Viisasta vai vinksahtanutta?

Lukaisin tuossa Iltsikan sivuja ja silmiini osui seuraava uutinen:

>>Pariskunta äänestyttää blogissaan: Abortoida vai ei?

Yhdysvaltalaispariskunta pisti pystyyn sivuston, jossa nettiäänestäjät päättävät lapsen kohtalosta.
---
Taustalla on parin erimielisyys aiheesta. Mies vastustaa periaatteessa aborttia jyrkästi, kun taas Alisha puolustaa naisen vapautta päättää asiasta itse.
---
Äänestysaikaa on joulukuun 7. päivään saakka, jonka jälkeen Arnoldeilla on vielä kaksi päivää aikaa laillisesti tehdä abortti.

Ilmeisesti äänestys on joutunut kuitenkin ilkivallan kohteeksi, sillä äänimäärät lisääntyivät parissa päivässä räjähdysmäisesti, ja tulos kääntyi synnyttämistä suosivasta 81-19-tilanteesta abortin kannalle prosentein 23-77. Tähän mennessä ääniä on annettu 1,7 miljoonaa.

Arnoldit vakuuttavat, että äänestyksellä on merkitystä ja äänestyksen yksityiskohdat tullaan avaamaan huijausten paljastamiseksi.
---
Alisha antaa kuitenkin ymmärtää, että hän on vähitellen taipunut synnyttämisen kannalle.

- Varon kiintymästä, mutta olen optimistinen.

Alkuvaiheen pelot ja ahdistus johtuivat kolmesta aiemmasta keskenmenoista ja nykyinen raskaus oli odottamaton.
---
Pisimmillään Alishan raskaudet etenivät 16. viikolle. Nyt on menossa 17. viikko.>>

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010112512761859_ul.shtml

Mitäs palstan lukijat ovat mieltä tällaisesta äänestyksestä?
Viisasta vai vinksahtanutta?
Haluaisitko itse äänestää tällaisessa?
Jos sinun olisi pakko antaa äänesi, kumman valitsisit: "Have an abortion" vai "Give birth"?
5474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toivottavasti lapsi saa jatkaa elämäänsä, mutta joidenkin aivan toisten kuin tuollaisten julkisuushakuisten pelleilijöiden "hoivissa"!
Mitähän lapsi muuten aikanaan itse mahtaa ajatella hänen elämänsä jatkon äänestyksestä, jos saa elää ja tietää tästä..

Äänestä
  • Esititpä tosi hyvän ja miettimisen arvoisen kysymyksen:

    "Mitähän lapsi muuten aikanaan itse mahtaa ajatella hänen elämänsä jatkon äänestyksestä, jos saa elää ja tietää tästä.."

    Tuota tuskin on tuo pariskunta tullut edes ajatelleeksi. Ei minusta itsestäni ainakaan olisi tuollaista kiva kuulla ja takuuvarmaa ainakin on se, että kyseinen lapsi, jos syntyä saa, tulee taatusti siitä myös kuulemaan. Jollei kukaan sitä hänelle kerro, niin oppiihan hänkin internettiä aikanaan käyttämään. Pariskunta on tempullaan saavuttanut nyt yli miljoona ääntä ja kansainvälistäkin julkisuutta. Ei tuollaista salassa voi pitää mitenkään, edes omalta lapseltaan.

    Minusta koko juttu on täysin vinksahtanut, järjetön ja järkyttävä. Kannatan aborttioikeutta, mutta ei abortti sentään mikään leikin asia ole. Tämä on minusta makaaberia pelleilyä vakavalla asialla. Minä en näe hyväksyttävänä syynä aborttiin sitä, että puolisot nyt vaan ovat eri mieltä aborttioikeudesta ja haluavat testauttaa kumman kanta saa enemmän kannatusta. Abortille pitää minusta olla esimerkiksi sellainen erinomaisen hyvä syy, kuin että ei halua lasta. Pelkästään julkisuuskysymyksenä tai pointin osoittamisena ei sellaista minusta pidä tehdä. Käsittämätöntä meininkiä.

    Lisäksi tuossa on menossa jo 17 raskausviikko. Minusta jos abortin haluaa, se pitäisi tehdä kauan ennen tuota, ellei sitten todella päteviä syitä ilmaannu yllättäen. Se että haluaa katsoa montako miljoonaa ääntä ja kuinka paljon julkisuutta onnistuu sitä ennen nyhtämään, ei vain istu minun moraaliini millään.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Esititpä tosi hyvän ja miettimisen arvoisen kysymyksen:

    "Minusta koko juttu on täysin vinksahtanut, järjetön ja järkyttävä. Kannatan aborttioikeutta, mutta ei abortti sentään mikään leikin asia ole. Tämä on minusta makaaberia pelleilyä vakavalla asialla. Minä en näe hyväksyttävänä syynä aborttiin sitä, että puolisot nyt vaan ovat eri mieltä aborttioikeudesta ja haluavat testauttaa kumman kanta saa enemmän kannatusta. Abortille pitää minusta olla esimerkiksi sellainen erinomaisen hyvä syy, kuin että ei halua lasta. Pelkästään julkisuuskysymyksenä tai pointin osoittamisena ei sellaista minusta pidä tehdä. Käsittämätöntä meininkiä. "

    Olen aivan samaa mieltä. Hyvä kun postitit tämän avauksen, herättää varmasti ajatuksia. Edelleen näen asian niin että abortti on yksityisasia. Eikä se todellakaan kuulu internet-äänestyksen kohteeksi kuten tässä on tehty. Raskauskin näyttää olevan aika pitkällä, itse ajattelisin että jos abortin haluaa tehdä, se pitäisi tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta.

    Ihme touhua.

    Äänestä

sairasta ja järkeä vailla.
En haluaisi äänestää ja jos olisi pakko äänestäisin synnyttämisen puolesta. Ei tuollaisella tavalla abortista päätetä. Minusta tuo on sikiön ihmisarvoa loukkaavaa. Yöks.

Äänestä

...mistään hinnasta. (Paitsi jos hyvin maksettaisiin, niin kävisin äänestämässä ja salassa toisen kerran, jotta neutraloisin mielipiteeni yhtä tee-itse-päätöksesi-linjalle.)

Outoa, netti on joillekin nykyään niin ihmeen tärkeä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Dara kirjoitti:

Lukaisin tuossa Iltsikan sivuja ja silmiini osui seuraava uutinen:

>>Pariskunta äänestyttää blogissaan: Abortoida vai ei?

Yhdysvaltalaispariskunta pisti pystyyn sivuston, jossa nettiäänestäjät päättävät lapsen kohtalosta.
---
Taustalla on parin erimielisyys aiheesta. Mies vastustaa periaatteessa aborttia jyrkästi, kun taas Alisha puolustaa naisen vapautta päättää asiasta itse.
---
Äänestysaikaa on joulukuun 7. päivään saakka, jonka jälkeen Arnoldeilla on vielä kaksi päivää aikaa laillisesti tehdä abortti.

Ilmeisesti äänestys on joutunut kuitenkin ilkivallan kohteeksi, sillä äänimäärät lisääntyivät parissa päivässä räjähdysmäisesti, ja tulos kääntyi synnyttämistä suosivasta 81-19-tilanteesta abortin kannalle prosentein 23-77. Tähän mennessä ääniä on annettu 1,7 miljoonaa.

Arnoldit vakuuttavat, että äänestyksellä on merkitystä ja äänestyksen yksityiskohdat tullaan avaamaan huijausten paljastamiseksi.
---
Alisha antaa kuitenkin ymmärtää, että hän on vähitellen taipunut synnyttämisen kannalle.

- Varon kiintymästä, mutta olen optimistinen.

Alkuvaiheen pelot ja ahdistus johtuivat kolmesta aiemmasta keskenmenoista ja nykyinen raskaus oli odottamaton.
---
Pisimmillään Alishan raskaudet etenivät 16. viikolle. Nyt on menossa 17. viikko.>>

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010112512761859_ul.shtml

Mitäs palstan lukijat ovat mieltä tällaisesta äänestyksestä?
Viisasta vai vinksahtanutta?
Haluaisitko itse äänestää tällaisessa?
Jos sinun olisi pakko antaa äänesi, kumman valitsisit: "Have an abortion" vai "Give birth"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu