Eläimellistä parittelua

Ex-rva37

Olen 37-vuotias eronnut nainen, kahden kouluikäisen lapsen äiti. Olen aika tavalla seksiriippuvainen ja tarvitsisin munaa useita kertoja viikossa. Vakipanoja on ollut muutamia ja satunnaisia yhden illan juttuja enemmän. Tosin pidän tietenkin huolta siitä, että tyydytän seksuaaliset tarpeeni silloin, kun lapset ovat isällään tai isovanhemmilla. Avioliittoni aikana minulla oli seksisuhde itseäni 12 vuotta nuorempaan mieheen. Viettelin tämän nuorukaisen työpaikallani, hän oli alaiseni. Sitten minun oli pakko lopettaa tuo suhde, koska kaveri alkoi vaatia kaikkea muuta...sitoutumista ja tunteita yms. Minä halusin vain seksiä. Elin aika ahdistavaa kaksoiselämää ja päätinkin sitten erota kokonaan myös miehestäni.

Mutta asiaan. Nykyisin voin paljon paremmin, kun seksiä saa useammin ja kiihottaa vieraat miehet. Tuon avioliittoni aikaisen nuoremman miehen kanssa olleen vakipanosuhteen aikana minua alkoi jostain syystä kiihottaa kamalasti seksi ilman mitään ehkäisyä. Tämä nuorempi mies suhtautui ehkäisyyn nihkeästi lestadiolaisen taustansa vuoksi. Se juuri teki suhteestamme niin kiihottavan. Useimmiten naimme paljaalla, mutta pillereitä käytin aluksi. Kerran tämän rakastajani kanssa puhuttiin asiasta niin hän sanoi haluavansa minut "kokonaisena" ja "luonnollisena", ilman suojautumista.

Tuo kiihotti minua niin kovasti, että aika montakin kertaa ajattelin, että "ihanaa, naidaan ja paritellaan kuin kiimaiset eläimet aah!" Ja oli kertoja, jolloin naimme niin spontaanisti, että ei siinä juuri ehkäísyä tullut ajatelleeksi. Vasta myöhemmin olen tajunnut, kuinka vaarallista elämää se oli, mutta ah niin kiihottavaa! Taudeista ei ollut pelkoa, mutta sitten taas....En tosiaan tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin tullut raskaaksi. En missään nimessä halua enää lapsia. Kaksi riittää vallan mainiosti. Mutta ajatus siitä riskistä ja vaaralle itsensä altistamisesta kiihottaa edelleen....On niin mahtava tunne, kun kuuma spermalasti tulee sisääni ja täyttää minut. Ja muutenkin kaikki eläimellinen seksi on niin ihanaa....luonnossa varsinkin!

Kellään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia?

1

2439

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yx tarhanhoitajista

      nainen ei tule raskaaksi eläimestä, mutta parittelet silti eläimellisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      805
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      756
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      114
      733
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      653
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      576
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      549
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      538
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      496
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      488
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      467
    Aihe