Vl-miesten illanvietto päättyi onnettomasti perjantain ja lauantain välisenä yönä
Televisiota kirveellä hakannut mies löi hudin ja osui kaveriaan jalkaan.
Kolme kaverusta oli viettämässä iltaa ja harjoittelemassa uusia, laahaavia hoitokokousvirsiä yksityisasunnon ulkorakennuksessa, kun puolen yön jälkeen miehiä alkoi suunnattomasti ärsyttää taustalla mesonnut televisio, tuo kadottavaksi synnksi jo 1960-luvulla julistettu sontaluukku.
Metelistä kimpaantunut 30-vuotias vl-mies otti käteensä kirveen ja alkoi hakata sillä televisiota. 40-vuotias vl-mies osallistui murjomiseen potkimalla.
Eriskummallinen operaatio meni kuitenkin pahasti pieleen. Kirvettä heiluttanut mies tähtäsi ohi ja löi kirveen kaverinsa vasempaan jalkapöytään. Paikalle tilattiin ambulanssi ja verta vuotava parkanolaismies vietiin paikattavaksi paikalliseen terveyskeskukseen.
Paikalle hälytettiin myös SRK:n päivystävä hoitomiespartio.
- Miehet kertoivat yhteneväisesti, miten he ovat yhdessä tuumin ruvenneet pahoinpitelemään syntistä televisiota ja kirveen kanssa on sitten sattunut tällainen vahinko, kertoo SRK:n tiedottaja.
SRK:ssa ei vielä tiedetä, mikä sontaluukun ohjelmatarjonnassa oli suututtanut miehet.
Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Päivämies.
Televisiota kirveellä hakannut mies löi hudin ja osui kaveriaan jalkaan.
Kolme kaverusta oli viettämässä iltaa ja harjoittelemassa uusia, laahaavia hoitokokousvirsiä yksityisasunnon ulkorakennuksessa, kun puolen yön jälkeen miehiä alkoi suunnattomasti ärsyttää taustalla mesonnut televisio, tuo kadottavaksi synnksi jo 1960-luvulla julistettu sontaluukku.
Metelistä kimpaantunut 30-vuotias vl-mies otti käteensä kirveen ja alkoi hakata sillä televisiota. 40-vuotias vl-mies osallistui murjomiseen potkimalla.
Eriskummallinen operaatio meni kuitenkin pahasti pieleen. Kirvettä heiluttanut mies tähtäsi ohi ja löi kirveen kaverinsa vasempaan jalkapöytään. Paikalle tilattiin ambulanssi ja verta vuotava parkanolaismies vietiin paikattavaksi paikalliseen terveyskeskukseen.
Paikalle hälytettiin myös SRK:n päivystävä hoitomiespartio.
- Miehet kertoivat yhteneväisesti, miten he ovat yhdessä tuumin ruvenneet pahoinpitelemään syntistä televisiota ja kirveen kanssa on sitten sattunut tällainen vahinko, kertoo SRK:n tiedottaja.
SRK:ssa ei vielä tiedetä, mikä sontaluukun ohjelmatarjonnassa oli suututtanut miehet.
Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Päivämies.
Vastaukset 28
Vanhimmat
luukulle!
Tarviiko tällä palstalla sepittää satuja, ei täällä ole vauvaikäisiä, joille sadut oikeasti kuuluisivat, ei aikuisille.
Etkö jaksa pysyä reaaliajassa.
Kerro mieluummin oma elämäntarinasi höysteiden kanssa
En tiedä, missä olet VL kokemuksesi Suomessa saanut ja kokenut, mutta avaaja saattaa olla liikuttavan oikeassa. Kiiminkijoessa saattoi parhaillaan kellua monta särjettyä TV vastaanotinta, jota siellä liikkuneet ” kommando- joukot” tekivät.
SRK;Lla oli todella joukko miehiä Oulun alueella, jotka kävivät tuvasta tupaan ja jollei ensimmäisellä varoitukselta uskottu, He särkivät laitteen.
Kyllä terrori oli -60 luvun lopulla raakaa, ajettiin ihmiset itsemurhiin, omaisuutta tuhottiin SRK;n, toimesta.
VL;t ovat niin kauan terroristin maineessa, kunnes tehdään julkinen parannus, mutta sehän on mahdoton. Miten Jumalan Valtakunta voi olla väärässä.
Sehän vi pohjan pois koko uskomiselta. Ei siinä joku ihmishenki paina mitään.
Olemme jo pitkään huolestuneina seuraileet Sinun edesottamuksiasi. Voisimmeko tulla poikkeamaan luonasi?
Tämähän menee aivan lekkeripeliksi koko palstan keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta, on mennyt jo.
Mutta osaan kyllä nauraa humoristisille jutuille
En minä kyllä purematta niele näitä juttuja, niin uskomattomia ovat.
Mistähän saisi todellisuuspohjan näille tarinoille?
Paljon olen kuullut juttuja, mutta en näin hurjia
Meillä olisi tarkoitus poiketa myös Sinun luonasi. Mielestämme olet palstakäyttäytymiselläsi osoittanut kasvamisen merkkejä, mitä Isä Jumala ei hyvällä katso.
voin vakuuttaa, että käymisenne hänen luonaan tulee teidän oman kasvamisenne lisäämiseksi, koska hänellä vielä on potentiaaliset aivosolut tietonsa lisäämiseksi, mutta teillä aivosolujen passiivinen työskentely lähenee jo sitä tasoa, että voidaan kohta sanoa: no action!
amen.
60-80 vl.toiminnalle myös! sekin oli lekkeripeliä!
narahtanut pahasti turhaan palstailuun.
hahaha, hauska juttu.. tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Päivämies hahahahaa nauratti tää juttu. Kai silti jokainen ymmärtää, ettei peruslessut ihan nuin toopeja oo.
Mutta televisiosta tuli yx juttu mieleen: nykyään lessujen kanta televisioon on, että ei laite ole paha vaan se paha mitä se suoltaa ulos.. ja ei sieltäkään kaikki pahaa ole.. Esim uutisia voi katsoa, urheilua katsotaan, dokumenttiohjelmia ja muita asiaohjelmia..
Tästä herää hauska ajatusleikki: nykyään on ok ja jopa hauskaa katsoa esim Chaplinia, mutta silloin kun televisio kiellettiin julmana ja raakana pirun laatikkona, jota ei voi olohuoneeseen tuoda, niin tellusta pukkas vain jotain mustavalkoista kuten Chaplinia.. En tiä tuliko Pekkaa ja Pätkää?
arvatkaa?
Lukematonmäärä lähti telkkareita, heittivätkö jokeen tai järveen, piru ties mihin. Liikuntarajoitteiseltavanhukselta lähti, sukulaistet ei ehtinyt estämään.
minkijoki tulvi. Luultiin syyksi majavia. Mutta tarkempi tutkimus osoitti, että siellä oli televisiopato.
"että ei laite ole paha vaan se paha mitä se suoltaa ulos..."
SÄÄDÖSTEN mukaan televisio ei ole uskovaisen kodin HUONEKALU.
Nimenomaan huonekaluna se on vaarallinen. Näin ovat veljet "kirkastaneet".
Jos siis hommaat telkkarin kotiisi, olet noussut JUMALAN VALTAKUNTAA vastaan,
riippumatta siitä mitä sieltä katselet. Tämä on TOSI, vain laite ajaa perikatoon.
Meidän kodissa katsotaan netistä sännöllisesti uutisia, lastenohjelmia, dokumetteja, ajankohtaisohjelmia...
ja kaiken näköisiä asiallisia ohjelmia, eikä kukaan ole pahentunut asiasta.
Minä olen aina ollut kiinnostunut sisällöstä - vihdoinkin se on madollista! -ilman syntiä.
minä olenkin aina ihmetellyt, että miten asia miksikään muuttuu, katsooko televisio-ohjelmaa sitten sitä varten suunnitellusta laitteesta, vaiko tietokoneeseen asennetun digivirittimen kautta. Taikka internetistä. Olen miettinyt, ketä se meidän naapurikin pettää: Jumalaa, naapuriaan, uskonveljiään, vaiko itseään. Antennia ei tietenkää ole talon katolla. Erohan laitteilla on vain tekninen, eikä sekään nykyään ole kovin suuri ero.
Miten joku HUONEKALU voi olla syntiä. Hei haloo!
Jos joku TV:n katselussa on syntiä, niin kyllä se sisältö on sitä syntiä. Olet vain antanut itsellesi luvan uskoa hassuun selitykseesi, jotta voit tietsikalta niitä ohjelmia katsoa. Et oikeasti voi uskoa, että joku huonekalu voisi olla syntiä. Mikä siitä synnillisen tekisi, ellei ne ohjelmat?
Tulipaha tämäkin asia selväksi: telkkaria tietsikalta katselija pettää ennen kaikkea itseään.
räpukamat. Ne tulevat istuipa television tai tietokokeen ääressä.
mutta ne ei oo syntiä.
että TV:n omistaminen on syntiä. Nämä "uskonasiat" eivät avaudu kuin sisältäpäin Jumalan valtakunnan.
Eikä näitä armoneuvoja kannata alkaa järkeilemään, - uskoo vain lapsenkaltaisesti. -Se KUULIAISUUS on tärkeintä.
En tosin usko itsekään, että näin voisi olla, mutta näin vain on.
niihin omavanhurskaitten 1960- ja 1970-luvuilla määrittelemiin höpösynteihin.
Juuri kukaan ei uskalla laittaa sen takia telvisiota, vaikka katsoisikin "kunnollisia" ohjelmia. -Isot näytöruudut taas maksaa aika PALJON.
Esim. teatteri, konsertit, elokukuvat, urheilukilpailut, sirkus jne. ovat syntiä, SISÄLLÖSTÄ RIIPPUMATTA!
Meillä kuitenkin lapset ovat saaneet käydä tutustumassa niihin, koulun tai kavereiden vanhempien mukana.
-Lapset ovat niistä tykänneet eikä ole pitäneet ollenkaan pahana.
että Kiiminkijokeen heitettiin niin useita televisioita, että joki tulvi?
vl.selitää tämän ihme venkoilun pietarin portilla!
räpukamia ei ole julistettu synniksi?
ollut kuivahko raivon henki. Tuo onkin ymmärrettävää, koska he paraikaa olivat harjoittelemassa hoitokokousvirsiä, ja sontaluukun maailmallinen ohjelmatarjonta häiritsi heidän hartauttaan. Ainoa oikea tapa reagoida on käydä väellä ja voimalla sontaluukun kimppuun. Tosin valitettavasti kävi niin, että Jumala hetkeksi otti varjeluksensa pois, ja kirves lipsahti kaverin jalkaan. Tilanteessa voi toki lohduttautua sillä, että jalan parannuttua offensiivi sontaluukkua vasaan saattaa hyvinkin onnistua.
mahtokohan kaverit olla ihan selvinpäin ? tapaus oli melkein normaali suomalaismiesten saunailta, kun mopo karkaa käsistä.
henkeä täynnä.