En kaipaa mielipiteitä muilta kuin niiltä astmaatikoilta, joilla on kissa ja vieläpä mahdollisesti kissa-allergia. Eli siis kokemuksia lähinnä, onko yhdistelmä täysin mahdoton vai kenties toiminut itselläsi? Millaisia lääkkeitä käytät? Millaisia oireita saat astmastasi tai allergiastasi? Muitakin kokemuksia toki haluan kuulla, siis esimerkiksi koiran omistavalta koira-allergikolta.
Vastaukset 4
- näin meillä
kissa, solmin parisuhteen allergisen ja astmaattisen kumppanin kanssa, muutimme yhteen. Valitettavasti kumppani ei voinut asua kissan kanssa saman katon alla, lääkearsenaalista huolimatta. Sairaalahoitoon johtaneen astmakohtauksen aikana, hänen maatessa sairaalassa, kisu muutti sitten uuteen kotiin.
- äöläölkäölkälkälkälä
Minulla on kissa, ja olen astmaatikko. Astmani on vieläpä vaikeahoitoinen. Kissa on minulla siksi mahdollinen, etten ole kissoille allerginen (kissojen puupohjaiselle kissanhiekalle kyllä olen allerginen, tavalliselle kissanhiekalle onneksi en). Kannattaa testailla vaikkapa kissallisten tuttujen luona, että voitko oleskella pitkiä aikoja kissan kanssa samassa tilassa, ennen kuin hankit oman lemmikin. Se on kurjaa, jos joutuu luopumaan rakkaasta lemmikistä, johon on jo ehtinyt kiintyä :(
- 4 lasta ja 3 kissaa
Niinkin otsikko sanoo, minulla on astma,kissaallergia ja siis 3 karvaturria! Talvisin minulla on aika vaikeeta olla koska kausi muutenkin vaikuttaa olotilaani =( Käytän ventolineä,seretideä,aeriusta ja sitten meillä on ilmanpuhdistin ja meillä on siis myös PAKKO siivota ja imuroida joka päivä! Että kyllä voi olla kissa jos on astma! Kaikki riippuu siitä miten hyvin hoitaa asunnon ja hankkii avustustarvikkeita ;) Mutta toki jos tästä pahenee tää mun olo niin kissat saa lähteä! Mutta kyllä minä nyt kestän nämä pahenevat talviastmat ynnä muuta koska rakastan kissoja
- käi
On kissa ja kissa-allergia!
Alussa oli kovia oireita: hengitys rahisi, silmät kirveli ja turposi, käsiä kutitti, mutta pikku hiljaa siedätyin kissamme hilseeseen ja tätä nykyä joudun ottamaan antihistamiineja ja lisäämään astmalääkitystä vain siitepölyaikoina. Jokapäiväinen imurointi on tärkeää, etenkin makuuhuone. Jopa kissa imuroidaan kerran viikossa, mutta hän itse änkeää imurin alle, joten se ei ole mitään allergia-siivousta se vaan kissan oma outo harrastus :)
kissalle kuulemma voi siedättyä (tämä on uusin näkemys), kuulin joskus radiosta, mutta en voi nyt mitään linkkiä tuoda todisteeksi, kun en muista mikä ohjelma se oli.
MUTTA (tämä on se iso mutta): tällaisia kokeiluja ei saa tehdä lapsilla eikä kannata hankkia kissaan toiveena, että siedättyy sille, kun voi käydä toisinkin ja jokainen eläinrakas tietää miten kauheaa on luopua rakkaasta eläimestä. Sen voi tehdä vain jos on tehnyt b-suunnitelman siltä varalta ettei käykään hyvin.
Meidän kissa tuli vain väliaikaiseen sijoitukseen, mutta jäi sitten lopullisesti meille. Tekisi mieli vielä ottaa yksi, mutta en uskalla haastaa kohtalotarta. Olen tosi tosi onnellinen tuon nöpönenän kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1451404
- 741254
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun1051016Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka50945- 78832
- 45811
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40808- 115678
- 67673
- 77663