Kerrotteko mitä suomalaisravintoloita Puerto Ricosta löytyy ja mistä tarkemmin? Kertokaa myös oma mielipiteenne niiden ruokatarjoilusta, hintatasosta, siisteydestä, henkilökunnasta, yleisilmeestä ja muusta mahdollisesta ohjelmasta.
Olemme menossa viikolla 8 Puerto Ricoon, Marina Suites hotelliin, viikoksi tällä kertaa.
Puerto Ricon suomiravintolat
7
4159
Vastaukset
- The Suizaman
No heti hotellin ikkunaan näkyy Ulvova Mylläri. Ruoka ja juoma on ollut minun ja vaimoni makuun ja sitä
on ollut riittävästi, ja hyvin kohtuuhintaista. Toki makuja lienee monia. Kaksi kertaa viikossa siellä voi
laulaa itse ja viikottain vierailee suomalaisia tanssitaivaan tähtiä. Ja terassi on kyllä paikkakunnan
parhaimpia seurata auringonlaskua meren taa, käsi kädessä, jonkun kaa.
Ostarin pohjoispäässä toisessa kerroksessa kadun puolella on Pappatunturi-baari, jossa voi laulaa
luikautella n. 5 kertaa viikossa jos kiinnostaa. Ja henkilökunta on mukavaa!
Seuraavat kotimaiset kuppilat taitavatkin löytyä sitten Inglesin kylästä.- Huuhaaaaaa
eipähän ollut viime kaudella palvelualtista henkilökuntaa kummassakaan paikassa , Pappatunturissa ei osattu
palvella pöytiin (iloisena poikkeuksena pieni vaalea neitokainen) , vetäjäpariskunta tosi apaattisia , naapurikapakoissa iloinen välitön tunnelma joissa viihdyimmekin mukavasti 5 viikon lomallamme.Toivottavasti
tällä kaudella uutta verta ravintoloiden johdossa , kannattaisi heidän hieman enemmän satsata henkilökuntaan ja toki tietysti , enhän tiedä , voihan pomot tehdä työntekijöistä kaltaisiaan - JP
Huuhaaaaaa kirjoitti:
eipähän ollut viime kaudella palvelualtista henkilökuntaa kummassakaan paikassa , Pappatunturissa ei osattu
palvella pöytiin (iloisena poikkeuksena pieni vaalea neitokainen) , vetäjäpariskunta tosi apaattisia , naapurikapakoissa iloinen välitön tunnelma joissa viihdyimmekin mukavasti 5 viikon lomallamme.Toivottavasti
tällä kaudella uutta verta ravintoloiden johdossa , kannattaisi heidän hieman enemmän satsata henkilökuntaan ja toki tietysti , enhän tiedä , voihan pomot tehdä työntekijöistä kaltaisiaanOlimme marraskuun alkupuolella kaksi viikkoa Puerto Ricossa. Ulvovassa Myllärissä oli enimmillään 10 henkeä Pappabaarissa kaksi, silloin kun se oli auki. Yhtään esiintyjää ei Ulvovassa Myllärissä tuon kahden viikon aikana ollut. Vaikuttaa siltä, että tuon lomakohteen ovat vallaneet norjalaiset ja suomalaiset keskittyneet Inglesiin.
- lisbet1234
JP kirjoitti:
Olimme marraskuun alkupuolella kaksi viikkoa Puerto Ricossa. Ulvovassa Myllärissä oli enimmillään 10 henkeä Pappabaarissa kaksi, silloin kun se oli auki. Yhtään esiintyjää ei Ulvovassa Myllärissä tuon kahden viikon aikana ollut. Vaikuttaa siltä, että tuon lomakohteen ovat vallaneet norjalaiset ja suomalaiset keskittyneet Inglesiin.
Kuten selväksi tuli että kaksi suomipaikkaa puerto ricosta löytyy. Ulvova mylläri satamasta ja pappatunturi baari pääostoskeskuksen yläkerrasta norjalaisen baarin vierestä.
Ainakin toissa talvena ulvovassa myllärissä oli suomalaisia artisteja ja pappatunturi baarissa hyvä ja kattava karaoke. Henkilökunta taitaa vaihtua melkein vuosittain niin kuin kaikkissa kausipaikoissa esim. lapin hiihtokeskuksissa. Sen verran kuulin, että pappatunturi baarin omistajat mia maria ja matti menevät takaisin baariinsa koska vuokralaisten kanssa sopimus loppui.
Itse menen tammikuussa TAAS puerto ricoon ja karaokehan silloin raikaa:) - IKFFR
JP kirjoitti:
Olimme marraskuun alkupuolella kaksi viikkoa Puerto Ricossa. Ulvovassa Myllärissä oli enimmillään 10 henkeä Pappabaarissa kaksi, silloin kun se oli auki. Yhtään esiintyjää ei Ulvovassa Myllärissä tuon kahden viikon aikana ollut. Vaikuttaa siltä, että tuon lomakohteen ovat vallaneet norjalaiset ja suomalaiset keskittyneet Inglesiin.
"Ulvovassa Myllärissä oli enimmillään 10 henkeä Pappabaarissa kaksi, silloin kun se oli auki."
Tein samanlaisia havaintoja viime huhtikuun alussa. Tämä baari oli hyvin usein kiinni joko koko illan tai ainakin kello kymmenen jälkeen. Mylläriin olen pari kertaa vilkaissut sisälle, mutta en mitään tilannut, joten se jääköön kommentoimatta. En yleensäkään lähde ulkomaille istuakseni kaikki illat härmäläisbaareissa, koska niitä on stadissa ihan tarpeeksi. - Börje112
IKFFR kirjoitti:
"Ulvovassa Myllärissä oli enimmillään 10 henkeä Pappabaarissa kaksi, silloin kun se oli auki."
Tein samanlaisia havaintoja viime huhtikuun alussa. Tämä baari oli hyvin usein kiinni joko koko illan tai ainakin kello kymmenen jälkeen. Mylläriin olen pari kertaa vilkaissut sisälle, mutta en mitään tilannut, joten se jääköön kommentoimatta. En yleensäkään lähde ulkomaille istuakseni kaikki illat härmäläisbaareissa, koska niitä on stadissa ihan tarpeeksi.Pikkupaikka, jossa lomaosakemyyjiä ja yksi hikinen ostoskeskus. Ei kiitos enää!!!
- Liikunta kannattaa
Börje112 kirjoitti:
Pikkupaikka, jossa lomaosakemyyjiä ja yksi hikinen ostoskeskus. Ei kiitos enää!!!
ota seuraavalla kerralla vähemmän viinaa.
Siellä on muuten kaksi hikistä ostoskeskusta.
Liiku seuraavalla kerralla enemmän kuin kuppilasta toiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360