tällä ylistetään niitä isän oikeuksia..
Entä jos isukki ei ole päiväkän asunut lapsen kansa, tupsahtaa yhtäkkiä lapsen elämään ensi kertaa tai niin et päättääki yhtääkkiä ruveta tapaamaan lastaan uudelleen(pitkän tauon jälkeen siis..)?Miten sellaisilla iseillä voi olla yhtälainen oikeus kuin iseillä jotka ovat päivittäin olleet lapsen kanssa syntymästä lähtien,kasvattaneet ja nähneet sitä yhteistä arkea?On helvetin väärin mun mielestä että lapselle ihan tuntematon mies yhtäkkiä onkin se täydellinen iskä vaikkei lapsi isästään tiedä hölkäsen pöläystä eikä isä lapsestaan(niin.onhan sama dna isässä ja lapsessa joka kaikkeen oikeuttaa)!Kivaapa tälläiselle isälle lastaan viedä jota ei lapsi edes kunnolla tunne!EHKÄ ajan(pitkän sellaisen) kuluessa oppii tuntemaan mutta eihä se oli läheskään sama asia kun että esim lapsen vanhemmat eroavat lapsen ollessa esim2v ja tätä ennen on isä ollut aina mukana->lapsi tuntee ja luottaa isäänsä.Kyllä mun mielestä joku muu pitäis määritellä nää tapaamiset kuin se sama dna.Isän tunteminen ja luottamus häneen pitäis ehdottomasti olla kunnossa 100% että lapsi voi hyvillä mielin isäänsä tavata.Että ihan kaikissa tapauksissa en nyt yleistäisi niitä isän oikeuksia,ainakaan kovin lyhyellä ajalla totutettuina.
Entä jos isukki ei ole päiväkän asunut lapsen kansa, tupsahtaa yhtäkkiä lapsen elämään ensi kertaa tai niin et päättääki yhtääkkiä ruveta tapaamaan lastaan uudelleen(pitkän tauon jälkeen siis..)?Miten sellaisilla iseillä voi olla yhtälainen oikeus kuin iseillä jotka ovat päivittäin olleet lapsen kanssa syntymästä lähtien,kasvattaneet ja nähneet sitä yhteistä arkea?On helvetin väärin mun mielestä että lapselle ihan tuntematon mies yhtäkkiä onkin se täydellinen iskä vaikkei lapsi isästään tiedä hölkäsen pöläystä eikä isä lapsestaan(niin.onhan sama dna isässä ja lapsessa joka kaikkeen oikeuttaa)!Kivaapa tälläiselle isälle lastaan viedä jota ei lapsi edes kunnolla tunne!EHKÄ ajan(pitkän sellaisen) kuluessa oppii tuntemaan mutta eihä se oli läheskään sama asia kun että esim lapsen vanhemmat eroavat lapsen ollessa esim2v ja tätä ennen on isä ollut aina mukana->lapsi tuntee ja luottaa isäänsä.Kyllä mun mielestä joku muu pitäis määritellä nää tapaamiset kuin se sama dna.Isän tunteminen ja luottamus häneen pitäis ehdottomasti olla kunnossa 100% että lapsi voi hyvillä mielin isäänsä tavata.Että ihan kaikissa tapauksissa en nyt yleistäisi niitä isän oikeuksia,ainakaan kovin lyhyellä ajalla totutettuina.
Vastaukset 13
Vanhimmat
on monia äitejä joiden lasten isät eivät ole päivääkään lasta nähnyt. Onkos muilla kokemuksia? Oletteko antaneet lapsenne silloin isälle?
No jos isä ei ole ollut ikinä lapsen elämässä mukana, mutta saapuu vuosien jälkeen paikalle, niin tapaamiset alkavat aina valvotusti... ja vasta kunnollisen tutustumisen jälkeen aletaan miettiä sitä että lapsi menisi isälleen yökylään.
Ja mikäli tilanne on se, että isyyttä ei ole tunnustettu aikoinaan, niin isällähän ei ole mitään oikeuksia jälkikäteen tulla esittämään vaateita.
Aloittaja tosin puhui tilanteesta, jossa isä tulee pitkän tauon jälkeen takaisin kuvioihin. Veikkaanpa että jos tuon tauon aikana olisi ottanut yhteyttä viranomaisiin, niin tapaamisoikeutta olisi voitu kaventaa.
Mitä tulee isän oikeuksiin, niin olen kyllä osittain samaa mieltä aloittajan kanssa. Todellisen käytännön isyyden tulisi merkitä enemmän näitä asioita päätettäessä... esimerkiksi siten että pelkkä biologinen isyys riittäisi vaikka valvottuihin tapaamisiin silloin tällöin (aluksi) ja täyspainoisesti lapsen arkeen osallistuneen isän tulisi saada tavata lasta useammin kuin jokatoinenviikonloppu.
hienoa kuulla myös isien mielipiteitä tästä asiasta!
..joka allekirjoittaa kokolailla pilkulleen nimimerkin "isä itsekin" kirjoituksen.
Tottakai on uskomatonta tyhmyyttä, että on joskus hylännyt lapsensa. Tosin oikeaa elämää seuranneena tiedän että "hylkäämisen" syynä voi olla syynä myös lähivanhempi. On myös muita syitä.
Joka tapauksessa lapsi on lähtökohta. On tietysti parempi, että etä tulee lapsen elämään mukaan myöhemmin kuin ei ollenkaan, mutta eihän sitä tietysti pidä heti millään 50%50% tapaamisilla tekemään.
Vähitellen vähitellen. Ja on monia miehiä, jotka yllättäin haluavat lastensa tapaamisia aivan muista syistä kuin tavata lastaan, esimerkiksi näytelläkseen hetken hyvää isää (tiedän tällaisenkin).
Lapsesta silti lähdetään, lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Lasta pitää myös kuunnella ja kunnioittaa hänen mielipidettään tässä asiassa.
Miksi tosiaan äiti päättää alusta asti, että isä ei ole mukana kuvioissa. Eikö äiti ole elämänantaja ja elämänsuojelija. Miksi he ottavat kohtuuttoman taakan yksin harteilleen ja taakan kasvaessa äidit eivät tahdo jaksaa lapsiaan.
Miksi äideille on annettu tälläinen diktaatturimainen rajoton valta, kohdella lastaan emotionaalisesti kaltoin, kun heidän pitäisi ponnistella, että isät olisivat lastensa kanssa. Isällä on luovuttamaton arvo lapsen identiteetin kehittymisen kannalta, isän puuttuminen voi mietityttä lasta läpi elämän. Lapsi tarvitsee ainakin tiedon isästään, jonkinlaisen käsityksen isän perheestä, suvusta ja isän taustoista.
Lapselle on ainakin puhuttava isästä ja lapsalla pitää antaa lupa puhua isästä.
Kyllä meidän historia tuntee tapauksia, jossa isät eivät ole edes tietoisia, että heillä on lapsi.
Eiköhän niiltä isukeiltakin voisi odottaa jonkinasteista panostamista ihan oma-aloitteisestikin. On se nyt jumalauta kumma jos äidin pitää PONNISTELLA että isä olisi lastensa kanssa.
Miten kaikki vastuu lykätään aina äidin niskaan? Sekin on äitien syy jos isukit eivät tapaa lapsiaan? Eivät ole ponnistelleet tarpeeksi? Sanot että isällä on "luovuttamaton arvo", minä väitän että isänkin pitää ansaita se arvo lapsen silmissä.
Jos "isä" raskaudesta kuultuaan sanoo, että "abortti" eikä tämän jälkeen pidä mitään yhteyttä on mielestäni asia tulkittavissa niin, että tästä miehestä ei koskaan tule isää. Ei edes huonoa sellaista.
Tällöin se on äidin asia ponnisteleeko isyyden puolesta vai ei. Aikuista ihmistä ei tarvitse patistella tekemään yhtään mitään mitä aikuinen ei halua tehdä. Jos "isä" ei halua isäksi, niin ei äidin tarvitse asian eteen tehdä mitään ponnisteluja.
Täällä palstalla itketään niin paljon siitä, että lapsista joudutaan maksamaan elatusmaksuja. Oikeus ja kohtuus tällaisessa tilanteessa on tietysti se, ettei äiti edes vaadi isyyden tunnustamista, jos isyys ei isää kiinnosta.
Vähän nyt huolellisuutta. Puhuin tilanteesta, äiti päättää ettei isä ole mukana.
viethän sinä lapsen päiväkotiinkin ensikerran ja lapsi tottuu, miksei sitten isäänsä :)
Hiukan huonompikin isä on parempi kuin ei isää lainkaan (poissulkien todistetusti vaaralliset).
Olen miettinyt samaa mutta vähän toisesta näkökulmasta. Miksi isän (etävanhemman) oikeudet lakkaavat sillä sekunnilla kun avio/avoero tulee? Yhtäkkiä se vanhempi joka on elänyt lapsensa kanssa ja huolehtinut hänestä koko lapsen siihenastisen eliniän yhtäkkiä muuttuu hulttioksi joka ei enää saa elättää/kasvattaa/elää lapsensa kanssa? Yhtäkkiä ruvetaan vaatimaan elareita ja ehdottamaan tapaamisia. Miksi tuo parisuhteen kariutuminen tekee automaattisesti toisesta vanhemmasta sen verran huonon ettei hän kelpaa kuin etävanhemmaksi?
Eikä tämä nyt mitenkään liity tuohon aloitukseen. Kunhan pohdiskelen..
Siitä ei ole kauaakaan aikaa, kun meilläkin mies omisti naisen ja tätä myöten myös lapsen. Jos nainen halusi lähteä, niin hän menetti myös oikeutensa miehen omaisuuteen, muunmuassa lapseen.
Tämähän on monissa maissa valitettavasti edelleenkin todellisuutta.
Nykyään meillä länsimaissa asiat ovat paremmin; täällä mies ei omista naista.
Tästä seuraa ettei mies omista myöskään lasta. Mielestäni tämä on kyllä aivan totta ja oikein.
Mutta nyt ollaan kehityksessä hieman oudossa vaiheessa, koska jostain syystä nainen tuntuu omistavan kuitenkin lapsen sekä useiden naisten että jopa useiden lasten oikeuksista huolehtimaan nimitettyjen viranomaisten mukaan. Onneksi ei sentään lain mukaan, ja tässä lain ja lain tulkinnan yhteensaattamisessa on vielä paljon tekemistä.
Tämä ei siis ollut kommentti aloittajalle vaan pohdinta puheenvuoron esittäjän kommentista tulleista mietteistä.
joo en itsekään ymmärrä sitä miksi isästä niin etäinen tulee vuosien lapsen kanssaolon jälkeen eron myötä :/ olen ymmärtänyt että monille miehille on kivualiastakinse ettei lastaan enää näe päivittäin ja miten haluaa,siksi valitsevat mielummin sen etteivät enää näe lastaan:yrittävät unohtaa.
mutta mun mielestä toi vuosien yhdessäolo ja asuminen perheenä(ja sitten ero tulee..) ei ole verrattavissa esim.siihen et lapsi saa alkunsa yhden illanjutusta/isälla koko raskauden ollut jo uusi suhde.ei sama lähtökohta noilla isätyypeillä.ärsyttävää vain kun tämmöiset ns.yhden yön jutusta alkunsa saaneiden lapsien isukit ovat muka niin mahtavia ja loisto isiä vaikkeivät milloinkaan ole nähneet sitä todellista arkea lapsen kanssa ja silti vaativat täydet 50-50 julistaen isän oikeuksiaan.ei herranjumala voi sellasia vaatia!vuosien tuntemisen jälkeen ehkä ja kun lapsi tarpeeksi suuri ymmärtääkseen ja kertoakseen mielipiteensä itse.mutta esim jos kyse 1v lapsesta??eihän isä ole hänelle juuri mitään tuossa iässä ja sitten pitäisi oudon miehen luokse aina mennä kuten tämä mies haluaa ja oikeuksiaan vaatii.joskus minä en ymmärrä kaikkea!
1-vuotias menee päiväkotiinkin vieraan hoitoon päiväksi, eikä sitä pidetä outona yhtään. Isä ja lapsi voivat hyvin totutella toisiinsa jos isä on osoittanut olevansa valmis sitoutumaan ja hoitamaan lastaan muutenkin kuin elareiden muodossa vähän myöhemminkin kuin vastasyntyneeseen.