Sanonpa vaan, että ympyrä siinä paikassa on paras mahdollinen vaihtoehto! Sanopa kuka tahansa mitään nekatiivistä.
Kuten monessa paikassa liikenneympyrä Varkaudessa olisi parempi ratkaisu kuin valot. Varkauden valot ovatkin jo vitsi muissa kaupungeissa! Valorytmitys kun sattuu jostain syystä olemaan päin persettä, eikä niille tehdä mitään ennenkuin taas rekat jäävät ortodoksikirkon kohdalia olevaan rinteeseen jumiin ja näin tukkii koko liikenteen!
Liikenneympyrä kaupungintalon risteyksessä!
7
522
Vastaukset
- Liittymä kiertää
Kiertoliittymiä pitäisi Taipaleentielle rakentaa muutamia lisää, vaatimuksena tosin on liittymien riittävän suuri säde, jotta myös erikoiskuljetukset pääsisivät niistä läpi. Varoittava esimerkki siitä, mitä huonolla suunnittelulla saadaan aikaan oli nähtävissä aikanaan Kiertotien ja Relanderinkadun kiertoliittymässä. Sehän tehtiin rakentamisen aikaan kolmeen kertaan, jotta siitä tuli siedettävä.
Liikenteen sujuvuuden vuoksi kiertoliittymä pitäisi olla
- Ahlströiminkadun ja Taipaleentien risteyksessä
- Kauppakadun, Laivalinnankadun ja Taipaleentien risteyksissä. Tosin siinä entisen Vitikaisen/Säästöpankin talon kulma voi vähän kärsiä, jos kaikki niputetaan yhteen.
- Ehdoton paikka kiertoliittymälle on Rellun ja Taipaleentien risteys. Se jouhevoittaisi sekä rekkojen läpiajoa että paikallista liikennettä Relun ja Taipaleentien välillä.
Toki muitakin kiertoliittymiä voisi olla, joilla saisi liikennettä sujuvammaksi: Rellun ja Jäppiläntien/Kuoppakankaankadun risteys. Siinä olisi tilaakin riittävästi kiertoliittymän rakentamiseen. vielä yksi tarpeellinen paikka kiertoliittymälle olisi: Ns Prisman / Mäkkärin risteys eli Käsityökadun ja Jäppiläntien risteys.
Edellä on melkomoinen toiveiden tynnyri; tiedän, ettei ole realistista odottaa näiden kaikkien toteutuvan - toteuisi edes osa, niin liikenteestä tulisi vähän joustavampaa ja joutuisampaa kotikylällä! - ulkopaikkuntalainen
Voisiko joku ajaa sen Youtubeen niin näkisi pääseekö siitä kuinka helposti !
- 2+8
Oli ohjeet. Onko tää nyt suomen ensinmäinen liikenneympyrä? Jäi epäselväks, että voiko sen kiertää kummin päin vaan ??? Hyvät ne heijastintolpat ni ei kukaan aja yli suoraan.
T: Tyhmä kaupunkilainen
23:sen paras ratkaisu olisi tehdä kokonaan uusi tie Joutenlahden risteyksen jälkeen junaradan vierellä taipaleeseen jossa silta niin korkea että kanavavahti olisi sillan kannen alla tukipilarin kyljessä. Olisi muuten kaunis maisematie. Sekä Joutenlahden että ABC:n risteys eritasoliittymäksi ja Taipaleen huoltoaseman risteys myös. Siitä eteenpäin voisi tehdä uuden tien suoraan Heinävedelle josta edelleen Joensuuhun radan linjaa noudattaen. Se oikaisisi ja rekkaongelmat poistuisi sekä mikä tärkeintä ihmishenkiä säästyisi ja paljon. Vanhan tien korjaus on niin kallista että uuden rakentaminen saattaisi olla jopa halvempaa.
- Anonyymi
kavio
- Anonyymi
kavio
tapio - Anonyymi
fege
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1745008- 151620
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621595Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211451Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91283Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit481036Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 181901
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757