Synnytyksen nähneet isät!

yhteinen lapsi piakkoin tulossa.


ap

alapäähän siinä tuijotella. Olen siis itse nainen ja en myöskään halunnut, että mun mies kurkkii alapäähän kun ponnistan vauvan ulos. Ei muuten, mutta pelkäsin, että pelästyn itse miehen kauhistuneita ilmeitä :) Ihan hyvin mies voi istua siinä vieressä, ei tarvitse katsella jalkojen väliin mut voi olla synnytyksen aikana tukena. Meillä meni hyvin näin ja mies näki lapsen heti, kun se oli syntynyt.

jalkopäässä tarvi miehen käydä, vaikka synnytyksessä onkin mukana koko ajan. Oma mieheni pysytteli pääpuolessa ponnistusvaiheen ajan. Kätilö yritti houkutella katsomaan vauvan ulos tuloa, mutta mies ei halunnut katsoa. Itselle oli siinä vaiheessa aivan sama ketä siellä olisi ollut katsomassa, kunhan saatiin vauva ulos.

Eipä se alapää muutenkaan mikään nätti ole.

Synnytys on yhteinen tapahtuma. Asiasi ei(!) ole sanella miehellesi missä hän synnytyksen aikana sijaitsee, keskityt vain hoitamaan hommasi ja miehesi on siinä avuksi jos saa/voi/kykenee. Kysyt miten hän haluaa toimia. Tietenkin piparisi on kovilla tuon toimituksen aikana, so what?, se kuuluu asiaan ja on aivan normaalia. Kun ensimmäinen lapseni syntyi tuumailin minäkin että paras välttää potentiaalisia traumatisoivia tapahtumakuvia kun lapsi tulee ulos. Noh, heti kun tukka alkoi näkymään häppäreiden välistä niin ei kun hurraamista ja kannustusta emännälle. Kätilö katsahti meikäläistä hetken aikaa kun alkoi välilihaa veitsellä leikkaamaan. Nyökkäsin vain että anna mennä. Veri pulppusi sydämen sykkeen mukaan haavasta ja lapsi ulos siitä isommasta. Siinä se. Eipä siitä mitään komplekseja jääny tai fobioita vitun kohtaamiseen; lisää tehtiin lapsia menestyksellä. :-) Sektiossakin olin myöhemmin mukana frouvan yrjöt siivoamassa.
Juu me normi jannut katsomme synnytyksen olevan hieno kokemus (akkain kielellä "ihana"), koska saamme olla mukana katsomassa kun oma lapsi syntyy. Se, että onko sinulla meikkiä, tai tukka hyvin alapään kampaus kohdallaan tms. ulkoisista seikoista rakennettua bullshittiä on vain akkojen jorinaa, josta ei pidä miehen välittää. Sotku kuuluu asiaan.

-Katsokin, että tajuat teitä olevan tuossa hankkeessa kaksi. Sinä ja miehesi = kaksi mielipidettä ja tahtoa, ei lapsellisesti vain sinun kuten tekstissäsi annat nykynaisen tapaan ymmärtää.

Hieman ristiriitainen tuo viestisi kun linkität synnyttämisen kokemisen ja alapään näkemisen ponnistuksen aikana yhteen.

Itse olin mukana synnytyksessä alusta loppuun. Avautumisvaiheessa olin lähinnä juttuseurana/ajankuluna ja sitten ponnistusvaiheessa tsempparina (ja siellä yläpäässä). Olen aika herkkä tuon veren näkemisen suhteen, joten en edes ajatellut meneväni sinne alapäähän kurkkimaan.

Minusta tuo kokemus oli hieno, tunteikas ja YHTEINEN (vaikka ymmärrän toki naisen osan olevan paljon suurempi ja vaativampi kuin miehen). Yhdessä päätettiin lasta yrittää, yhdessä koettiin syntymä ja yhdessä ollaan lasta hoidettu.

Mun vaimoni halusi minun kuvaavan alapäätään itse synnytyksen aikana, että näkee itsekin miltä se näyttää. Vasta neljännen synnytyksen kohdalla muistin asian ponnistusvaiheessa. Kolme ensimmäistä meni ohi, kun ei ehtinyt muuta tehdä kuin ihailla sitä mahtavaa tapahtumaa. En minä koe, että se alapää olisi ruma silloinkaan kun sieltä on oma vauva ulos tulossa. Se on silloin sen näköinen kuin sen kuuluu olla.

Niin ja niitä kuvia ei ole perhealbumissa eikä näytetä vieraille. Ne ovat vain minulle ja vaimolle, että voimme ihailla nuorimmaisen syntymää. Eivät auta edes vauvakuumeen torjuntaan vaimolle.

herran jumala, en halua olla lähelläkän kun vaimoni synnyttää. ei sovi minulle se että tuijottaa kun lapsi syntyy

Oma mieheni näki kummankin lapsemme syntymän, joten ei se tainnut kovinkaan kauheaa olla jos toiseenkin otteeseen oli pakko alapäähän kurkkia :)

Enhän minä todellisuudessa voi tietää mitä mieheni ajattelee, sanoi hän sitten mitä tahansa.
Itse luotan kuitenkin siihen kun hän sanoi että ei se nyt niin kamalalta näyttänyt, eikä itseasiassa tullut edes kiinnitettyä niin paljoa siihen värkkiin, vaan siihen mitä sieltä on tulossa ulos.

Uskon sen mitä mieheni sanoi, sillä itsekin olen nähnyt kuinka ihminen syntyy, enkä pitänyt sitä hirvittävän näköisenä tapahtumana.

Vaikka synnytys alkaakin ennen ponnitusvaihetta, se syntymä on nimenomaan se tapahtuma jossa lapsi tulee ulos.
Miten siis voi olla paikalla synnytyksessä jos skippaa tämän ponnistusvaiheen menemällä pois?

Itse en päästä miestäni... Voi helv... Onko se lapsen teko vain sinun asiasi??? Arveletko että miehesi hylkii sinua synnytyksen takia. Oletteko edes tosissaan keskustelleet asiasta. Te olette molemmat laittaneet alulle jotakin sellaista, josta ei toiselle voi mennä sanomaan päin naamaa: tää on mun juttu, sinä et kuulu tähän. Saat uskoo, sinä tarviit miestäs koko synnytyksen ajan, ja miehes voi olla ylpeä isä kun on tukenut sinua koko tapahtuman ajan. Minä ainakin olin tosi ylpee kun olin mukana, ja en kyllä huomannu miten se torttu viru ja väliliha leikattiin. Se lapsen näkeminen alusta alkaen vei koko huomion. Ukko mukaan, siinä ei ole vaihtoehtoja.

Kaksi synnytystä seuranneena voin sanoa, että ei siinä mitään ihmeellistä ole.
Kuka voi olla niin tietämätön ja mielikuvitukseton ettei tiedä mitä siinä synnytyksessä tapahtuu?
Ja ei, ei siinä taivaan urut soi eikä enkelien lyyraorkesteri soita, ihan luonnollinen tapahtuma
jota on muutamia miljardeja kertoja tehty.

Tämä siis miehen näkövinkkelistä, naisen kannalta tilanne on ehkä toinen.

Olin kyllä mukana,mutta itse värkkiä en nähnyt kun kätilö ajoi hyvissä ajoin istumaan äidin pääpuolelle....;=D
Harmi sinänsä......

Mielestäni synnytys on isän ja äidin yhteinen koitos. Itse yhden lapsen synnyttäneenä pidin ainakin kovasti, että mieheni oli koko ajan mukana. Sen kokeminen (nimenomaan ponnistusvaiheen) antaa miehelle paremman ymmärryksen naista kohtaan jatkossa. Synnytyksestä ei nimittäin aina ole kovinkaan helppo toipua, ja voin sanoa, että alapäähän jää omat jälkensä synnytyksestä. Eli jos edes koskaan se on kovinkaan "nätti" ollut niin ei ainakaan ole sitä enää synnytyksen jälkeen. Sitä on turha mielestäni pelätä, että mies järkyttyy venyneestä alapäästä. Se vain kuuluu asiaan. Ja tosiaan - eihän sinne ole pakko edes katsoa. Tiukka katse vain vaimon silmiin ja vain sillä antaa yllättävän suuren tuen rakkaalleen.
Ja siinä ponnistusvaiheessa on kyllä aivan se ja sama, kuka on katsomassa tai miltä touhu näyttää. Ei siinä äiti kerkeä siihen keskittymään.

Itse luulin, että verelle herkkä mieheni pyörtyisi, eikä kestäisi katsoa. Mutta oli kuitenkin seurannut lapsen pään ulos tulemisen kokonaan. Ei kuulemma näyttänyt hyvälle, mutta ei kuitenkaan mies siitä järkyttynyt. Itse olin kovin ylpeä miehestäni, miten hyvin hän kesti. Ja hänen silmissään olen edelleen yhtä kaunis ja ihana kuin aina. :)

Ei se mitään se ihmeellisempää ole. Vähän leikeltiin ja sitten tuli nesteet pihalle ja kohta oli lapsikin maailmassa. Lapselta leikkasin napanuoran. Sitten vaimolle muutama tikki. Itse olin siittämisestä synnytykseen asti mukana. Aivan mahtava kokemus. Eipä sitä synnytystä vuosien jälkeen kovin paljon muista, sen verran nopeasti se käy. Sen muistaa paremmin kun pikkuinen lasketaan isin ja äipän viereen tuhisemaan.

Ei sieltä mitään verta ja suolenpätkiä putkahda, niinkuin elokuvissa.

Olin katsomassa ja eipä ollut kovin mieltä ylentävää, kun värkit repeää ja tv:stä tutun pestyn lapsen sijasta petolle paukahtaa ensimmäisen 10 tunnin aikana vain paskaa ja verta. Hyi saatana, en voi suositella kenellekään!

Kaksi synnytystä on tullut nähtyä. Enkä voi allekirjottaa näitä hyi vittu kokemuksia. Eihän näky nyt mitenkään hieno ole mutta ei sinne minusta mennä ihmettelemään naisen alapäätä vaan tuomaan lasta mailmaan.
En kyllä kokenut olevani mitenkään tarpeellinen kyseiseen tapahtumaan, itseasiassa en ole kokenut olevani ikinä niin turha kuin synnytys salissa. Ei minulla miehenä ollut mitään oikeata roolia siinä, lapsen äiti keskittyy itse synnytykseen, kätilöt tekevät työnsä ja miehelle keksitään kaikenlaista "turhaa" pikku tekemistä, veden haku napin painaminen yms.
Positiivisena puolena on sanottava että arvostus Vaimoa kohtaan kyllä nousi, ilman että olisin myöhemmin kokenut hänen alapäänsä mitenkään kuvottavana.
Olisin kyllä elänyt ihan yhtä hyvin ilman näitä kokemuksia.

On kyllä kieltämättä aika pinnallisesti ajateltu tuo alkuperäinen kirjoitus.
Jos mies on muuten mukana mutta ei ponnistusvaiheessa niin ei voi sanoa että hän oli mukana synnytyksessä. Ponnistusvaihe tulee muutenkin niin äkkiä että siinä vaiheessa äidille on sama kuka paikalla on.. isäkään ei välttämättä älyä enää häipyä salista. Teoriassahan voi suunnitella mitä vaan, vasta tositilanne näyttää mitä tuleman pitää.
Itsellä mies oli mukana synnytyksessä ensimmäisen kerran 32 vuotta sitten ja toisen 20 vuotta sitten. Näki koko homman eikä kauhistellut levinnyttä alapäätä. Isälläkään ei ollut ensimmäisellä kerralla ikää kuin 21 vuotta.

paatuneena 420 chan gore palstan tukijana, ei paljon naisen synnytykset pärise.

Minua ei kyllä saisi mistään hinnasta synnytykseen mukaan. Muuten heillä olisi siellä kaksi "potilasta". Pelkkä ajatuskin saa voimaan pahoin.

En ymmärrä näitä hyökkäyksiä ap:ta kohtaan.Hyi helvetti -tietysti kuulostaa melko karulta :D

Synnyttäjiä on erilaisia ja se kaikille suokoon. Osa haluaa ehdottomasti miehen tueksi,osa ei mistään hinnasta.Osa miehistä taas ei halua itse osallistua tähän tapahtumaan. Ja sitten on heitä jotka ajavat miehen salista ponnistusvaiheen ajaksi.
Itse lukeudun oikeastaan tähän viimeiseen ryhmään. Miellä on 3 lasta.Ensimmäisessä synnytyksessä mies oli mukana alusta loppuun.Vaikka rakas mieheni koki tämän hetken yhdessä kanssani,en voi sanoa,että TARVITSIN häntä siinä.Anteeksi!Ja mies ei todellakaan katsellut jalkopäässä! Toisen synnytksen hoidin yksin,koska lapsenlikka ei ehtinyt esikoista vahtimaan.Nopea synnytys oli! Kolmannen aikaan tein kuten ap,pyysin miestä poistumaan salista.Se miksi näin tein,on ehkä hankala selitää näille kiihkoilijoille jopiden mielestä ainoa mahdollisuus olla mukana synnytyksessä on olla mukana ponnistusvaiheessa.Synnytys oli aika rankka.Avautumisvaiheessa mies oli tukena,hyvänän sellaisena.Kun olin tunti tolkulla ollut kivuissani ja ärsyyntynyt koko tilanteeseen,pyysin saada hoitaa vauvan maailmaan yksin ja rauhassa. Ei sen kummempaa.
Kyllä mies oli mukana synnytyksessä,TOSIAANKIN. Se vartti poissa salista,ei merkkaa mitään.

Mitä pahaa on siinä,jos jotkut pitävät synnytystä yksityisenä asianaan?Haluavat rauhoittua rauhassa,yksin. Sehän on naiselle rankka urheilusuoritus joka kaikenlisäksi tapahtuu siellä yksityisimmässä paikassa vartaloa.

Ja eikö ap tässä kysy heiltä,jotka NÄKIVÄT synnytyksen? Ei heiltä jotka 'vain' olivat mukana...

Lapsen synnyttäminen on todella kuvottava näky. En päästänyt miestänyt miestäni alapäähän kurkkimaan, kun synnytin.

Tietenkin naisella on sitten kivut päälle. Niitähän miehen ei tarvitse kestää.

Kyllä naisella on oikeus kieltää miestä katsomasta alapäätään synnytyksessä. Tietenkin! Eihän me mitään helkkarin lapsentekokoneita olla, vaan ihmisiä, jotka vain joutuvat kokemaan karmeitakin, jos haluavat lapsen tai lapsia. On ihan inhimillistä ja ymmärrettävää, että sen kuvottavuuden ja kivun haluaa minimoida mahdollisuuksien mukaan.

Lapsi on ihana, samoin lapsenteko... Raskauskin oli ihanaa aikaa. Saisi vain sen synnytyksen pois kuvioista, vaikkapa miesten hommaksi...

Kommenttien mukaan jotkut ottavat valokuviakin synnytyksestä. No jos ihan suoraan sanon mitä ajattelen: hyi helvetti. Menee jo pikkasen liiallisuuksiin.

Kaksi jo teinilasta on, synnytykset nähty. Tosin en hinkunut väen väkisin alapäätä tuijottamaan. Miksi ihmeessä olisin niin tehnyt. Sen sijaan olin vaimoni tukena parhaani mukaan (yläpäässä).

Eipä ole vaimo koskaan maininnut asiasta, siis että miksi en tollottanut hänen alapäätään, kun lapset olivat tulossa ulos.

Minusta naisella on jopa kieltää miestä katsomasta. Kyseessä on äärimmäisen intiimi asia. Eihän nainen, vaikka lapsen saisikin, miksikään julkiseksi omaisuudeksi muutu.

Jos alkuperäinen on noin varma näkemyksestään, miksi kirjoittaa asiasta palstalla ja pyydellä miehiltä vahvistusta / oikeutusta päätökselleen? Kysytpä mitä vaan, aina löytyy joku joka on puolellasi, ja joku joka on eri mieltä. Päätös on siitä huolimatta aina sinun.
Itselläni on kaksi lasta, eikä kyllä ikinä ole mielessä edes käynyt etten olis miestä synnytykseen päästänyt siksi ettei tulis traumoja alapääni näkemisestä syntymän hetkellä. Aika lapselliselta kuulostaa. Syntymässä on kyse mielestäni ihan muista asioista. Mutta jos joku on sen verran herkkänahkainen, että uskoo menettävänsä naisellisuutensa siinä että päästää miehensä oman lapsen syntymää todistamaan, niin suotakoon hänelle se että jakaa tuon tärkeän hetken vain ammatti-ihmisten kanssa, joille on vain yksi tapaus sadoista. Tai jos joku menettää miehiset kykynsä nähdessään naisensa alapään syntymän hetkellä - eikä ole siihen mennessä osannut varautua siihen mitä tulee näkemään, niin suotavaa sitten on varmaan pysytellä synnytyssalista poissa.
Onhan se kuitenkin väärin, noin yleisesti ottaen, että toinen sanelee isoissa kysymyksissä miten toimitaan. Voi olla, ettei mies tosiaan synnytykseen mukaan haluakaan, mutta sekin on mahdollista, että on selväksi käynyt ettei häntä sinne haluta.
Ihmettelen kyllä melkoisesti, millainen on se Mies, joka kykenee lapsen laittamaan alulleen mutta henkinen kantti ei kestä osallistua synnytykseen jossa nainen kuitenkin tekee kaiken työn.. ;-)

Koko jutun pointtihan on se että isä näkee oman lapsensa enimmäisenä... :/

Älä kiellä mieheltäsi teitä lähtentävää kokemusta. Vaimolle se on painajaismaista, mutta mies saattaa kokea lähentymistä vaimoonsa ja myös lapseen.

Minua ei todellakaan haitannut veri, kakka ja hiki. Syyllinen olo tuli siitä, että vaimon voihkinta kärsimyksissään kuulosti korvissani aivan makuukamaritouhuilta - no ehkä minäkin olin sekaisin hormoneista. Oli todella lähentävä kokemus saada tukea vaimon päätä, niskaa ja jalkoja ponnistusvaiheessa. Sai pitää kädestä ja rohkaista ja olla kuulevana korvana kun toinen valittaa ettei kestä.

Itse vauvasta en kokenut, enkä koe vieläkään mitään suurempaa ahaa-ihastusta. Mutta alusta saakka vauva oli mielenkiintoinen ja hauska ja sellaiseksi koin myös synnytyksen.

olen ollut 2 synnytyksessä mukana....on se mahtava kokemus,mut en minä kyl ponnistusvaiheessa miettiny lapsen tekohetkiä,enkä tuijottanu kohteeseen vaan annoin vaimon käyttää voimansa käteni puristukseen..ja sitä oli muuten paljon.....napanuoran katkasussa jännitti et rikonko jotain tai teen väärin....se tuntu kun tylsillä saksilla yrittäs.... !!!! MUT KAIKESTA HUOLIMAT IHANA KOKEMUS JA SUOSITTELEN JOS PUOLISO HALUAA MUKAAN !!! yhteinen kokemus ja tuki

En ole nähny, enkä aijo koskaan katsoa. Tarpeeksi kammottava on ajatuskin ja se riittää. Olen muuten nainen ja valinnut elämässä niin, että en koskaan synnytä ja pilaa minulle tärkeää seksielämääni. Loppuuhan se seksihalu varmaan joskus kuitenkin, mutta mieluummin säilytän sen, kun vaihdan hoivaviettiin ja synnytyksiin :)

En ymmärrä sinua että miksi haluat lisätä ihmisten valtavaa määrää ennestään synnyttämällä meitä lisää? Tosi moni meistä kun kärsiikin, eikä haluaisi syntyä lainkaan. Mutta siinä ymmärrän sinua täysin, ettet halua miehesi katsovan synnyttämistä. Jotenkin omituinen maku pitää olla jos kokee synnytyksen ja kaiken siihen liittyvän vaan jotenkin hienona asiana. Olen sitä mieltä, että se on itse asiassa niin hirveä asia, että sitä ei voi edes ääneen myöntää. Pitää lässyttää vaan että voi ku hienoo. Minua etoo pelkkä raskaana olevan katsominen, en tiedä mitä kaunista on turvonneessa naisessa. Nainen voi olla muuten kaunis, mutta ei kyllä raskaana ollessaan varmasti.

Äiti-parkani kokenut sen minun takia. Säälin häntä, mutta en ole voinut siihen vaikuttaa.

että joku muukin ajattelee samoin=)
Itselläni ei ole lapsia eikä tällä hetkellä miestäkään, mutta olen AINA ajatellut, että jos joskus synnytän niin haluan tehdä sen rauhassa.

Mielestäni synnytys ei ole kaunis tapahtuma vaan inhottava, eikä mies voi siinä millään tavalla olla avuksi.
Ja pinnallista tai ei, niin mielestäni se vaan voi tehdä miehelle hämmentyneen olon nähdä naisen värkki niin äärimmilleen venytettynä, on luonnotonta että mies näkee sen.
Miksi miehen pitäisi se nähdä kun ei synnyttäjä itsekään sitä näe!?

Ai ettei "kuulu MIEHEN silmille..." : DDD... voi pyhä jysäys mene kotiin kasvamaan ja vie "miehesi" lasten tarhaan!

siitä mitään traumoja jää, mukaan vaan, hieno kokemus.

Olen ollut kummankin lapseni synnytyksessä mukana. En sano sitä ihmeellisen ihanaksi enkä edes ihmeelliseksi.
Mielestäni se on luonnollinen tapahtuma, jossa isyys saa niin vahvan lähdön, että vahvempaa lähtöä ei voi saada. Olen mitannut kummankin lapseni heti kun punnituksen vuoro oli syntymän jälkeen.

En puhu kauneusasioista vaan äärimmäisen vahvasta vanhemmuuden tunteesta, joka kestää läpi elämän. Tämä vanhemmuuden tunne on mielestäni yksi voimakkaimmista asioista mitä olemassa on.

Miksi ihmeessä miehen pitäisi olla poissa naisen ja miehen yhdessä alulle laittaman lapsen syntymähetkellä?


Kahden lapsen isä

Itse olen ollut mukana synnytyksessä 2 kertaa ja täytyy sanoa että on se hieno tapahtuma.Olen katsonut kun lapsi tulee maailmaan alusta asti ja vielä katsonut kun lapseni äitistä tulee vauvan jälkeen loputkin ulos ja on se koko lapsen syntymä maailman ihanin asia kokonaisuudessaan.Nautin synnytys tilaisuudesta täysin sydämmin.Olla vaimon tukena ja nähdä ja tuntea sen tuoksun joka on omanlaisensa.Ja vaikka naisen alapää hiukan leviää niin se kuuluu asiaan eikä itselläni ole ollut mitään heikkoa sen vuoksi nätti "tussukks" on edelleen jos näin sallitaan sanoa.Ne miehet jotka kokevat sen vatenmielisenä niin sössöjä ovat.

kokee karmean synnytystuskan niin miehen on katsottava. :) Mitäs mies on mennyt pökkäämään jos ei pysty katsomaan ja olemaan niin kypsä että tajuaa että nainen palautuu jotenkin.

Meillä on kolme lasta, jotka kaikki on jouduttu ottamaan leikkamalla. Kahden vanhimman keisarinleikkaukseen en päässyt mukaan, mutta nuorimmaisen pääsin ja pakko sanoa, että vaikka vilkaisin tilannetta siinä vaiheessa kun lasta otettiin pois mahan läpi se on jäänyt mieleen iäti, en kadu yhtään päin vastoin se on antanut paljon miettimisen aihetta kuinka paljon äiti on valmis panostmaan lapsiin, jos vaan yhtään voin auttaa ja olenkin auttanut ihmeessä isät mukaan synnytykseen-- minun mielipiteeni. Kieltämättä aika hurja näky kun vatsa oli leikattu auki ja lasta otettiin pois, mutta ehdottomasti tyyytyväinen, että olin katsomassa.

mikään asia ei mene lapsen syntymän ohi!!!!se on kaikki kaikessa!!!!olin itse oman poikani synnytyksessä mukana, ja se oli tosi koskettava hetki...nainen joka ponnistelee uuden elämän puolesta.....kaikki kunnioitus naisia kohtaan!!!!

Mulla oli mies mukana koko synnytyksen ajan ja miehestä oli jopa fyysistä apua mulle ponnistusvaiheessa. En tiedä mitä kaikkea mieheni näki ponnistusvaiheessa, ainakin vauvan pään jalkojen välissä ja muistaakseni leikkasi myös napanuoran. Taisi siitä jotakin pieniä traumoja jäädä miehelle, koska sain toipua rauhassa pari kuukautta ja jopa itse hieman vongatakin lievästi nymfomaania miestäni ;D

Olen ollut mukana kaikissa viiden lapseni synnytyksessä ja lapsen syntymä on ylivoimaisesti vaikuttavin, uskomattomin, ihanin, jne. tapahtuma mitä mies voi kokea. Samalla kertaa sydän jystää, itkettää, naurattaa, tuntuu uskomattoman upealta.

olen ollut kummallakin kerralla mukana ja kyllä suosittelen kaikille.
jos ei kykene veristä toosaa katteleen niin ei semmosen kans tartte sit muutenkan pelata... :)

Voi herranjestas! Mies kuuluu synnytyssaliin ihan kuule koko toimituksen ajaksi.. Meillä synnytys kesti päälle 21tuntia. ja olen kiitollinen että mieheni jaksoi olla sielä tukena ja auttamassa. Alapäänki näki heti kun lapsi oli syntynyt, kätilö kun käski miehen siirtää valoa lähemmäksi että näkisi tikata repeämät. Ponnistusvaiheessa se taitaa olla aivan sama kurkkaako mieskin sinne alapäähän vai ei, itse olin niin keskittynyt saamaan muksua ulos etten välittänyt ketä sielä on.

Synnytys on pariskunnan yhteinen asia, kuten raskauskin. Olkaa nyt naiset kiitollisia että mies on tukena sielä salissa alusta loppuun asti, joillakin ei tätä mahdollisuutta ole. Meillä on toisen lapsen la keväällä 2011, ja mies tulee mukaan joko väkisin tai vapaaehtoisesti, en tahdo yksin sielä "kärsiä" :)

Ja jos meillä toinen lapsi laitettii aluille jo 2kk esikoisen syntymän jälkeen, niin ei ne miehen halut kai mihinkää hävinneet.. Vaikka tikkejäki tuli toistakymmentä ;)

t. äippä 2010 uus tulokas 2011

Kyllä minä halusin mukaan synnytykseen ja olen tyytyväinen että mukaan meninkin. Tosin olin kokoajan emännän pääpuolessa pitämässä kädestä tai tyynyjä selän takana ja pyyhin kostealla pyyhkeellä otsaa. Ei sinne jalkopäähän ole pakko kurkkia, enkä itse juuri katsonutkaan sinne kummassakaan synnytyksessä. Ja molemmilla kerrroilla on emäntäkin ollut mielissään kun olen ollut tukena siellä. Varsinkin kun lapsi syntyy on mahtavaa olla heti näkemässä tulokas ja leikata napanuora ja kylvettää vaavi. En jäisi pois tästä tapahtumasta ja neuvon muitakin menemään mukaan ja ottamaan ne ukot sinne pääpuoleen tueksi, edelleenkin sanon että ei sinne jalkoväliin ole pakko tirkistellä.

En itse ole ollut ko. tilanteessa, mutta tuttavapiirissä on ollut kokemuksia laidasta laitaan. Sellaisen havainnon kyllä tekee, että ne isät, jotka ovat olleet eläinten, siis nisäkkäiden, kanssa paljon tekemisissä, synnytys ei ole niin shokeeraavaa, vaikka kyseessä onkin ihminen. Ei siinä niin ihmeellisesti eroa ole, periaatteessa. Tiukempi se ihmisen synnytyskanava on verrattuna muihin eläviin, tästä johtuen oikea asento on tärkeämpää kuin muilla lajeilla.

Parissa synnytyksessä omieni lisäksi olen ollut mukana. Kyllä se vaan niin on, että jos on miehellä kanttia laittaa lapsi alulle, pitää olla kanttia katsoa sen syntymäkin! Nainenhan siinä on se, joka kärsii, jonka alapää venyy, jne. Moniko mies suostuisi vastaavaan omien sukukalleuksiensa kanssa???

Miten ihmeessä sen alapään voi kauniina nähdä? Totuushan on kuitenkin se että viina on pahaa ja v***u on ruma, mutta molempia tekee mieli ;-). No, jos asioita ajattelee vaan noin pinnallisesti, niin taitaa muutenkin jäädä elämästä kaikkein paras kokematta. Synnytyshän on hyvin pitkälti hengellinen kokemus ja vielä erittäin hieno sellainen, eli olen ollut mukana tyttäreni synnytyksessä, eikä kyllä tullut mieleenikään alkaa tiirailemaan sitä miltä se vaimon alapää nyt siinä tilanteessa näyttää. Kuten sanoin, upea hengellinen kokemus, josta saan olla kiitollinen.

Synnytys on tapahtumana ihan jees, varsinkin jos lääkäri ompelee ns. isännän tikit. Eli parsii emättimen revennyttä lihan enemmän kuin mikä oli alkuperäinen ja näin on saanut pillun piukemmaksi. Suht'koht tuoreena isänä ei mitään valittamista! Mutta muistakaa pyytää isännän tikkejä, muuten parsivat kasaan vain revenneen.

Seuraavana yönä näin painajaisia siitä nirskahduksesta kun eppari leikattiin, myös se paskan löyhkä kun papanoita tuli ulos. Kaiken kukkuraksi eppari kyllä ommeltiin oikein siististi kiinni, mutta pillu jäi kyllä huomattavasti väljemmäksi. Tästä syystä tuleva synnytys arveluttaa, että venyykö lisää. Se voi olla suhteelle tuhoisaa...

itse ainakin pyysin koko suvun, ystävät, työkäverit ja naapuruston katsomaan, kun synnytän ja kaikkia kehutin kurkimaan alapäätäni

Ekan lapsen syntymä; maailman parhain kokemus !! Olin mukana koko ajan ja kyllä siinä itku pääsi, kun pääsin leikkaamaan napanuoran ja lapsi sitten vaimon rinnalle...
Maailman luonnollisinta asiaa ei pidä väheksyä... Kaiken näin, mutta mitä sitten.. eipä se muuttanut suhdettamme mitenkään... Neljä tuli tehtyä... =)

Kotikaupungissani oli vanhapiikalääkäri synnytyssairaalan ylilääkärinä joka oli sitä mieltä ettei isiä tarvita kuin alkuunpanossa, ja hän pystyi estämään isien mukaantulon synnytyksiin pikään. Enkä olisi itsekään mennyt vaikka olisin päässytkin.

Tunnen erään avioparin jossa isä oli ollut mukana synnytyksessä ja jolle se oli ollut niin karmea kokemus ettei vaimo ollut kiinnostanut seksikumppanina lähes vuoteen synnytyksen jälkeen ja vaimo kertoikin ettei hän suosittele kenellekään isälle synnytykseen mukaan menoa oman kokemuksensa vuoksi.

Näyttäis olevan vallalla sellainen asenne että mies on mukana jos haluaa/kykenee/voi/kiinnostaa/ehtii ja naisella ei ole edes itsestäänselvää oikeutta saada valita kenen seurassa synnyttää. Naisen velvollisuus on kysyä, voiko mies olla mukana ja mies sitten armollisesti mahdollisesti tähän suostuu.

Jos ette ole tajunneet, niin naisen on pakko olla oman lapsensa synnytyksessä mukana. Kun nainen on raskaana ja ylittänyt sen rajan jolloin keskeytyksen vielä saa, ei nainen voi enää perua kaikkea ja häipyä. Naisen on päätettävä, onko hän valmis kantamaan lapsen ja synnyttämään hänet - myös siinä tilanteessa että mies päättää häipyä/kuolee/sairastuu vakavasti tai estyy muusta syystä. Ja useimmiten nainen on se, joka jää myös pienen lapsen kanssa yksin jos suhde päättyy. Äitiys on elinikäinen sitoutumus - vain hyvin harva äiti jättää lapsensa. Tässäkin ketjussa oikein huokuu se, että naisella on enemmän velvollisuuksia ja miehellä valinnanvaraa. Naista halveksitaan välittömästi jos hän kieltäytyy täyttämästä miesten " oikeuksia ".

Itse synnytys - varsinkin ensisynnyttäjälle saattaa olla erittäin pelottava ajatus etukäteen ja tuskallinen aivan varmasti. Itse en ole sitä kokenut, eikä tunnu tässä ilmapiirissä kovin turvalliselta ajatukselta - sais olla tarkkana että valitsee luotettavan kumppanin. Todennäköisemmin pyytäisin äitini sinne turvaksi - koska naisella on todellakin oikeus siinä tilanteessa hakea turvaa ja tukea. Sinne on pyydettävä mukaan joku johon voi luottaa 110%. Kyllä tuntisin olevani maailman yksinäisin ihminen jos synnyttämään yksin joutuisin. Olisi hirveä loukkaus jos oma puoliso ei haluaisi olla siellä kädestä pitämässä, turvana ja tukena. Sillä, kurkkiiko kumppani alapäätä ei ole mielestäni mitään merkitystä. Ymmärrän jos nainen ei halua että sinne katsotaan - ja sen on oltava naisen päätettävissä!
Ymmärrän jos isä haluaa nähdä lapsensa ensimmäisenä, mutta naisella täytyy olla itsemääräämisoikeus alapäähänsä edes sen verran että jos se tuntuu ahdistavalta muutenkin kivuliaassa ja pelottavassa tilanteessa niin sen voi kieltää. Se ei ole itsekästä. Itsekästä on, jos ei malta odottaa sen aikaa että lapsi nostetaan rinnalle. Nainen on jaksanut 9kk lasta sisällään kantaa.

Jos mies ei pysty olla lapsensa äidin tukena synnyttämässä niin ei minusta kannata lapsia hankkiakaan. Nainen pystyy olla raskaana ja synnyttää, on se nyt kumma jos ei pysty siinä yläpäässä olla edes paikalla tukemassa. Mitä sitten jos lapsi sairastuu tai joutuu onnettomuuteen, tai saa vaikkapa haavan sormeensa? Sanovatko nämä miehet, etteivät pysty ja pyörtyvät kun näkevät veren? Tämmöisenkö jänishousun kanssa perheen uskaltaa perustaa? Mitäs jos äiti kuolee ja miehen pitäisi selviytyä yksin lapsen kanssa? Nämä vellihousutko sitten hoitavat kaiken? Eli miten selviät elämästä ( varmaan kun lapsella on tavallinen oksennustauti niin nämä miehet eivät kykene pesemään lastensa paskaa ja yrjöä ) jos et selviä edes syntymästä?

Naisen pitäis varmaan olla hiljaakin ponnistusvaiheessa, etteivät vellihousujen korvat kärsi. Voi hitto.
Voin kertoa, että oma isäni suuttui koska äitini synnytti kuulemma väärään aikaan ja tuli sitten sairaalaan riehumaan humalassa. Lapsillennehan te lopulta kaiken jäätte velkaa - Ei ole helppoa rakastaa, kunnioittaa ja pitää esikuvana isää, joka on hylännyt äidin vaikealla hetkellä.

Miksi miehen pitäisi olla katsomassa sitä alapäätä, kun nainen ei itsekkään näe koko syntymää siltä kantilta.
Eräässä dokumentissa yksi mies sanoi, että katuu kun meni ja katsoi.
Onko se sitten kiva katsoa esim kissan tai koiran synnyttämistä ero ei sinänsä ole kovinkaan suuri loppujen lopuksi

4 lasta ja yhtään kertaa ei isäntä seisy jalkopäässä.
Ei olis ollu pois kuulemma mistään hinnasta oli vaihe mikä tahansa.

Jotta mitä tähän nyt kommentois. Se on kätilö, joka ottaa kopin .. ei isä.

En ole ollut mukana koska 1970 luvulla ei isiä edes päästetty näkemään sitä. Olisin tietenkin mennyt jos vaimoni olisi "käskenyt" Ollihan se lapsi molempien aikaanssaanos. Vähintä mitä isä voi tehdä on tietenkin tukea äitiä eikä nähdä sitä. Siis mukanaolo olisi ollut velvollisuteni jos se olisi ollut sallittu.

Tytär täyttää Tammikuussa 2011 jo 18v. mutta tulen AINA muistamaan, kun olimme hyvinkään aluesairaalassa ja olin mukana synnytys tapahtumassa. ainutlaatuinen tapahtuma miehelle,sanovat muut sitten mitä tahansa... synnytys jotenkin vaan yhdistää enemmän naista, miestä ja lasta ;)

Youtubessahan tuon pääsee näkemään. On moniakin synnytysvideoita.
Itse yllätyin kuinka se ei näyttänytkään niin kamalalta.

Tässä videossa ei näytetä ees mitään, mutta se on hyvin kaunis:
http://www.youtube.com/watch?v=yABbpMjYbMk

Tässä taas näytetään, mutta sekin on hyvin kaunis:

http://www.youtube.com/watch?v=5naQCzDi6aA&has_verified=1

Tässä synnytetään läpinäkyvässä altaassa:

http://www.youtube.com/watch?v=JTnrmSCXmMg&feature=related

ehkäpinnallinen voihan perhana .. älä tee lapsia syntymä hieno asia ehkä miehesi voi pitää sinua kädestä kiinni tai jotenkin muuten olla mukana ja autta sinua ei sen tarvi tuijottaa sinun alapäätä olenkaa se ei ole aian tärkein juttu

Vein vaimoa naistenklinikalle kerran synnyttämään nuorimmaista; vanhempi kätilö tutki ja pitkän
odotuksen jälkeen minullekin tultiin ilmoittamaan ettei sieltä mitään tule pitkään aikaan; noh;
Lähdin himppeen katsomaan muita skidejä ja tekemään ruokaa heille; kuinkas ollakkaan; juuri kun
olin päässyt kotiin, puhelin soi ja klinikalta kerrottiin että Teille on syntynyt Ihana poikavauva.
Ja minun kun piti mennä mukaan synnytykseen. Silloin ajattelin ettei minun ollut tarkoituskaan
päästä sinne mukaan...

Olen ollut molenpien lasteni synnytyksessä mukana ja voin kertoa omani kokemukset siitä.Ensinnäkin tapahtuma on raskas äidille,mutta kokemukseni mukaan pystin olemaan tukena ja helpottamaan niitä kipuja ja kärsimyksiä.Tämä ei ole pelkästään minun oma mieli kuva vaan vaimonkin sanoi jälkikäteen ,että oli hyvä kun olit läsnä ja autoit.Sen perusteella ja muutenkin olen ylpeä siitä . Olen ollut etu oikeuttu todistamassa uutta elämämää.Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ei ollut vanhenpain lomaa.eikä muuta etuutta.Mutta kun tulin töistä kotiin otin vauvani joka kärsi koliikki vaivoista ,syliini ja laitoin rinta kehän päälle ja lepäilin sohvan päällä silittäen lapsen selkää lapsi raottui ja nukahti.Se oli parasta saattoi auttaa äitiä ja itsestä tuntui hyvältä.Siispä täytyy sanoa ,että synnytys on kahden kauppa ja molempien täytyy siihen osallistua,koska jos mies on siinä tilanteessa pois hän jää pois myös lapsen elämästä.Puhumattakaan avio elämästä.Toivoisinkin sitä että molemmat vanhemmat osallistuu synnytykseen,ja on mukana ennen synnytystä.Ja mikä itsekkäästi ajatellen miehen kannalta on se vaimosi on synnytyksen jälkeen entistä haluttavampi seksuaalisessa mielsessä.Miehethän on itsekkäitä,mutta myös vaimolle täytyy antaa kaikkensa.

Hei, Mulle kävi näin: Seurasin poikamme synnytystä noin 6h ja risat. Välillä itkin vaimon tuskantunteja ja pahin juttu oli se, että multa meni halut seksiin moneksi kuukaudeksi. Johtuu lähinnä siitä, että koin tuottaneeni niin kovat tuskat vaimolleni. Olin toki onnesta sekaisin poikalapsen syntymästä. PS: Vaimo ei toipunut koskaan vaikeasta synnytyksestä ja saatiin toinen poikalapsi pitkän adoptionrumpan jälkeen. Iloitaan molemmista pojista mutta ekan synnytys ei unohdu koskaan vaikka 20- vuotta on vierähtänyt.

koin olevani tuki ja turva avovaimolleni synnytyksessä.en nähnyt miten kapsi tulee koska olin tukemassa seläntakana avovaimoa koska synnytys tapahtui jakkaralta.kaikki meni hyvin,katkaisin saksilla napanuoran.synnytyslääkäri esitteli istukan ja kertoi olevan hyvä.olin ihan äimänä kaikesta ja noudatin vain hoitajien neuvoja!silä aikaa kun emäntä oli kursittavana niin sain pestä vauvan ja lopuksi tarjottiin kakkukahvit.eka kerta meni ihan sumussa mutta seuraavan kerran olen jo jyvällä ni menee hommat helposti.
olihan se alapää hiukan outo kursimisen jälkeen mutta enemmän avovaimo siitä pahoillaan oli.hän kyllä antoi ankarasti palautetta siitä ja ehkä olikin aihetta koska pienellä vaivalla saa ommeltua paikat suht kauniiksi.

EI,EI!
EIHÄN NAINENKAAN NÄE OMAA ALAPÄÄTÄÄN,
EI MIEHENKÄÄN TARVI NÄHDÄ.
RIITTÄÄ KUN ON YLÄPÄÄSSÄ HELLÄNÄ TUKENA.

Luin jokin aika sitten lesbo-palstalla naispariskunnan perheenlisäyksestä. Siinä toinen äideistä kertoi kuinka oli itkenyt, kun oli niin rankkaa seurata toisen tuskaa ja kipua pystymättä itse tekemään mitään. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pystyyköhän yksikään mies vastaavaan empatiaan samassa tilanteessa.

Lueskelin hetken tätä ketjua, ja sitten kysyin lähellä olleeltani mieheltäni vastausta kysymykseesi joka ei itselleni tullut edes mieleeni slloin kuin synnytin hänen ensimmäisen lapsensa. Hän ei synnytyksessä nähnyt alapäätäni, vaan syntyvän tyttärensä, hän kärsi kipuni ja vaati kun tärisin kipukynnyksien ylittyessä ja onnen saapuessa maailmaan, helpotusta olooni.= minun muistikuva Hänen vastaus..ei nähnyt, ja mies unohtaa sen minkä nainen muistaa, se on sukupuolten ero...Tajua se.

Jos et ole muksun päästöhommissa mukana...
ei voi kun sääliä niitä jotka ei ole olleet mukana. (tai sinne jostain syystä päässeet) EI todellakaan
ole mitään syytä olla poissa! MAHTAVA KOKEMUS! Leikkaus tai joku komplikaatio voi olla eri juttu

Hei!

Eka muksu (tyttö), syntyi sektiolla ja terveenä.
Sain sektiota seuratessa (naistenklinikka/Hki), heti konjakkipaukun, olisiko poskeni olleet liian valkeat?
"ONNESTA SEKAISIN"!
Arvet masussa eivät enää edes näy tai haittaa meitä.

Toka muksu (poika), menehtyi kohtuun kolmea viikkoa ennen syntymää. (edellinen paikka),
Tuo "rakkautemme hedelmä" jouduttiin synnyttämään alateitse ja se oli kova paikka nähdä oma lapsi menehtyneenä. (kovin kokemus elämässäni).
"SURUSTA SEKAISIN OLIMME!".

Kolmas muksu (tyttö) syntyi edellisen "lapsen" (menehtyneen) tavoin alateitse, mutta terveenä.(ia paikka edelleen sama).
"TAASEN ONNESTA SEKAISIN, MUTTA SURUT SYDÄMISSÄMME"!

Mutta asian peruskysymys taisi olla se "lapsen putkahtaminen ja kammottava näky"!

Paikkojen "avautumisen" näkevät vain yleensä kätilöt ja lääkärit!

Vaikka sen "näkisikin", niin se ei ole kammottava, vaan elämää!

Ja siihen sanoisin, että se lapsi ei aina "putkahda sieltä mistä luulet/-te.

Tilanteessa isät tietenkin tukevat äitiä, eli eivät ole "ottamassa koppia"! Tukevat, nostavat, hierovat, jne mitä te vaaditteikin! Eli me olemme siellä yläpäässä tukemassa!'

Eka muksu oli verinen (sektio) ja seuraavat "sellaisen vauvarasvan peitossa" (aiatie).!

Joku voisi luulla, että tykkään sitaateista?

Ei siellä kukaan ole katsomassa "paikkojen avautumista, vaan todistamassa rakkautta ja sen tulosta!

Toivoisin näin itselleni koskettavassa asiassa, ettei tämä keskustelu olisi ollut vain provokaatiota!

Oli kyse lasten syntymästä, sairauksista, niin aina vanhemmilla on huoli suurin.

Mutta lapsen syntymä on hieno asia, siinä aina IITKU pääsee, samoin kuin lähiomaisen kuoltua!

Muinnoin ÄIJÄT olivat metsätöissä, kun ÄMMÄT synnyttivät saunassa, Nykyään "äijät" on "akkoja"?, jolleivat osallistu "synnytykseen"!

LOPPUTULOS:

Sanoisin näin, että ota "puolisosi" mukaan synnytykseen ja tukekaa toisianne "luovuuden hetkellä".

Tsempiä kaikille synnyttäjille!

Ps. Vastoinkäymisiä kokevat, pyytäkää apua, vaatikaa sitä, älkää jääkö yksinänne!

Käpy,..... Auttaa!

Kuka sitä haluaa nähdä?
Ainoastaan markkinapellejen sanomia. Varmaan homojen.
Miksi miehen pitäisi olla synnyttyksessä mukana?
Huuhaa, se on feminiinien hommaa.
Antaa lekurin tai kätilön nähdä.

Olen mm. nähnyt kun sikaa tapetaan eikä siitä ole mitään traumoja jäänyt. Kuuluu miellyttävyydessä kuitenkin samaan luokkaan kun synnyttäminen.

Olen nähnyt montakin kertaa, mutta en muista miettineeni oliko se kaunis vai ei. Paljon tärkempää miettittävääkin on tuossa tilanteessa. Sitäpaisi se on aika pieni heti, kun pää työntyy sieltä ja uusi ihminen syntyy. Se ON ihmeellinen ja kaunis hetki.

Ei teidän naisten kanntata miettiä koko ajan sitä, miltä te näytätte, vaan sitä mitä te olette.

Synnytys on realiteetti eli tosiasia eikä mikään irvuilun aihe. Tämä ohjeeksi naisille ja miehille. Tosiasioistahan voidaan sitten olla ihan mitä mieltä, miten paljon mielikuvitusta itse kullakin yksilöllä on. Ei ole mikään pervoilun aihe.

Mielestäni oman lapsen synnytyksessä pitää olla mukana!! Kokisin ainakin itse olevani huomattavasti köyhempi isä kokemuksien puolesta, mikäli olisin missannut tapahtuman.

Synnytys ei ainakaan minua järkyttänyt mitenkään erityisesti. En tosin hakeutunut "aitiopaikalle" vaan pysyttelin kriittisten vaiheiden ajan vaimoni seurassa "yläpäässä" ja olin voimakkaasti mukana tunnelmassa tsempaten! Kätilö sai hoitaa ihan omassa rauhassa homman siellä toisessa päässä! :)

Kaikki tulevat isät mukaan synnytykseen vähääkään epäröimättä!!

Oletko nähnyt,,yhhhyyyy,,oletko,,yhyyyyy oho ja voi vittu.
Hui kauheeta.

Parempi ku ei petuja, apinoita tee ollenkaan

Muistatteko aikojanne yläkoulussa, terveystiedon tai biologian tunnilla? Meille ainakin näytettiin KOULUSSA OPETUSVIDEO SYNNYTYKSESTÄ! Olin nolona. Miksi videossa piti näyttää se oikeilla ihmisillä, eikä esimerkiksi animaationa? Tai miksei miestenkin vehkeestä voitu näyttää jonkinlaista paljastusvideota tasapuolisuuden säilyttämiseksi?

Itse olen naispuolinen, enkä halua koskaan lapsia. Tiedän, minulle on sanottu jo vuosia että kyllä se aika sitten tulee, ei koskaan saa sanoa ei koskaan jne, mutta minä en oikeasti halua! En vain pidä lapsista (anteeksi jos vaikutan sydämettömältä) enkä halua koskaan kokea synnytystä, venyttää paikkojani jne. Yksinkertaisesti, en halua enkä voisi kuvitellakkaan olevani koskaan kenenkään äiti.

Miiiten voi ihmisen lapsi keksiä jotain tällaista?! Synnytyksen jälkeen alatte ilmeisesti selibaatin, ellei mies saa enään nähdä alapäätäsi. Yksikin synnytys kun voi pilata alapään ja koko muunkin kropan lopullisest ja PAHASTI, vaikka toiset voivat synnyttää usemmmankin kerran ilman näkyviä muutoksia. Toivo vaan ettet kuulu ensimmäisiin.. En ikinä, ikinä päästäisi synnytyksessä miestä alapäähän ellei oisi jokin hätätapaus, jonka vuoksi joutuisi toimimaan kätilönä tms hyvin epätodennäköistä. Oman mieheni paikka on ollut vieressäni PÄÄpuolella, juttelemassa ja hauskuuttamassa, auttamassa rentoutumaan. Jos alapään näkee synnytyksen aikana (itse tai joku muu) niin AIVAN VARMASTI on kauneus kaukana ja sen voi sanoo jokainen ihan suoraan myös sille rakkaalle vaimolle. Vaikka miksi tarttis ees sanoo, senhän tietää jokainen sanomattakin, joten kommentointi on melko turhaa? Se näky ei todellakaan ole mitenkään ihana, mutta synnytys muuten on: ei se lapsi ole mitenkään ällöttävä, kun se syliin nostetaan, eikä sitä ennen tarvii muuta nähäkään. Huomaa ettet oo synnyttänyt ennen: ponnistusvaihe on kaikista helpointa synnytyksessä. Avautumisvaiheen aikana oot helvetin rumana muutenkin kuin alapäästä, kiljut ja itket ja raivoot miehelle tuskissas, valitat vaikka kuinka monta tuntia. Ponnistusvaihe kun alkaa, niin kivut häviää ja saa viimein keskittyä muuhun kuin miehen mollaamiseen.. Tai näin useimmilla. Kahdesti oon itse luomusynnyttänyt ja omat synnytykset helppoja: ei itkua tai huutoa, vaan rauhassa on oltu ja odoteltu, halailtu ja koitettu heittää läppää jotta kipu unohtuisi. Kokoajan mies on itseni kanssa, ei alapääni kanssa ja lapsen synnyttyä saa hoitaa pientä ko käyn suihkussa ja oon taas oma itseni.. Ei tarvii tehdä niin isoo numeroo, se on läpihuutojuttu ja täysin normaalia, enkä tiedä millainen suhde pitää olla, ko ei voi olla miehen kanssa luonnollisena...

en kyllä tajua missä mennään, aika sairas tää nettimaailma.
Kaikki me olemme sieltä tulleet, kaikkialla maailmassa naiset synnyttävät joka päivä.
Luonnollisesta on tullut luonnotonta.

Tätä oli pakko kysyä mieheltäni,mies naurahti ja totesi että on hän elämänsä aikana nähnyt paljon pahempaakin kuin oman lapsensa syntymän ja hyvin kelpasi seksikin kolmen viikon päästä synnytyksestä eli kovin pahoja traumoja ei alapään näkeminen ponnistusvaiheessa miehelleni jättänyt.
Missään vaiheessa ei käynyt mielessä että olisin ajanut miehen pois synnytyssalista,niin suuri tuki ja turva hän oli!Jos miehen olisi tehnyt pahaa niin toki olisi saanut poistua.
Ja vielä tuohon että onko syntymä 'ihmeellisen ihana' niin meillä lapsen syntymä on ollut meidän parisuhteemme hienoin hetki ja olen todella onnellinen siitä että olen saanut jakaa sen mieheni kanssa :)

heips, olen kolmen lapsen isä ja olen ollut vaimoni kanssa synnytyksessä mukana joka kerta.
Tilannehan on iloinen perhetapahtuma, ei siinä niitä paikkoja ihmetellä, vaan ollaan apuna ja tukena sen minkä voidaan. Vaimoni oli aina onnellinen siitä kun olin mukana, pientä hierontaa, ilokaasun antamista ja mittareiden tulkkaamista, tarvittaessa kutsuin hoitajaa. Hommahan voi kestää kellonympäri, on se molemmille niin iso juttu, varmasti lähentää parisuhdettakin!! -itsekin saa tuntea olevansa mies.. lapset nyt 20,16,12v.
ja muistot tilanteista vain positiivisia..
-Ehdottomasti suosittelen miehen mukanaoloa synnytyksessä, jos vain luonto antaa myöden ; )

Olen nähnyt synnytyksen alusta loppuun ja se tosiaan on mahtava kokemus se. Se on luonnollinen asia,ei siinä ole mitään kauhistuttavaa tai että se jotain traumoja aiheiuttaisi ollenkaan! :) Se antoi sen aidon tunteen että siinä se rakkauden hedelmä sitten on. :) Kannatan itse että isät synnytykseen mukaan vain! :)

Ei huvittanut sitä ihmettä katsella, vieressä kyllä tukena. Lapsen kylvetys ym. heti syntymän jälkeen aikamoinen rituaali ja shokki! Kato se synnytys vaikka netistä jos kiinnostaa mutta oman naisen näkeminen siinä tilanteessa pilaa koko suhteen ja varsinkin seksin pitkäksi aikaa. Tässä vaiheessa yleensä alkaa synnyttämätön kiinnostamaan ememmän. Synnytyslaitos ei oikeastaan ole miesten paikka ollenkaan eikä se muuta suhtautumista lapseen yhtään mitenkään.

Onhan siellä muitakin paikkoja päätään pitää
kun synnyttäjän jalkojen välissä

ei sitä synnytystä tarvii katsoa,
voihan sitä vaikka olla äidin pään vieressä
kannustamassa

Pitkä synnytys kolmen päivän piinan, polttojen jälkeen. Kaikilta se voimia vei kahdeksan vuotta sitten. Miehellä taisi loppua seksuaalinen kiinnostus siihen...eihän se kaunista katseltavaa naisen värkki ole ja eritteet...ja jos vielä, niin kuin multa leikottiin reilusti ja imukupit. Ehkä ei olisi pitänyt päästää katsomaan.

Tapahtuman.
Vaimoni oli silloin ehkä saman kaltainen kuin sinä, kait ne kaikki synnyttävät äidit haluaa olla kauneinta miehensä silmissä ja ovathan. Oikeesti ovat. Täydellisiä naisia.
Pyysi anteeksi synnyttäessään finnejä takapuolessa, ja sanoi ei halua nähdä "vilttikäärmestäni" enään ikinä tuumasin ..on mulla enenmän ja isompia. finnejä sekä herkempiä ja ....
Eka livahti maailmaan keisarilla ja tää joka on toka ON tänään (29.11.2010) 21v. niin ...
Synnytys tapahtuma loppujen lopuksi oli vesi -ja vierihoidon tulos, silloin kättärillä kokeiltiin niitä ja kamera jäi kotiin kiireessä.
Ei siinä isä ollut eka sihtaamaan mitä tulee ja mistä, ilman kameraa tai kameran kanssa.
Henkilöt tietävät olivat etusijalla ja väistin, mutta joku piti huolta hienosti siitä että näkisin hyvin sen tulossa olevan pienen kaljun ja ne silmät sekä sen pikkurillin, jonka ympäri olen vieläkin.
Ekaksi ehkä tuumasin ääneen "SE ON TYTTÖ" salissa
Voi sitä tunnetta ja se syntymä on kauneinta mitä muistan niistä kolmesta näkemästäni,
Ensimmäisestä, ainoasta ja vielä toka viimeisestä.
Eka tyttäreni syntyi ihan kellon mukaan keisarilla.
Leikkaussalin ulkopuolella odotin, ja se oli myös kauneinta elämässäni. Äitinsä hänet omi, ekana tyttärenään.
Onneksi saatiin vielä yksi yhtenäinen nainen..

r313

En ala kertomaan miltä poikieni syntymät, joissa olin mukana, tuntuivat. Kerron mielipiteeni sinusta. Olet kylmä ja tunteeton kusipää. Miehesi olisi tehnyt oikein, jos olisi heivannut sinut pihalle heti ensitreffien jälkeen. Nyt sen on lasten takia myöhäistä, mutta säälin miestäsi ja lapsiasi.

Itse olin paikalla synnytyksessä. Ei se nyt niin kamalan järisyttävä kokemus ollut, mutta kuitenkin suosittelen jokaiselle isälle synnytyksessä mukana oloa. Jos ketjun aloittajaa se paikkojensa näyttäminen kauheasti häiritsee, niin ei sitä isää ole pakko sinne jalkopäähän laittaa. On sallittua olla myös vieressä tai takana. Kyllä se kätilö ottaa kopin. Isää ei siinä välttämättä tarvita.

Joo olin mukana molempien poikieni synnytyksessä enkä suosittele enkä tosin kiellä sitä keltään. Olen tietoinen myös kavereista joilla ei enää "ota eteen" kumppaninsa kanssa kun ovat nähneet kuinka naisen elin repeää suureksi. Ehkä silloin mies tajuaa vehkeensä riittämättömyyden vaikka olisi käyttänyt sitä ns. hepin kehittäjää.
Sinänsä kokemus oli hieno. Minä itse en (juuri psyykkisen miehisyyden riiittämättömyyden vaarassa) uskaltanut missään vaiheessa mennä sinne jalkopäähän tirkistelemään. Mutta muistutin ompelijaa pistämään muutaman tikin enemmän kuin mitä oli aikomassa, koska "pikkuvelini ei ole suuren suuri.

Onhan se joo ruma ku mikä mut jos mies ei sitä kestä niin heikko on. Jos mies on mukana ja ei sitä haluu kattoo ei sen pakko ole voi pysyä kiltisti pää puolella. T:Yhden alatiesynnytyksen ja yhden sektion nähnyt

Mielestäni oli paljon siistimpi tapahtuma kuin mitä kuvittelin. En pelännyt koko synnytyksen aikana.

Näin kuinka lapsen päälaki jo näkyi. Kätilö tai lääkäri vähän sipaisi veitsellä juuri h-hetkellä.

Luulin, että veri tulvisi valtoimenaan, mutta sehän oli siistiä hommaa. Istukankin näin muovipussissa, mutta se ei kiinnostanut.

Syntymä on iloinen tapahtuma, kuoleman vastakohta. :)

Mitä kamalaa siinä pitäisi olla?

onkos miehen ihan pakko olla suorassa näköyhteydessä sinne jalkoväliin...!?!

Itse ainakin olin koko ajan siinä vuoteen sivulla ja silti oli synnytyksessä mukana alusta loppuun.

Itse olisin kyllä loukkaantunut verisesti;) jos mieheni ei olisi tullut mukaan synnytyksiin,olihan hän paikalla silloinkin,kun lapsia alulle pantiin. Ekan lapsen synnytyksessä miehen läsnäolo ujostutti hiukan etukäteen. Pelkäsin,että jos hän näkee sen kaiken mitä alapäässäni tapahtuu ja miltä se näyttää,hän ei enää koskaan haluaisi koskeakkaan minuun. Vannotin hänelle,ettei kurki jalkoväliini. Ei kurkkinut sen kummemmin,mutta sanoi nähneensä ihan tarpeeksi. Mitään traumoja ei siitä silti kummallekkaan tullut:DLapsentulo maailmaan on niin paljon isompi asia,kun se miltä värkki siinä kohtaa näyttää ja mitä muuta oheistavaraa sieltä tulee lapsen lisäksi.

Toisen lapsen kohdalla mieheni osallistui aika aktiivisesti synnytykseen,piteli jalasta kiinni,kannusti,hieroi,halasi,oli lähellä ja näki taatusti kaiken ihan livenä:D Minua se ei haitannut pätkääkään,yhteinen lapsihan sieltä oli tulossa ja ihan täysin luonnollinen tapahtuma,mitä mieheni usein sanookin. Veri ja kaikki muu ei niin kaunis ja ihana vaan kuuluu siihen settiin. Lapsentulo maailmaan on sen sijaan kaunis asia ja ihanaa. sitäpaitsi synnytyksen aikana ja jo raskauden aikana sinne haaroväliin katselee niin moni hoitoalan ihminen,että siihen alkaa jo tottua yleisenä nähtävyyteenä siinä kohtaa,kun lasta mennään saamaan. Onko se nyt sitten yksi ja sama,jos mieskin sinne samalla vilkaisee halutessaan.

Kylläpäs on heikkohermoista porukkaa. Mitäs siinä, jokainen meistä on äitinsä synnyttämä ja ne on elämän jättämiä jälkiä ne.

no mut onneks voi aina vaihtaa nuorempaan joka ei oo synnyttäny hehee

Hehee tai mieheen,jolla ei oo lapsia;)

On tämä ihan uskomatonta. Että tässä mietitään miehen "kärsimystä" kun tai jos tämä joutuu katsomaan oman lapsensa syntymää. Tai että näyttääkö pillu hyvältä kun synnytetään ja että haluuko mies enää naida sen jälkeen.

en kestä.

Itselläni laskettuaika on varsin lähellä ja olen vakuuttunut siitä, että tämä alatiesynnytys on huonoin mahdollinen tapa saattaa lapsia maailmaan. Siis nykymaailmassa tehdään lapsia samoin kuin ammoisina aikoina ennen lääketiedettä. Miksi? en voi käsittää... Miksi naisen pitää kärsiä? Voisitteko kuvitella, että miehelle sanottaisiin, että "hei, sä saat lapsen ja nyt sun munaa hakataan ja revitään n. kaksi tuntia putkeen. Sä et ehkä sen jälkeen hirveesti enää seksistä nauti, you know, ja muna pienee ehkä n. 1-5 senttiä, mut eihän se haittaa koska sä saat lapsen! Kusi ja paskakin voi valua reittä pitkin sen jälkeen ja joudut ehkä käyttämään vaippoja. Mut eihän se haittaa, vaikka oletkin vasta 30v., koska sähän saat lapsen! Tätä ennen olet tietenkin lihonut n. 10-30 kiloa etkä ole voinut urheilla kunnolla aikoihin, mut eihän se haittaa, koska sähän saat lapsen!? Tulet tuntemaan helvetillistä kipua, johon ei mikään lääke auta, mutta eihän se haittaa, kun sähän saat lapsen? Kumppanisi ei joudu kärsimään mistään näistä edellä mainituista, vaan jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, mutta eihän se haittaa sua? Sut on kato luotu synnyttymään! Sä luot elämää. Eix oo hienoo? Lähde siis synnyttämään ilolla! Nauti jokaisesta repeämästä. Kipu on ystäväsi ja auttaa vauvaa maailmaan! Unohda seksi sen jälkeen. Et kai siitä koskaan nauttinutkaan tai jos nautit, niin mitä väliä: sähän saat lapsen! Kyllä se kaiken korvaa. Myös taloudelliset menetykset töissäpoissolojen vuoksi. Kumppanisi saa paremmat etenemismahdollisuudet, kun sinä et ole työelämässä huseeraamassa. ..."

Jokatapauksessa: en voi käsittää, että on nykylääketiede, mutta synnytyskipua pidetään ihan ok juttuna, ruumiinjäsenten repimistä katsotaan sormien välistä, elämänlaadun heikkenimisestä ei välitetä....koska on kyse synnytyksestä. Kaikissa muisssa tapauksissa/ sairauksissa tämä ei tulisi ikinä kyseeseenkään! Olisiko mahdollista, että evoluution myötä ihmiskeho / naisen keho on kuitenkin muuttunut? Olisiko mahdollista, että naista tulisi arvostaa eikä kiduttaa, enää, siksi että halutaan lapsia? Luulisi, että miehistäkin olisi mukavampaa, jos heidän rakkaat naisensa voisivat hyvin, nauttisivat kehostaan ja elämästä myös äidiksi tulon jälkeen? Itse ainakin pidän tärkeänä sitä, että itselleni rakkaat ihmiset voivat hyvin, että heillä on kaikki hyvin.

Ehdotan, että sektioita / keisarinleikkauksia lisättäisiin, koska ei ole mitenkään inhimillistä tuottaa kärsimystä ja sairautta näin suurelle joukolle naisia. Kyllähän näistä epäsuorasti kärsivät myös miehet, parisuhteet ja saattaapa nämä asiat johtaa mutkien kautta jopa avioeroihin eli lapsetkin tästä kärsivät.

Kolmatta synnyttäessä päätin ettei minun alapäähäni tarvi toljottaa KENENKÄÄN, ihan tarpeeksi kopelointia, kokeilemista ja pällistelyä kahdessa ensimäisessä synnytyksessä. Kolmannen synnytin polvillani, omiin käsiini. Lapsen isä seisoi vieressä, ei kyllä sinne alapäähän nähnyt sen enempää kuin minä tai kukaan muukaan.

Ei selällään synnyttämisessä muutenkaan ole kyllä mitään järkeä.

Mun yks entinen kumppani kertoi aika karua tarinaa siitä kun oli ollut mukana seuraamassa lastensa syntymää. Kertoi että oli kyllä rajun näköistä kun verta ja p-kaa lensi ja nainen huusi kuin synti. Minusta kertoi asiasta aika rumasti kun kyse oli sentään hänen lastensa syntymästä ja heidän äitinsä joutui tuon kaiken kokemaan saadakseen lapset maailmaan.

Itse olen päättänyt juuri tästä syystä että mun alapäähän ei sitten katsella jos mies tulee mukaan synnytykseen. Ei se tietenkään ole kaunista katsottavaa, eikä kuulu ollakkaan. Mutta ei tarvitse kenenkään ainakaan jälkikäteen kertoa mihinkään suuntaan kuinka järkyltä se näytti.

Tuota mietin myös että miksi synnytyksen täytyy tosiaan vielä nykyaikanakin olla naiselle niin suuri koettelemus? Herranen aika kun kaikki härvelit ja vehkeet ja systeemit on kehitetty parantamaan kaikenlaisia operaatioita mitä ihmiselle tehdään niin miksei tosiaan synnyttämisessä ole tapahtunut minkäänlaisia edistysaskelia? Miksei keisarinleikkaus esim. voisi olla ihan normaali vaihtoehto alatiesynnytyksen rinnalla ja äiti saisi itse valita kummalla tavalla haluaa lapsensa maailmaan saattaa? Tietysti alapääsynnytystä pidetään kaikin puolin parempana vaihtoehtona, mutta kivun kannalta se ei sitä suinkaan ole.

Ja miksi ei alapääsynnytyksessä ole kehitetty juurikaan mitään muita kivunlievityskeinoja kuin epidulaaripuudutus jota sitäkään ei voi aina käyttää eikä siitä ole aina edes hyötyä? Onhan sitten kohdunkaulan puudutuskin mutta sitä käsittääkseni tehdään harvemmin. Nainen joutuu supistuskivutkin kärsimään suurimmaksi osaksi sellaisenaan "koska se kuuluu asiaan" ja miljoonat naiset ovat satojen vuosien ajan käyneet läpi saman. Tätä minä en käsitä. Mutta ehkä se johtuu siitäkin että kukaan ei vain ole ollut tarpeeksi kiinnostunut tästä aiheesta?

Niin. Miksi synnytyksessä ei ole tapahtunut lääketieteen saralla mitään edistysaskeleita, vaan naiset joutuvat kärsimään kuten mitkä tahansa eläimet?
Minusta tämä on ihan käsittämätöntä. Maailma on muuttunut ja kehittynyt KAIKESSA muussa, paitsi tässä. Kivikauden meininkiä yhä edelleen.
On toki kivunlievitystä kehitelty, mutta se ei poista repeämiä, joista nainen kärsii mahdollisesti loppuelämänsä. Kyllähän nyt yksinkertaisimmatkin aivot kykenevät ymmärtämään, että kun emättimestä työntyy ulos n. 2,5- 5.5 kiloinen vauva, mitä siinä tapahtuu. Kipu on sietämätöntä, käsittämätöntä ja ihmiskeho (kudokset, lihakset ja jossain tapauksessa jopa luut) repeävät ja katkeavat. Jostain kumman syystä tätä alatiesynnytystä pidetään kaikestä tästä huolimatta vauvallekin parhaana vaihtoehtona. Eikä sekään pidä paikkaansa: vauvat ovat mustelmilla, solisluut katkeavat, pää tötteröllä kun on vedetty imukupilla maailmaan. Vauva on väsynyt ja veltto. Omalle lapselleni syntymä oli selkeästikin traumaattinen kokemus. Syntyvällä vauvallahan on jo paljon muisti- ja ajattelutoimintoja. Oma lapseni esim. prosessoi syntymäänsä vielä 2-vuotiaanakin. Miten? Kävi sitä uudelleen ja uudellen läpi työntämällä itseään pääedellä ahtaisiin paikkoihin. Voi reppanaa. Itse olin myös aika reppana pitkään, koska ruhjeet olivat isoja.

Mielestäni sektio voisi olla vaihtoehto alatiesynnytykselle. Jostain syystä kätilöt on aivopesty sektiovastaisiksi: vauva ei ole mukamas terhakas syntymän jälkeen ei ehkä syö heti. No tarviiko sen syödä heti ja olla terhakas, jos kuitenkin jonkin ajan kuluttua kaikki on ihan hyvin ja äitikin voi paremmin? Ei ole terhakas sekään vauva, joka syntyy alateitse solisluut poikki, sinisenä.

Toinen vaihtoehto on, että syntymät käynnistetään siinä vaiheessa kun sikiö/vauva on n. 3 kiloinen. eli sikiötä ei päästetä kasvamaan yli nelikiloiseksi jättiläiseksi, jolloin tämä itse kärsii synnytyksessä ja äiti kärsii. Toki kolmi kiloinenkin on tuskallinen synnyttää, mutta vauriot molemmille ovat todennäköisesti ihan toista luokkaa.

Eikö olisi ihanaa kun kaikki saisivat mahdollisuuden saada hyvän synnytyskokemus. Nyt se onni on vain pienellä osalla. Suurin osa naisista kärsii liian paljon erityisesti ensimmäisessä synnytyksessään. Miestenkään ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä jostain sellaisesta mihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.

Kyllä sinä nyt vähän yleistät liikaa. Kaikilla ei synnytys ole noin vaikea. Kaikilla ei mene luita poikki tai tule pahoja repeämiä. Mihin oikein edes perustat tämän tietosi? Pahoittelut jos sinulla jäi traumoja synnytyksestä, mutta sektiossaki on omat riskinsä.

Minä sain poikani suunnitellulla sektiolla, nopeaa, siistiä ja ennen kaikkea kivutonta. Isä oli mukana, istui pääni vierellä odottelemassa. En mistän hinnasta synnyttäisi alateitse, kuvottavaa ja vaarallista touhua.

Meillä mies kävi kurkkaamassa, et miltä homma näyttää, kyl ulos piti salista heittää ettei ukol tajulähtis, mut ei ainakaan muuten vaikuttanu mitenkään. Seksii harrastettu heti sen jälkeen kun hommiin pysty. Eipä siis kauheit traumoja jääny mun miehelle.

Itse olen kohta puoleen ensimmäistä kertaa menossa synnyttämään ja minulle on itsestään selvää, että haluan mieheni mukaani. On todella väärin kieltää mieheltä hänen elämänsä ehkä suurin ja vaikuttavin kokemus vain siksi, että itsestä ei tunnu hyvältä. Tottakai jonkinlaisia pelisääntöjä voi yrittää yhdessä sopia, mutta mielestäni naisen ei kuulu yksin asiasta päättää.

Mieheni on minulle suuri tuki ja turva jonka läsnäolosta en luopuisi millään. Onneksi mies on samaa mieltä, sillä tuntuisi todella pahalta jos mies ei haluaisikaan olla synnytyksessä läsnä. Yhdessä se lapsi on alullekin laitettu, yhdessä se pitäisi maailmaankin saattaa. Vaikka mies ei fyysisesti kykene juuri auttamaan, henkisesti hän tulee auttamaan enemmän kuin ehkä edes itse aavistaakaan.

Minua ei haittaa vaikka mies haluaisi jalkopäähänikin kurkkia, sillä kyllä se värkki on aika usein tullut jo nähtyä... Vähän kyllä pelottaa mitä mieheni synnytyksen näkemisen jälkeen on värkistäni mieltä, mutta onneksi mieheni on tarpeeksi aikuinen ymmärtämään että lapsien eteen täytyy jonkinlaisia uhrauksia tehdä. Ja olemme sopineet että menen korjausleikkaukseen jos seksi ei enää lasten jälkeen suju yhtä hyvin, molemmat olemme todella seksuaalisia ihmisiä emmekä halua kummankaan nautinnon kärsivän.

Se, että mies ei pelkää nähdä synnytystä ja siihen kuuluvia nesteitä, eritteitä, verta ja ulostetta tarkoittanee myös sitä, että kakkavaipat/oksennukset/lapsen muut ihanuudet eivät jää vain minun hoidettavakseni. Hyvä niin, sillä jos mies ei kestä vaihtaa oman lapsensa vaippaa niin ei kyllä mielestäni sovellu isäksi...

No jopas on ihmisillä murheet.
Itse olen neljä lasta synnyttänyt. Mies on nähnyt sen mitä on nähnyt, ei kuulemma ollut pahan näköistä, joskin ei silmiä hivelevää. Eipähän näky ainakaan miehen intoa sekstailuun rajoittanut millään tavalla.
Eka syntyi niin, että kaikki oli nähtävänä. Loput syntyivät minun ollessa polvillani ja otin lapset heti käsivarsilleni, joten paikkoja ei pahemmin nähnyt kukaan.
Eikä haitannut kumpaakan istukan ja jälkeisten syntyminen, vaikka verta olikin. Siinä me molemmat tutkimme jälkeisiä ja kätilö esitteli ja kertoi niistä meille mielellään.

Minä henkilökohtaisesti ennen synnyttämään menoa sheivasin värkkini posliiniksi ja asettelit siihen nätin rusetin. Ei se ole sitten enää niin kauhean näkönen se alapää, vaikka sieltä puskee ulos halkasijaltaan 36cm vauvelin päätä

hYI!.....vITTU oon 12 enkä aijo ikiikiikiiiikiii maailmassa hankkii mitään vitun lasta............sitä paitti synnyttäny nainen näyttää ihan lehmältä!Enkä myöskään IKINÄ kokeilla yhdyntää!



vittu!repikää siitä!LOL

Kammottava?

Mitä kammottavaa on naisen alapäässä ja vauvassa?

Siltä se pää työntyi hiljalleen esiin ja sitten luiskahti koko vauva esiin.

Oli paljon siistimpi tapahtuma kuin kuvittelin.

Kotona vaimo näytti alapäätään eikä se ollut mitenkään muuttunut paitsi pari tikkiä.

Olin tuossa viime viikolla mukana synnytyksessä ja oltiin vaimon kanssa pohdittu, että on parempi mun olla siellä yläpäässä häntä kannustamassa...ei mulla siellä alapäässä sillä hetkellä ole hommia eli annetaan tilaa niille, jotka hommat osaa :) Tähän päivään mennessä luulin olevani liian paatunut ja jollain tavalla kylmä sydäminen, etten saa suurempia tunteita synnytyksestä. Pohjustuksena voidaan sanoa, että oma työni ja erinäiset ulkomaankomennukset (RT-tehtävistä) on vaikuttanut huomaamattomasti tuohon tunne puoleen...mikä tietenkin on mun mielestä ikävä, mutta väistämätön kun sellaisten asioiden kanssa joutuu useasti tekemisiin. Tsemppasin vaimoa parhaani mukaan ja kun kätilö kääntyi minua päin vauva käsissään ja kysyi: "no isukki, mikäs on vauva sukupuoli?". Katsahdin pientä hahmoa ja totesin, että poika se on...niin tällä samalla hetkellä purkauduin kyyneliin. On todella vaikeaa selittää millaiseen tunteiden myrskyyn joudun..ja jotenkin sisälläni tuntui, että jumalauta maailmassa on sittenkin jotain viatonta. Jälkikäteen olen ollut jotenkin hämmentynyt reaktiostani, mutta täytyy sanoa, että ei hävetä yhtään tuo pieni itkun pyrähdys...ehkäpä sitä pitäisi itkeä useammin. Ei se niin pitäisi mennä, että kantaisin koko ajan vuosien tuskaa taakkana ja purkaisin sen ainoastaan erittäin koskettavissa tilanteissa. Sen voin sanoa, että poikani saa minulta sellaisen kasvatuksen, jossa ei tuomita ja syrjitä muita...jospa pojan elämä ei täyttyisi kaikilla niillä kauhukuvilla joita omalle tielleni on osunut. Ei voi muuta kuin laittaa soimaan Yön kappaleen "Ihmisen Poika"...

Tämä keskustelu on mielestäni raivostuttava. Muutamaa koskettavaa tekstiä lukuunottamatta hirveää kädenvääntöä siitä, kuka määrää kaapin paikan ja kuka kärsii eniten. Voi tsiis.

On se maailma muuttunut, kun näin kahdeksankymppisenä lueskelen tarinoitanne.
Minut jätettiin yksin synnytyssaliin, koska kukaan ei uskonut, että ennen aikainen synnytys oli käynnissä, vaikka minut oli kaikeksi onneksi otettu Kätilöopiston potilaaksi illalla. Siirsivät minut synnytyssaliin ja sanoivat, että eihän tässä mitään ole tapahtumassa, mutta täällä on viileämpi nukkua. Eivät antaneet hälytyskelloa edes. Siinä makasin aika huolissani, sillä poltot olivat voimakkaat vaikka eivät kivuliaat.
Kerran huoneessa kävi joku ja kysyin, jätetäänkö minut tänne yksin. Hän vastasi, että on varattu muualla, tänne tulee joku kun ehtii. Klo 23 kai työvuoro vaihtui, kun olin jo aivan epätoivoinen, huusin ja pyysin apua, mutta kukaan ei tullut.
Kaksi kätilöä ilmestyi työvuoroon ja kysyin, aiotaanko minut todella jättää tänne yksin synnyttämään. He tulivat tutkimaan tilanteen, ja näin heidän naamastaan, että olivat tulleet viime tipassa. Poika syntyi klo 23.20.
Jos he evät olisi aloittaneet työvuoroaan minusta, en tiedä miten oli käynyt.
Lapsi lennätettiin hoitoon ja minut palautettiin osastolle. Kukaan ei pahoitellut, mitään selitystä en saanut, enkä kyllä kysynytkään. Olin sen verran voipunut kokemuksestani.
On se maailma muuttunut.