Olen tässä miettinyt ihan tosissani, että uskallanko enää ikinä synnyttää alakautta. Ei varmaan sektiokaan helppo vaihtoehto ole, mutta mulla esikoisen, tällä hetkellä siis ainoan lapsen, synnytys meni niin päin persettä kun vaan voi mennä. Ja siitä jäi mulle ihan kamalat traumat ja pelko synnytykstä kohtaan. Esikoista odottaessa en pelännyt synnytystä yhtään, mutta olis varmaan ollut syytä. Siinä siis kävi niin, että pitkän 26h avautumisvaiheen jälkeen ponnistessa vauvalta hävisi sydänäänet kokonaan ja imukupilla revittiin lapsukainen ulos. Siitä sitten vauva elvytykseen suoraan synnyttyä. Meni varmaan puol tuntia ennenkuin sain vauvan viereen. Synnytyksen jälkeen jouduin leikkaussaliin 1,5 tunniksi tikattavaksi eli siis vauvaa en voinut nähdä moneen tuntiin. Muutenkaan en muista siitä päivästä oikein yhtään mitään. 3-4-asteen repeemät tuli mulle. Ja kaiken lisäksi en koko pitkän synnytyksen aikana voinut saada mitään kivunlievitystä, muuten kuin vasta viimeisinä tunteina epiduraalin, jonka teho kylläkin ehti hävitä ponnistusvaiheeseen päästyä. Ja sattui niin maan perkeleesti se imukupilla riuhtominen. Oli siinä synnytyksessä paljon muutakin ongelmaa, mutta tulisi liian pitkä selitys jos kaiken alkaisin tähän kirjottamaan :)
Eli siis kysysin nyt niiltä, joilla ensimmäisen synnytys oli yhtä helvettiä, että kuinka sujui sitten seuraava? Tietenkin kaikki on yksilöllistä, mutta ihan mielenkiinnosta kyselen. Voisiko mulla olla mahdollisuus saada sektio mahdollisen seuraavan lapsen kanssa? Esikoisen synnytyksessä repesi myös sulkijalihakset multa, eli ihan niitäkin ajatellen en välttämättä alakautta haluaisi synnyttää... Esikoisen kanssa oli myös ongelmaa siinä, ettei pää ollu kiinnittynyt eikä laskeutunut ja tietty synnytys käynnistyi vesien menolla, jonka seurauksena en saanut 30h aikana nousta sängystä ylös lainkaan, edes vessassa käymään. Ja juurikin tuon ansoista sydänääniin tuli häikkää, koska kun pää vihdoin laskeutui, meni siinä samassa napanuora tiukasti lapsen kaulan ympärille. Jos vaikka kävisi niin, että seuraavassa raskaudessa vauvan pää ei näytä laskeutumisen merkkejä, voisiko siinä olla tarpeeksi pätevä syy saada sektio pelon takia? Esikoisen synnytys oli mun mielestä liian riskiä, jos vähääkään pidempään olisi ponnistaminen kestänyt, olisi vauvalle voinut käydä huonosti. Auttakaa, en oikeasti taida enää uskaltaa synnyttää normaalisti, eli miten ja millä perusteilla sektion voi saada pelon takia? Esikoinen eli ollut edes iso vauva, just ja just 3-kiloinen ja silti tuli noin hirveät repeemät. Mitenkähän mahtaisi käydä seuraavan kanssa jos tuleekin isompi vauva :O Varmaan sais sen jälkeen paskoa housuunsa koko loppu elämän!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Heips, muistuttaa aika paljon mun kokemuksia.Vauva tosin stressaantui liian pitkästä synnytyksestä ja crp nousi korkeaksi..eli antibioottitiputukseen.Seuraavat synnytykset lähti noudattamaan samaa kaavaa kun ekakin ja kolmas jouduttiin leikkaamaan.Mun mielestä lääkäreistä ei koskaan tiedä miten "helposti" myöntyvät sektioon.
Voin sanoo ettei sektio ole paha ollenkaan, vaikka toki suuri leikkaus onkin.
Sori kun en saa kirjotettua tähän nyt kaikkee, naputtelen yks-sormijärjestelmällä kun juniori nukahti syliin :) jos teet vielä lapsen, toivon että menis suoraan sektioon.
