Ihmiset jotka ovat epäsosiaalisia, esim. kiusaajat tai muuta semmoisia, eivät saa ystäviä ollenkaan. Ehkä joitain muutamia, mutta vain ne jotka ovat samassa aaltopituudessa. Joka tapauksessa nämä kyseiset ihmiset eivät voi saada paljon ystäviä heidän käytöksensä/luonteen perusteella. Mikäli ihmiset olisivat sosiaalisia, mukavia ja ystävällisiä toisilleen, heillä olisi mahdollisuus saada ystäviä niin paljon kuin he haluavat. Siinä on se syy.
Epäsosiaaliset
ihmiset
11682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minusta sosiaalinen, mukava ja ystävällinen eivät ole synonyymejä; ihminen voi esittää noita kaikkia, vaikka hän sisimmässään olisi todella paha ja ilkeä!
Sosiaaliset ihmiset, jotka ovat kiusaajia, he valvastavat siihen kiusaamiseensa koko sosiaalisen verkostonsa, mitä mieltä sinä olet heistä? Mietipä, jos on epäsosiaalinen kiusaaja, niin silloinhan sinun logiikan mukaan heillä ei voi olla ystäviä, joten yksi kiusaaja ei saa kuin murto-osan pahaa aikaiseksi verrattuna siihen nk. sosiaaliseen kiusaajaan. Kumpaan kastiin sinä kuulut, vai oletko jonkun epäsosiaalisen henkilön kiusauksen kohde, jos näin on niin sinun tilanne voisi olla paljon pahemminkin. En toki tarkoita, että hyväksyisin kiusaajia, olivat he sitten epäsosiaalisia tai sosiaalisia, kiusaaminen on aina väärin!
tekee??????
piilossa joku sairaus
kuka halua olla kusipää ?..ei kukaan
epäsosiaallinen kiusaamisen takia. Kun monta vuotta joutui kiusatuksi, niin sitä oppi olemaan hiljaa ja eristäytymään muista ettei vaan joudu uudestaan kenenkään kiusattavaksi. Sitten kun luonteeltaan on sairaan ujo ja arka, niin hitossa sitä ystäviä saisikaan. Olen yksin kun en kenellekään vikoineni ystäväksi kelvannut. Ei auta yrittää olla ystävällinen ja mukava toisille, kun sut on leimattu vaatteiden ja ulkonäön puolesta epäkelvoksi.
ja miksi olla edes mukava ja ystävällinen sellaisille, jotka haluavat vain hyötyä susta ja sun ystävällisyydestä? Sitten kun ovat saaneet susta irti mitä halusivat, niin alkaa ilkeydet ja haukkumiset taas. Mieluumin yksin epäsosiaalinen, kuin huonon ystävän kanssa tai kiusaajien seurassa.
tuntemattomalle kertoo sinusta kaiken oleellisen.
Tiedän useampia sosiaalisia ihmisiä jotka ovat kiusaajia. Kiusaajathan ne just tarvii niitä apuvoimia taakseen että ilkeävät ja uskaltavat olla kiusaajia. Eikä katso sosiaalista asemaa, korkeassa asemassa olevia on osa näistä, ettei äkkiä uskoisi olevan tarvetta käydä potkaisemassa tilaisuuden tullen alempaa.
Montaa epäsosiaalista ei kiinnosta kanssaihmiset hyvässä eikä pahassa, saavat ehkä kiksinsä jostain muusta kun näistä ihmissuhdepeleistä, esim.työpaikoilla..
hyvin paljon mahdollista, että kiusaajissa niitä sosiaalisia on itse asiassa paljon enemmän kuin epäsosiaalisia. Mietittyttää kuitenkin se, että se nk. sosiaalinen kiusaaja valjastaa kiusaamiseensa paljon ihmisiä sosiaalisesta verkostostansa, miten hän sen tekee? Katoaako niiltä ihmisiltä oma järki, jotka ryhtyvät kiusaajan avustajaksi? Ei voi olla mahdollista, että ne kaikki olisi ilkeitä vaan onko se sittenkin niin, että "joukossa tyhmyys tiivistyy"? Vai onko se tätä nykyajan elämäntapaa, missä julkisesti nöyryytetään kuten tosi-TV ohjelmissakin ja sitten seurataan, että kuinka ihminen reagoi ja sattuuko häneen ja kuinka paljon. Aivan kuin elämä olisi joku leikki, jossa ihan huvin vuoksi vahvemman (tai ilkeämmän) oikeudella kiusataan ja lopulta tuhotaan jonkun ihmisen elämä. Se ero kiusaamisessa ja tosi-TV nöyryytyksissä on, että tosi-TV ohjelmiin mennään vapaaehtoisesti, mutta kiusaamistapauksissa kiusaaja valitsee kiusattavansa oman mielensä mukaan, siihen ei sitten kohde voi mitenkään vaikuttaa.
" Ihmiset jotka ovat epäsosiaalisia, esim. kiusaajat " Mistä sinä tuollaisen käsityksen olet saanut?
Kiusaajat ovat yleensä juuri niitä kaikkein sosiaalisimpia joilla on isot kaveripiirit.
Mutta luomalla huonoja ihmissuhteita? Saada enemmän vihaa joltakulta? Sitä henkilö varmaan yrittää selittää.