan "oikeaa" luuta?), niin ei kai se sieltä itsekseen millään konstilla katoa? Loppuelämää on vaikea kuvitella kivun takia askeleitaan vähentävänä, sillä joudun ajoittain kävelemään vain varpaisillani, kun ei kantapäälle voi laittaa painoa lainkaan (onneksi sentään vaiva vain toisessa jalassa).

Äänestä
  • Minulla luupiikki oli 4 kk ajan. Todella kivulias oli ja jouduin olemaan paljon poissa töistä ( seisomatyö ). Kävin fysioterapiassa, pyörittelin palloa jalan alla, tehtiin kalliit kengänpohjalliset, kokeilin kannan alla silikoniläpyskää pehmentämään askelta jne. Piikkejä laitettiin. Tuntui, että mikään ei auta. Sitten kipu vain katosi ja nyt jalka on ollut puoli vuotta kivuton. Ja pohjalliset tuntuvat nyt tosi hyviltä jalkaan.

    Kantapää kuvattiin kun kipua oli ja siellä oli luupiikki sekä reilusti tulehdusta näkyi ultrassa. Eli kyllä luupiikki näemmä "liukee" itselläänkin pois ajan kanssa, mutta voi kestää kauan. Ilmeisesti sitä ei kovin helposti lähdetä leikkaamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


On tää vaan kayheeta kirjoitti:

Päästän taas koiran irti ja haluan tietoa luupiikistä kantapäässäni.Mulla leikkaus varmaan ainoa vaihtoehto,kaikki temput kokeiltu ja joka päin kohta vuoden ajan.Kunnan puolelta ei vaan saa lähetettä että pääsis leikkausjonoon.Yksityiselle ei varat riitä.On tää vaan kamalaa kun joutuu vedet silmissä yrittää liikkua,en tiedä kauanko jaksan,kukaan ei tunnu ottavan minua tosissaan.Luulosairautta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu