Monenkohan länkkärin siittämiä ?

karmeeta menoa

Thaimaalaisesta temppelistä on löytynyt lähes tuhat laittomasti abortoitua sikiötä.



Pelastustyöntekijät keräsivät kuolleita sikiöitä temppelin edustalle Bangkokissa perjantaina. (AP/LEHTIKUVA)Poliisi arvelee, että määrä kasvaa, kun bangkokilainen temppeli saadaan kokonaan tutkittua.

Sikiöt ovat peräisin aborttiklinikoilta, jotka ovat sopineet kahden hautausurakoitsijan kanssa niiden hävittämisestä. Normaalisti sikiöt olisi poltettu krematoriossa laillisten hautaamisten yhteydessä, mutta nyt temppelin krematorion uunit ovat olleet pitkään remontissa.

Thaimaalaisia puistattanut löytö kertoo osaltaan maassa tehtävien laittomien aborttien määrästä. Vuosittaisesta miljoonasta raskaudesta 80 000:n arvioidaan päättyvän laittomaan keskeytykseen.

Thaimaan laki sallii abortin, jos synnytys vaarantaa äidin terveyden tai jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta.

Pääministeri Abhisit Vejjajiva ei halua pykäliin muutoksia. Laki on hänen mielestään "riittävän joustava".

STT-AFP

19

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raskaudenkeskeytyksi

      tehdään vuosittain 30-50 / 1000 naista ikävälistä 15 - 49 v .

      Joku lahjakas, vaikkapa Sika-Amalia , voi laskea tuosta aborttimäärän.

      Suomessahan sätkivä sikiö heitetään roskakoriin.

      • huoraa riittää

        Monenkohan kerran olet vaatinut huoraa abortoimaan jälkeläisesi ?


    • siamsmile

      Länkkärit tuskin syypäitä laittomien aborttien suureen määrään,mutta tässä kuitenkin hieman balsamia 'provojen' sielunhaavoille.

      ------
      Undertakes gets 20 years

      An assistant undertaker at Wat Phai Ngern Chotanaram has been sentenced to 20 years in jail for consprining to hide and dispose of 2002 aborted foetuses.
      The sentencing followed charges laid after the discovery of thousands of foetus remains at the Bangkok
      temple in November last year.
      The South Bangkok Criminal Court yesterday sentenced Suchart Phumee ,an assistant undertaker, for 20 years in jail.

      Suchart and Suthep Chabangbon,47, an undertaker at the temple,were indicated by prosecutors for colluding with former nursing assistant Lanchakorn Jantamas to conceal and destroy the foetuses between Nov 1, 2009 ,and Nov 13, 2010
      Mr Suthep denied the charges.

      Prosecutor Ruecha Krairuek said the prosecutors were expected to resubmit tha case against Mr. Suphet in five days.

      Ms Lanchakorn allegedly performed illeag abortions for woman with unwanted pregnancies and hired the two defendants to destroy the foetuses.

      Ms Lanchakorn,who was indicated on jan 5, pleaded not quilty to the three offences lodged aganst her.
      The Court of Appeals has released her on 200 000 baht bail.


      Bangkok Post 28.1.2011

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3175
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1244
    3. 66
      1173
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      978
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      876
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      829
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      732
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      721
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe