Kesitakselle

Sinulla Kesitas (ex-Kempelainen?) on mielenkiintoisia näkemyksiä tutkimusmielessä.

Kristinuskossa on yleensä uskottu niin, että Jumala on kolmiyhteinen: Isä Jumala, Poika Herra Jeesus Kristus ja Pyhä Henki.

Kaikki ovat samaa persoonaa, mutta sen eri ilmentymiä, havainnollistaakseen tehtäviä.

Olen käsittänyt, että sinä Kesitas, kuten Kempelainenkin (jatkossa oletan että sama henkilö), uskot, että Jeesus on eri persoona kuin Jumala. Sen olet usein esittänyt. Me kyllä kaikki tiedämme jo Vanhan Testamentin puolelta, että Ikiaikainen on antanut kaiken vallan Ihmisen Pojalle.

Uskotko sinä Kesitas, että Jumala, Herra Jeesus ja Pyhä Henki ovat eri persoonat? Nimittäin kirjoituksesi ainakin vaikuttavat siltä, että se on oppisi.

Toinen kysymyksenaihe on se, että olen huomannut, että sinua tökkii se, että vl-kristityt julistavat Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta. Olet maininnut jopa ettei Jeesus sitä pyytänyt julistamaan. Kuitenkin me saamme Raamatusta lukea, että Jeesus juuri sitä käski tekemään.

On surullista, että tuo vaikuttaa siltä, että hylkäisit Jumalan, joka on yhtä Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Ihmisestä: vaikuttaa siltä, että sinulla on sellainen oppi, että kohdun hedelmä, elävä ihminen, Jeesuksen Kristuksen lunastama, on vapaasti murhattavissa. On vaikeaa ajatella, että murhan synnin, abortin, hyväksyvä ihminen on omistamassa Jeesusta Kristusta sydämessään. Ehkä olen käsittänyt väärin, ja että et hyväksy tuotakaan murhan muotoa, toivottavasti.

Rukoilen, että Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, antaa meille kaikille meidän kaikki syntimme anteeksi. Niin sinulle Kesitas kuin minulle. Vain Häneen turvaamalla saamme Pyhän Hengen osallisuudessa olla. Olen käsittänyt että sinä Kesitas olet kuin Saul, kristittyjen vainooja. Raamatullisesti rukoilen, että saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.
13255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ensin itse myöntää näin:"Rukoilen, että Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, antaa meille kaikille meidän kaikki syntimme anteeksi."
Mutta kuitenkin juuri vl.porukka harrastaa tätä tuomioiden jakamista!
skitsofreenistä tämä vl. usko.

Äänestä

Ensinnäkin, miten kehtaat, ex kempeleläinen, onko sinulla jotain näyttöä. Paljastat karvasi heti alussa, tarttuen minuun persoonana, etsi asiaa enmmän.

Kristinuskossa on yleensä uskottu niin, että Jumala on kolmiyhteinen: Isä Jumala, Poika Herra Jeesus Kristus ja Pyhä Henki.

Kaikki ovat samaa persoonaa, mutta sen eri ilmentymiä, havainnollistaakseen tehtäviä.** Tuo ensimmäinen on hyvin lähellä – ”Kristinuskossa on yleensä uskottu niin,” mutta toinen, yhtä persoonaa. Kuoliko Jumala ristillä, onko Jeesus kanssanne, missä Pyhä Henki, joka antaa ARMOLAJHAT KENELLE KASTOO, He eivät ole samaa persoonaa Raamatun mukaan, vaan yhtä.

Jokinen on eri, katso Raamatusta, vaikka eka sivulta.

1 Moos 1.
1 Alussa loi JUMALA taivaan ja maan.
2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan HENKI liikkui vetten päällä.
3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja VALKEUS ( Jeesus ) tuli.


Olen käsittänyt, että sinä Kesitas, kuten Kempelainenkin (jatkossa oletan että sama henkilö), ** Voin korjata käsityksesi, älä tuo palstalle epäilyksiä, vaan faktoja. Toisaalta, kysymyksessä on palsta VL uskomisesta ei minusta.

uskot, että Jeesus on eri persoona kuin Jumala.** Kaikki kristityt sen uskovat. Jeesuksellahan on persoonana nyt kaikki valatkin. Juuri tämän epäselvyyden vuoksi me kristityt teille sitä palstalla valaisemme.

Muutamia otantoja;
( Gal. 3:20 ) Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi ( tässä kaksi persoonaa )
( Ef. 4:4 ) yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte ( Yksi Henki )
( 1. Tim. 2:5) Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

On niitä, kysy lisää.

Sen olet usein esittänyt. Me kyllä kaikki tiedämme jo Vanhan Testamentin puolelta, että Ikiaikainen on antanut kaiken vallan Ihmisen Pojalle. ** Hyvä tietää, kun joku opettaa.

Uskotko sinä Kesitas, että Jumala, Herra Jeesus ja Pyhä Henki ovat eri persoonat? Nimittäin kirjoituksesi ainakin vaikuttavat siltä, että se on oppisi. ** Hehän ovta eri persoonaa, kaikki maailman 1,5 miljardia kristittyä sen todistaa. SRK;ssa saattaa olla vielä epäselvä. Ihmeellistä keskustelua samalta persoonalta, kun Jeesus kastettiin.

- Jeesus fyysiseksi kastettiin ihmisten nähden.’
- Pyhä Henki tuli Häneen kyyhkysen lailla, ihmisten nähden
- Jumala sanoi – Tämä on minun poikanani, ihmisten kuullen.

Siinä oli ja on kolme persoonaa.

Toinen kysymyksenaihe on se, että olen huomannut, että sinua tökkii se, että vl-kristityt julistavat Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta.** Jumalan Valtakunta on lähellä, eikä sitä voi kukaan sormella näyttää. Sen omiminen on saatanallista, vastoin Raamattua ja se tulee Raamatun mukaan vasta, kun Kuningas itse tulee tekemään Isälle tietä. Tuosta syntien anteeksi annosta, sitähän on julistettu sen jälkeen kun ne ristillä sovitettiin, ei se Teille ole minkään annettu, muutaman kymmenen tuhannen ryhmälle, joka ei tee edes lähetystyötä.

Synnit on sovitettu ilman lestadiolaisia 2000v sitten, joten olette hieman jälkijunassa.

Olet maininnut jopa ettei Jeesus sitä pyytänyt julistamaan.** Kannattaa panna lähdetieto. Yksittäisenä asiana ei, vaan siihen liittyy opetus ja KASTE, joka SRK;lat uupuu, sekä TÄRKEIN MENKÄÄ! Miksette mene.

Kuitenkin me saamme Raamatusta lukea, että Jeesus juuri sitä käski tekemään. ** Ainoastaanko?

On surullista, että tuo vaikuttaa siltä, että hylkäisit Jumalan, joka on yhtä Jeesuksen Kristuksen kanssa. ** Jumalaa ei ole kenelläkään muulla, kun Hänellä, joka on uudestisyntynyt, ja Jumalalla ei ole lasta, joka ei ole lapsi, tai uudestisyntynyt aikuinen, Kristuksen tuntia ja seuraaja.

Äänestä
  • Ihmisestä: vaikuttaa siltä, että sinulla on sellainen oppi, että kohdun hedelmä, elävä ihminen, Jeesuksen Kristuksen lunastama, on vapaasti murhattavissa.** Ketä ihmistä tarkoitat. Tulee aika paksua, vertaat MINUAN MURHAMIEHEEN.

    On vaikeaa ajatella, että murhan synnin, abortin, hyväksyvä ihminen on omistamassa Jeesusta Kristusta sydämessään.** Lopeta jo. En todella ole koskaan abortoinut, enkä kannata sitä. Mutta en todella ole myöskään äidin murhaaja, kuten sadat VL isät, että saa naida kotiapulaisen.

    On kirjoittajalla mielipiteet, voi Hyvä Sylvi.


    Ehkä olen käsittänyt väärin, ja että et hyväksy tuotakaan murhan muotoa, toivottavasti.** Käsityksessäsi, tai peruslimiitissäsi on vikaa.

    Rukoilen, että Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, antaa meille kaikille meidän kaikki syntimme anteeksi. ** Näinhän se on Raamatussa luvattu.

    Niin sinulle Kesitas kuin minulle. ** Amen.

    Vain Häneen turvaamalla saamme Pyhän Hengen osallisuudessa olla. ** Juuri sitä toivon sinullekin, sillä Hän persoonana on hyvin outo VL piireissä. Armolahja on Hänen merkkinsä.

    Olen käsittänyt että sinä Kesitas olet kuin Saul, kristittyjen vainooja.** Miten voit olla noin naivi. Mikä Kristitty Sinä olet, eihän Sinulla ole edes persoonaa, nimeltä Jeesus Kristus, ei persoonaa PH? Jumalan tiedät olevan, mutta nehän ovat samaa Persoonaa mielistäsi, joten Heidän tehtäväkö osallesi uupuu.

    Raamatullisesti rukoilen, että saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.** Minä olen ne uskonut pennusta lähtien.

    Shalom.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Ihmisestä: vaikuttaa siltä, että sinulla on sellainen oppi, että kohdun hedelmä, elävä ihminen, Jeesuksen Kristuksen lunastama, on vapaasti murhattavissa.** Ketä ihmistä tarkoitat. Tulee aika paksua, vertaat MINUAN MURHAMIEHEEN.

    On vaikeaa ajatella, että murhan synnin, abortin, hyväksyvä ihminen on omistamassa Jeesusta Kristusta sydämessään.** Lopeta jo. En todella ole koskaan abortoinut, enkä kannata sitä. Mutta en todella ole myöskään äidin murhaaja, kuten sadat VL isät, että saa naida kotiapulaisen.

    On kirjoittajalla mielipiteet, voi Hyvä Sylvi.


    Ehkä olen käsittänyt väärin, ja että et hyväksy tuotakaan murhan muotoa, toivottavasti.** Käsityksessäsi, tai peruslimiitissäsi on vikaa.

    Rukoilen, että Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, antaa meille kaikille meidän kaikki syntimme anteeksi. ** Näinhän se on Raamatussa luvattu.

    Niin sinulle Kesitas kuin minulle. ** Amen.

    Vain Häneen turvaamalla saamme Pyhän Hengen osallisuudessa olla. ** Juuri sitä toivon sinullekin, sillä Hän persoonana on hyvin outo VL piireissä. Armolahja on Hänen merkkinsä.

    Olen käsittänyt että sinä Kesitas olet kuin Saul, kristittyjen vainooja.** Miten voit olla noin naivi. Mikä Kristitty Sinä olet, eihän Sinulla ole edes persoonaa, nimeltä Jeesus Kristus, ei persoonaa PH? Jumalan tiedät olevan, mutta nehän ovat samaa Persoonaa mielistäsi, joten Heidän tehtäväkö osallesi uupuu.

    Raamatullisesti rukoilen, että saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.** Minä olen ne uskonut pennusta lähtien.

    Shalom.

    Kesitas väisti kaikki kysymykset.Varmasti on kempelelainen(entinen)

    Äänestä

  • 56 kirjoitti:

    Kesitas väisti kaikki kysymykset.Varmasti on kempelelainen(entinen)

    Kes. väisti?

    Onko jotain todisteta toisesta nikistä?? Tiadat olla aika tollo.,

    Äänestä

  • ei itse tollo. kirjoitti:

    Kes. väisti?

    Onko jotain todisteta toisesta nikistä?? Tiadat olla aika tollo.,

    omiin sanoihisi, kun sanoit:

    "Vain Häneen turvaamalla saamme Pyhän Hengen osallisuudessa olla."

    Vain Kristukseen ja Hänen sovitustyöhönsä turvaten meillä syntien anteeksisaaminen ja siihen me kaikki uskovat panemme toivomme Kristuksen lunastuksen varaan.

    Äänestä

  • 56 kirjoitti:

    Kesitas väisti kaikki kysymykset.Varmasti on kempelelainen(entinen)

    Varma tieto! Shalom, Kes, Kesitas, Kempeleläinen,,,

    "Ensinnäkin, miten kehtaat, ex kempeleläinen, onko sinulla jotain näyttöä. Paljastat karvasi heti alussa, tarttuen minuun persoonana, etsi asiaa enmmän."

    -Onhan sillä merkitystä joka haluaa tutkia oppiasi vähänkään tarkemmin.
    Välillä tulee todellista ASIAA, mutta välillä on pihalla kuin SYNNITÖN. -Huomaa sen tosin itsekin.
    Jos näin ei olisi myöntäisi asian ilman mutinoita. Valehdella ei silti pidä, vaikka olisi kastettu minkälaisessa liemessä.

