Sarjakuvataitelijana tunnetuksi tullut Aimo Olavi Hänninen tuomittiin hoitomiesoikeudessa kavalluksesta viiden vuoden vankeusrangaistukseen.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan Hänninen kavalsi yhdessä lähisukulaisen kanssa hoitokokouspartion varoja yhteensä 200 000 euron edestä.
Nostot alkoivat 2000 alussa sen jälkeen, kun Hänninen ja lähisukulainen olivat saaneet käyttöoikeuden hoitokokouspartion kahteen käyttötiliin.
Vuonna 2007 kahden käyttötilin satojentuhansien varat olivat huvenneet olemattomiin.
Hänninen ja lähisukulainen tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä kavalluksesta. Osan rahoista katsottiin menneen sinänsä perusteltuun hoitokokoustoimintaan, mutta pääosa on valunut salajuoppojen kurkusta alas ja siis ratkaisevasti vaikeuttanut tehokkaan hoitokokoustoiminnan elpymistä.
Kumpikin velvoitettiin maksamaan hoitokokoustukirahastoon 100 000 euroa korkoineen.
Hänninen on valittanut tuomiosta paitsi SKR:lle myös Ruotsin kuninkaalle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.