Ajan pysäyttää

Siitä on nyt vuosi.
Tasan vuosi siitä, kun olen nähnyt sinut viimeksi. Se voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta oikeasti se aika on pitkä. Istun usein vain huoneessani, tekemättä mitään.
Istun ja tuijotan ulos. Haikeahko, poissaoleva katse on nytkin vallannut silmäni. En ole puhunut tästä. Mitä he ajattelisivat? Jos heistä kukaan saisi tietää, olisinko edes osa heidän perhettään enää? Aivan. En olisi. En tietenkään. Ihmissusi ja vampyyri. Me emme saisi edes ajatella toisiamme - sinä et varmaan ajattelekaan. Samaa ei voi sanoa minusta. Suljen silmäni hetkeksi, ja pystyn näkemään elävästi edessäni sen kaiken. Tummanruskeat, melkein mustat hiukset. Lihaksikas vartalo. Lämmin iho. Suklaiset silmät. Pystyn muistamaan sen kaiken, kuin eilisen.
0198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ken sen tietää kirjoitti:

Siitä on nyt vuosi.
Tasan vuosi siitä, kun olen nähnyt sinut viimeksi. Se voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta oikeasti se aika on pitkä. Istun usein vain huoneessani, tekemättä mitään.
Istun ja tuijotan ulos. Haikeahko, poissaoleva katse on nytkin vallannut silmäni. En ole puhunut tästä. Mitä he ajattelisivat? Jos heistä kukaan saisi tietää, olisinko edes osa heidän perhettään enää? Aivan. En olisi. En tietenkään. Ihmissusi ja vampyyri. Me emme saisi edes ajatella toisiamme - sinä et varmaan ajattelekaan. Samaa ei voi sanoa minusta. Suljen silmäni hetkeksi, ja pystyn näkemään elävästi edessäni sen kaiken. Tummanruskeat, melkein mustat hiukset. Lihaksikas vartalo. Lämmin iho. Suklaiset silmät. Pystyn muistamaan sen kaiken, kuin eilisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu