Jerusalemin suutari.

Mitä tarkoittaa?
Millä tavoin vaikuttaa tänäpäivänä?
121526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nyt on vähemmän rikkinäisiä kenkiä. Ja Kiina tekee uudet halvalla.

Äänestä
  • ovenvartijanakin taisi kyseinen henkilö olla.

    Äänestä

V AELTAVA JUUTALAINEN , Vanhan tarinan mukaan juutlainen suutari joka ristille kulkevaa Vapahtajaa
kohtaan osoittamaansa kovuuden johdosta tuomittiin ikuisesti vaeltamaan . Lopullisen muodon tarulle ,
antoi ,1602 .swlesvigiläinen Paul von Eitzen , jolta periytyy myös suutarin nimi Ahasverus. Aihetta on kuvattu kansankirjassa ( suomenos, jo 1746. ). Kaunokirjallisuudessa sitä ovat käsiteeleet mm. Geothe , Eugene sue. Viktor Redyberg. ja Pär, Lagerkvist .

Meillä täällä on vastaava ollut RJASUUTARI joka on pitäjien rajoista välttämätön ja kulki
minne ja missä töitä oli , jos oli hyvä lenkki alkoi syksyllä niin päättyi keväällä, mutta ei aina
noin hyviä ollut. Tunsin joskus yhden tälläsen Ei hänkään aina ollut suutari taisipa loppua
kun meni Naimisiin Tätini kanssa.

Äänestä
  • vaeltikohan Jerusalemia ympäri ja kuuluutti sen tuhoutumisesta?

    Joku taru kertoo. Tuomittu vaeltamaan siihen asti kun Jeesus tulee toisen kerran maan päälle.

    Äänestä

  • rivik. kirjoitti:

    vaeltikohan Jerusalemia ympäri ja kuuluutti sen tuhoutumisesta?

    Joku taru kertoo. Tuomittu vaeltamaan siihen asti kun Jeesus tulee toisen kerran maan päälle.

    vertaus myös?
    Ihminen joka vastustaa Jeesusta eikä anna Hänen levätä sydämessä.
    Omatunto vaeltaa ja kuuluttaa, joudut kadotukseen. Jeesus kun tulee toisen kerran Pyhän Henkensä kanssa asuvaiseksi ihmisen sydämeen. Lakkaa rauhaton vaeltaminen ja kadotuksen toitottaminen.

    "Taitaa olla hassu asia kun ei osanottajia ole"

    Koska sellainen versio oli , tämä kotimainen Raja suutari , ei aikaakaan kun hänestä tehtiin
    Paikkakuntamme Saarnaaja , Hänen , veljensä, KT: oli jo saarnaaja . Joten UT. sai paljon .
    Apua Veljeltään , Ja KL. ltä kun hän muutti paikkakunnalle joskus sodan jälkeen . Hänen
    tilänsa nimi oli kömi . Kaipa se Henkellinen vertaus olisi se , että Olipa ammatti mikä tahansa .
    Se ei olisi siitä kiinni, eli kaikki ammatit on yhtähyviä tasaan tarkkaan , ilman suurenpia kouluja
    kuten Rajasuutari > hänestäkin tuli Saarnaaja , eikä ollenkaan huono sellainen , palataan vielä
    kun olen pikkuisen perehtynyt asiaan ., jooko.

    Äänestä

Ei esiinny Raamatun lehdillä, mutta kansantaruissa kyllä. Ei kannata hakea "hengellistä merkitystä" tällaisille jutuille. Toivottavasti kukaan ei ole tekemässä gradua: )

Äänestä
  • ei hengellistä.
    Asia aiheutti minussa vain uteliaisuutta.

    Äänestä

  • rivik. kirjoitti:

    ei hengellistä.
    Asia aiheutti minussa vain uteliaisuutta.

    Anteeksi, mutta ihmettelen avaustasi. Miksi ihmettelen? Siksi koska nimimerkissäsi on sana "kristitty".
    Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.

    Toki me kristitytkin juttelemme kaikenlaista, - asiasta ja asian vierestä. Tuttujen "ompeluseuroissa" tällaisetki asiat voi käsitellä. Tällainen palsta on koko maailman laajuinen tilausuus kertoa rakkaimmastamme, Jeesuksesta. Jeesus joka henkensä uhraten pelasti meidät helvetistä, on mielestäni arvollinen parempaan kohteluun omiensa taholta, julkisella nettipalstalla. Moni syntiensä vangiksi joutunut odottaa tuskissaan pelastajaa. Meillä Jeesuksen omilla on tällaisille ihmisille vastaus, koska olemme itse saaneet saman vastauksen ja olemme tänään onnellisia Jumalan lapsia.

    Mielestäni "jerusalemin suutarit" voi hakusanalla tarkistaa internetistä, jos sellainen asia kiinnostaa, ilman että tämän kaltaisia kysymyksiä nostetaan iankaikkisen elämän ravintoa tarjoavalle palstalle avauksiksi.

    Monesti olen kyllä havainnut uskovien keskuudessa ilmiön, että hankalat kysymykset vaietaan puhumalla kaikesta muusta. Pelätään että tulee riitaa. "Yksimielisyys" opissa ja esikuvassa vaatii vaikenemaan elämän tärkeimmistä kysymyksistä. No vapaa foorumihan tämä on tietysti, ei siinä mitään. Itse teen paljon johtopäätöksiä ihmisestä sen perusteella, mistä asioista hän rakastaa puhua kaikista ahkerammin.

    Äänestä

  • Okei, anti olla kirjoitti:

    Paljon puhumme turhaa jonnin joutavaa.
    Joskus tuntuu siltä että olisi parempi vaieta, riippuen asiasta. Onko rakentavaa vai ei.

    Siitä emme liikaa puhu, kun kerromme Jumalan/Jeesuksen armosta meitä syntisiä kohtaan. Nythän siitä pitää kertoa kun se on mahdollista, elämme tässä ajassa ja olemme terveitä siltä osin jotta voimme kiittää ja kertoa.
    Jumala meille siihen voimaa ja tahtoa antakoon.
    Uskallan käyttää kristitty nimim. Olen syntinen, syntinen rivikristitty on golgatan keskimmäisen ristin juurella. Mutta ylös nousseessa Jeesuksessa Kristuksessa puhdas ja taivaskelpoinen. Siitä sydän kiittäen soittaa kannelta Vapahtajalleni.

    Äänestä

  • Kyllä muuten esiintyy Raamatun lehdillä. Luehan kirjasi uudestaan.

    Äänestä

  • Ahasverus kirjoitti:

    Kyllä muuten esiintyy Raamatun lehdillä. Luehan kirjasi uudestaan.

    Niin kirjoitin jo 6 ,vuotta sitten. !. mutten muistanut sitä silloin. ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rivikristitty kirjoitti:

Mitä tarkoittaa?
Millä tavoin vaikuttaa tänäpäivänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu