Ujona tarkkailen liikaa itseäni. Mietin millaisena muut minut näkevät ja mitä he minusta ajattelevat. Miksi ei osaa olla välittämättä siitä, millaisena muut ihmiset minut näkevät? Tämä on kai se suurin ongelma ujoilla, tai ainakin minulla.
Olen melko hyvin päässyt kuitenkin jo ujoudestani eroon. Kirjoitin ja valitin tänne palstalle n. 3 vuotta sitten ujoudestani ja ongelmistani. Vieläkin ajoittain tunnen itseni ujoksi varsinkin isommissa porukoissa, jolloin olo on jollakin tapaa ahdistunut jos en saa mitään sanotuksi. Itselleni tulee silloin jollakin tapaa sellainen olo, etteivät muut arvosta minua yhtälailla kun en puhu yhtä paljon. Vaikka ei sen niin pitäisi mennä. Olen kai jollakin tapaa täydellisyyden tavoittelija.
Toisinaan tunnen jo itseni hyvin itsevarmaksi. Oikeastaan tunnen itseni nykyän jo enemmän itsevarmaksi ja rohkeaksi kuin ujoksi. Olen siis tavallaan päässyt ujoudestani "eroon", vaikka vieläkin välillä ujon piirteeni tulevat esiin. Itse pidän ujoutta viehättävänä, mutta tuntuu vain siltä ettei muut osaa arvostaa sitä samanlailla (ainakaan niissä piireissä missä liikun). Ja tästä syystä myös koitan "peitellä" ujouttani. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että opiskelen sosionomiksi, joten tällä alalla suurin osa muista ovat melkoisia höpöttäjiä. Paljon siis tarvitaan vuorovaikutustaitoja tällä alalla, mutta olen myös alkanut nauttimaan siitä. Olen välillä melko puheliaskin, mutta tällöinkin saatan tarkkailla itseäni tavallaan "ulkoa päin" ja miettiä, millä lailla muut minut näkevät. Joskus mietin millaiselta ääneni kuulostaa, millaiset ovat eleeni yms.. En siis kuitenkaan pidä itseäni samanlaisena höpöttäjänä kuin joitakin muita, ja heillä se tulee niin luonnostaan. En pidä itseäni yhtä spontaanina.
Itse koitan ajatella nykyistä jonkin asteista ujouttani vahvuutena. Varsinkin sosiaalialalla on tärkeää kuunnella ja ymmärtää muita, ei niinkään puhua pölpöttää. Minulla on myös tietynlaista herkkyyttä ja osaan aistia muiden tuntemuksia. Ujouden kautta tulee myös jonkinlainen rauhallisuus tilanteisiin. Uskon myös, että tulen selviämään siitä, jos vaikka esimerkiksi tulevaisuudessa pitäisi vetää isommalle porukalle jotain ohjelmaa tai toimintaa ja tällöin luonnollisesti tulee myös olla esillä enemmän ja esiintyä. Täytyy vain olla itsevarma ja uskoa itseensä. Kyllä me ujommatkin ihmiset pystymme siihen kun vain opimme uskomaan itseemme! :) Joka tapauksessa en olisi 3 vuotta sitten uskonut, että minusta voi tulla näinkin "itsevarma" kuin nyt olen.
Olen melko hyvin päässyt kuitenkin jo ujoudestani eroon. Kirjoitin ja valitin tänne palstalle n. 3 vuotta sitten ujoudestani ja ongelmistani. Vieläkin ajoittain tunnen itseni ujoksi varsinkin isommissa porukoissa, jolloin olo on jollakin tapaa ahdistunut jos en saa mitään sanotuksi. Itselleni tulee silloin jollakin tapaa sellainen olo, etteivät muut arvosta minua yhtälailla kun en puhu yhtä paljon. Vaikka ei sen niin pitäisi mennä. Olen kai jollakin tapaa täydellisyyden tavoittelija.
Toisinaan tunnen jo itseni hyvin itsevarmaksi. Oikeastaan tunnen itseni nykyän jo enemmän itsevarmaksi ja rohkeaksi kuin ujoksi. Olen siis tavallaan päässyt ujoudestani "eroon", vaikka vieläkin välillä ujon piirteeni tulevat esiin. Itse pidän ujoutta viehättävänä, mutta tuntuu vain siltä ettei muut osaa arvostaa sitä samanlailla (ainakaan niissä piireissä missä liikun). Ja tästä syystä myös koitan "peitellä" ujouttani. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että opiskelen sosionomiksi, joten tällä alalla suurin osa muista ovat melkoisia höpöttäjiä. Paljon siis tarvitaan vuorovaikutustaitoja tällä alalla, mutta olen myös alkanut nauttimaan siitä. Olen välillä melko puheliaskin, mutta tällöinkin saatan tarkkailla itseäni tavallaan "ulkoa päin" ja miettiä, millä lailla muut minut näkevät. Joskus mietin millaiselta ääneni kuulostaa, millaiset ovat eleeni yms.. En siis kuitenkaan pidä itseäni samanlaisena höpöttäjänä kuin joitakin muita, ja heillä se tulee niin luonnostaan. En pidä itseäni yhtä spontaanina.
Itse koitan ajatella nykyistä jonkin asteista ujouttani vahvuutena. Varsinkin sosiaalialalla on tärkeää kuunnella ja ymmärtää muita, ei niinkään puhua pölpöttää. Minulla on myös tietynlaista herkkyyttä ja osaan aistia muiden tuntemuksia. Ujouden kautta tulee myös jonkinlainen rauhallisuus tilanteisiin. Uskon myös, että tulen selviämään siitä, jos vaikka esimerkiksi tulevaisuudessa pitäisi vetää isommalle porukalle jotain ohjelmaa tai toimintaa ja tällöin luonnollisesti tulee myös olla esillä enemmän ja esiintyä. Täytyy vain olla itsevarma ja uskoa itseensä. Kyllä me ujommatkin ihmiset pystymme siihen kun vain opimme uskomaan itseemme! :) Joka tapauksessa en olisi 3 vuotta sitten uskonut, että minusta voi tulla näinkin "itsevarma" kuin nyt olen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan kuin olis lukenut tekstiä mikä kertoo musta! Oon ihan samanlainen: tarkkailen kauheesti itteeni! Mietin aina mitä muut ajattelee musta ja en oikee viitsi puhuu paljoo suurissa porukoissa koska ajattelen että nää tyypit pitää mun ääntä outona, tai kamalana :( Ja sit myös mietin just tota että millasen kuvan annan muille ittestäni!
Me ujot olemme kuninkaita tavisten keskuudessa ja me antsaitsemme arvostusta.
Ujoilla on usein järki päässään ennen kuin he toimivat, ja he ottavat muutkin huomioon kun vain itsensä. Se on mielestäni arvostettavaa. Ujot ihmiset saattavat olla kuorensa sisältä kauniimpia. Toki kaikkihan ovat yksilöllisiä ihmisiä, joten ei voi sinänsä tehdä mitään yleistyksiä.