Huomasin tuossa joku päivä selässä, lapaluun kohdalla pienen patin. Patti on pieni, halkaisijaltaan n, sentin. Mies sanoi ensin, että on finni, muta ei se sekään kyllä ole. Rasvapattiakin ajattelin, mutta minun pattini ei liiku eikä muljahtele ihon alla. On sellainen kovan tuntuinen. Mikähän lie?
patti selässä
syöpäkö
2908
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sellaisia kuin tuossa kuvailit.
Olin viime kesänä lääkärissä ja näytin niitä, (tyksin erikoislääkäri) hän tarkasteli niitä, ja kertoi ettei hätää.
Ne ovat olleet siinä jo vuosikausia muuttumattomina.
Nyt paha muistikatkos, enkä muista minkä nimen hän niille antoi.
Kirjoitan jos muistan.
Kehottaisin näyttämään lääkärille ja jos poistaa,niin vaadi,että patti tutkitaan kunnolla mikä on ja vaadi myös päästä itse kunnon verikokeisiin.
Luultavasti lääkäri sanoo,että on rasvapatti,mutta kokemuksesta voin kertoa että näin ei aina välttämättä ole. Pysy lujana ja vaadi kunnon tutkimukset,joskus harvoissa tapauksissa sisäelimissä oleva syöpä voi ilmetä pattina ruumiin ulkopuolella,tästä itsellä karu kokemus :(