    Äänestä

  • ei itse tollo. kirjoitti:

    Kes. väisti?

    Onko jotain todisteta toisesta nikistä?? Tiadat olla aika tollo.,

    Kirjoititpa millä nikillä tahansa, rekisteröityneenä tai rekisteröimättömänä, aina sinut tunnistaa. Ei itse tollokin kirjoittaa sinun kauttasi.

    Äänestä

  • kempelainen on kadonnut palstalta täysin. molemmilla kirjoittajilla on samanlainen kirjoitus/lukihäiriö. Sen uomaa silloin kessu ei ole käyttänyt wordia avukseen kirjoittelussa. Tyyli kirjoittaa vl uskovaisista on samanlainen( vl usko on saatanasta tyyliin). Molemmat nikit kulkevat samantyylisissä uskonsuunnissa

    Äänestä

kokeilu

Äänestä

tällaista ja yrität laittaa Kesitaksen piikkiin;

**Ihmisestä: vaikuttaa siltä, että sinulla on sellainen oppi, että kohdun hedelmä, elävä ihminen, Jeesuksen Kristuksen lunastama, on vapaasti murhattavissa **

En kyllä mitenkään voi yhdistää Kesin kirjoituksia tuohon mitä kirjoitat ? Et kait vain yrittäisi antaa väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Herää kysymys oletko lainkaan kristitty ??

Äänestä
  • Ja tässä on Kes/Kem jne

    Äänestä

  • 1120 kirjoitti:

    Ja tässä on Kes/Kem jne

    En ole Kes enkä Kem !

    Taidat olla huono arvuuttelija.

    Etkö huomaa edes kirjoitustyylieroa ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-kristitty isä kirjoitti:

Sinulla Kesitas (ex-Kempelainen?) on mielenkiintoisia näkemyksiä tutkimusmielessä.

Kristinuskossa on yleensä uskottu niin, että Jumala on kolmiyhteinen: Isä Jumala, Poika Herra Jeesus Kristus ja Pyhä Henki.

Kaikki ovat samaa persoonaa, mutta sen eri ilmentymiä, havainnollistaakseen tehtäviä.

Olen käsittänyt, että sinä Kesitas, kuten Kempelainenkin (jatkossa oletan että sama henkilö), uskot, että Jeesus on eri persoona kuin Jumala. Sen olet usein esittänyt. Me kyllä kaikki tiedämme jo Vanhan Testamentin puolelta, että Ikiaikainen on antanut kaiken vallan Ihmisen Pojalle.

Uskotko sinä Kesitas, että Jumala, Herra Jeesus ja Pyhä Henki ovat eri persoonat? Nimittäin kirjoituksesi ainakin vaikuttavat siltä, että se on oppisi.

Toinen kysymyksenaihe on se, että olen huomannut, että sinua tökkii se, että vl-kristityt julistavat Jumalan valtakuntaa ja syntien anteeksiantamusta. Olet maininnut jopa ettei Jeesus sitä pyytänyt julistamaan. Kuitenkin me saamme Raamatusta lukea, että Jeesus juuri sitä käski tekemään.

On surullista, että tuo vaikuttaa siltä, että hylkäisit Jumalan, joka on yhtä Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Ihmisestä: vaikuttaa siltä, että sinulla on sellainen oppi, että kohdun hedelmä, elävä ihminen, Jeesuksen Kristuksen lunastama, on vapaasti murhattavissa. On vaikeaa ajatella, että murhan synnin, abortin, hyväksyvä ihminen on omistamassa Jeesusta Kristusta sydämessään. Ehkä olen käsittänyt väärin, ja että et hyväksy tuotakaan murhan muotoa, toivottavasti.

Rukoilen, että Jeesus Kristus, Jumalan ainoa poika, antaa meille kaikille meidän kaikki syntimme anteeksi. Niin sinulle Kesitas kuin minulle. Vain Häneen turvaamalla saamme Pyhän Hengen osallisuudessa olla. Olen käsittänyt että sinä Kesitas olet kuin Saul, kristittyjen vainooja. Raamatullisesti rukoilen, että saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sovintoveressä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu