Michaelin fanittaminen perustuu pitkälle hänen luomaansa imagoon itsestään "väärinkohdeltuna, lahjakkaana ja ujona". Tosiasiassa sisäpiiritahot ovat paljastaneet Michaelin häikäilemättömäksi bisnesmieheksi. Paul McCartney, nerokas Beatles-klassikoiden säveltäjä, teki kolmen-neljän laulun verran yhteistyötä Michaelin kanssa. He esittivät yhdessä kolme ja Michael lauloi yhden Paulin biisin (korjatkaa jos meni väärin, ainakin kaksi yhdessä laulettua laulua heillä on ja OTW:lla Michael vetää soolona Paulin kappaleen Girlfriend). Miksi yhteistyö loppui ja suorastaan välitkin viilenivät?
Vastaus on Michaelin sikamaisuus bisnesasioissa, Paul jäi nuolemaan näppejään oman elämäntyönsä oikeuksien kanssa, kun Michael osti Beatles-laulujen oikeudet 80-luvulla. Kasarikukko suorastaan vinoili itseään paljon merkittävämmälle muusikolle, kun Paul ilmaisi ärtymystään.
Eipä liene ainoa tapaus, mutta kuuluisa esimerkki.
Michaelista kasvoi törkeä oman edun tavoittelija, huono säveltäjä, fiksaatioita ja illusionäärisiä suunnitelmia pursuileva oman elämänsä diktaattori. Miksi sortaa kaunista olentoa nimeltä Paul McCartney?
Miksi fanittaa sikaa nimeltä Jacko?
Michael oli kaupallinen
3
322
Vastaukset
- EARTHSONGRULES#####
no kun kasvaa bisnesukkojen parissa näin voi käydä..silti teki erittäin paljon hyväntekeväisyyttä(ei ainoastaan rahan muodossa vaan kunnon projekteja jne.) ja teki monia unohtumattomia pop-kategoriaan kuuluvia biisejä ja ylipäätään 40-vuotta alalla on 50-vuotiaana kuolleelle aika paljon..JA MIKSI VITUSSA TÄÄLLÄ EDELLEEN SOTKETAAN LAJITYYPPEJÄ KESKENÄÄN,OLeTTEKO IDIOOTTEJA JA PELLEJÄ?
- LITTLESUSIERULES####
huomaa kyl hyvin ettei nää "hyökkäilijät ja vihaajat"tiedä ja tajua MJn elämästä ja musiikista ym.yhtään mitään...7-pvää lehti takataskussa heitellään juttuja,,ja eikö MACCA ollut kaupallinen?(appletjne) ja mitä pisti biisinsä myyntiin? Macca itse sanoi et tulee kaipaamaan MJtä ja yhteiset muistot ovat "niitä onnellisia"...
- saa syyttää siitä
LITTLESUSIERULES#### kirjoitti:
huomaa kyl hyvin ettei nää "hyökkäilijät ja vihaajat"tiedä ja tajua MJn elämästä ja musiikista ym.yhtään mitään...7-pvää lehti takataskussa heitellään juttuja,,ja eikö MACCA ollut kaupallinen?(appletjne) ja mitä pisti biisinsä myyntiin? Macca itse sanoi et tulee kaipaamaan MJtä ja yhteiset muistot ovat "niitä onnellisia"...
itseään. ei kukaan niitä olis pystyny ostaa jos ei ite laittais myyntiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673788Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin932413Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151639Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010