Mulla esikoisen synnytys kesti sen 26tuntia, ponnistus 1,5tuntia, imukuppiulosautto, vauva virvoiteltavaksi (tosin itse luulin vauvan kuolleen, koska kukaan ei mulle tajunnut sanoa että vauva elää).. Tikkauksta 1tunti. Uskoin vasta kun oltiin viikon päästä vauvan kanssa lähdössä kotiin, että se on mun vauva, eikä jonkun muun. Tänä päivänäkään en oikeastaan tiedä mitä vauvalle tehtiin sillä aikana (n.3tuntia) kun oli "virvoittelussa"..
Mutta siis, toinen synnytys meni PALJON paremmin. Synnytys kesti noin 11tuntia, joista 4,5tuntia olin sairaalassa. Kätilö ei meinannut suostua edes tutkimaan minua kun menin synnärille ja sanoin tulleeni synnyttämään.. Katsoi vaan päästä varpaisiin ja totesi "eikö ne neuvolassa tutki?" ..Siinä vaiheessa olin 5senttiä auki, enkä todellakaan mennyt sairaalaan kipujen vuoksi, vaan koska kuitenkin supistukset olivat kestäneet jo hyvän aikaa..
Ponnistusvaihe kesti 4minuuttia, vaikka tyttö syntyi käsi poskella. Sain kaksi pienen pientä nirhaumaa, joihin molempiin laitettiin yksi tikki.
Ekan synnytyksen jälkeen en uskonut koskaan saavani hyvää synnytyskokemusta ja pelkäsin kamalasti. Mutta nyt haluaisin vain päästä uudelleen synnyttämään, kakkosen syntymä oli niin hieno kokemus.
Eikös noi pahojen repeämien jälkeen saa automaattisesti section, varsinkin jos sulkialihakset on menny. Muistan ainakin jostai lukeneeni ettei sitä riskiä oteta että menisivät toisenkin kerran koska ei välttämättä saada korjattua?
Itsellä myös kamala esikoisen synytys takana ja toinen edessä lähipäivinä. Hirvittää jo valmiiksi, mutta jospa se menisi paremmin.
Sitä saa maailmassa mitä haluaa kun oppii vaatimaan ja tarpeeksi yrittää,eikä anna periksi. Kukaan muu kuin SINÄ ei voi päättää sinun ja sinun lastesi ruumiista ja elämästä. Sitä kivunlievitystä pitää VAATIA, ei ne tule sitä automaattisesti pistämään. Pitää hyväksyä ei vastaukseksi vain jos siihen on erittäin hyvät syyt. Ja sitten kiertää ne syyt niin paljon kuin voi. Lopulta ne antaa mitä vaan jos on tarpeeksi hankala asiakas. Niin, synnärillähän ollaan ASIAKKAITA eikä POTILAITA. Oma lapseni oli pitkästi päälle sen neljä kiloa,lähempänä viittä.Ultrassa saatiin arvioksi 4200g.kahta viikkoa ennen laskettua aikaa.. Synnyttämään olisivat pistäneet väen vängällä,käynnistyslääkkeiden voimin. Vielä hieman ennen sovittua leikkausta yrittivät kääntää päätä. Lapsi leikattiin ulos ja hups, eipä se olisi missään nimessä lantioluista edes ulos mahtunut, mieletön jätti. Siinä kävivät lääkärit sitten anteeksi pyytelemässä, kätilö (joka oli muuten ihan sekopää) oli sitä mieltä että viisikiloisenkin pystyis vielä alakautta, ihan sama miten siinä äiti kärsii,tai repeää, kun on niin LUONNOLLISTA. Ei se leikkauskaan mitään ihanaa ole, mutta parempi vaihtoehto kuin lapsen ja äidin tarpeeton kärsimys. Ja jos sinulla on erittäin vaikea synnytys takana, niin pitäisi riittää syyksi!
kuinka kaukana toisistaan jalat täytyy olla ponnistaessa. riittääkö esim sillai että makaa gynekologin pöydällä jalat niissä tuissa mitä pöydän jatkeena on ?
Kyllä ne jalat täytyy olla niin leveällä kuin kroppa antaa myöten, eli polvet ihan niin sivuille kuin vain saa ja jalat lähelle kroppaa.
NO niin no, eiköhän se riipu vähän siitä asennostakin et miten synnyttää..ite synnytin sellai kyljellään maaten eikä mun jalat kyl niin kauheen levällään ollu.