Moni uudelleen odottajat,tai jo synnyttäneet sanovat ekaa odottaville että "kyllä sen tietää,milloin on aika lähteä. Ja tunnistaa kyllä harjoitus-supparit oikeista suppareista". No, näin ei todellakaan aina ole, kaikille. Itse en todellakaan tiennyt milloin on aika lähteä :D Koskaan ei tuntunut siltä,että nyt pitäisi lähteä, nyt on aika. Koskaan supistukset eivät olleet sattuvia eikä kivuliaita. Niitten kanssa pärjäsi. Eiävätkä säännöllisiä minun supistukseni olleet. Tihenihän ne supistusten välit, mutta aina välillä ne loppui.
Mieheni kuitenkin onnekseni päätti että nyt voitaisiin mennä sairaalaan,kun hänestä supistukset tiheni sen verran. Itse vieläkin epäröin. Ja oli pelkona että entä jos mennäänkin,ja meidät käännytetään sitten pois. Tulee "hukka reissu". No me kuitenkin lähdettiin matkaan,ja onneksi lähdettiin. Sueraavana päivänä pienokainen oli jo syntynyt :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Seuraavana päivänä"? No tehän olitte siellä erittäin hyvissä ajoin! On hyvin harvinaista, että vauva syntyy matkan varrelle ja silloinkaan kyse ei ole siitä, ettei olisi ajoissa tunnistanut supistuksia, vaan kyse on joko syöksysynnytyksestä tai pitkästä matkasta. Tai molemmista.
Sama vika täällä, minäkään en tiennyt.
Supistuksia tuli jo kolmen minuutin välein, mutta kun niiden kanssa pärjäsi ihan hyvin, niin ei tuntunut ollenkaan siltä, että olisi pitänyt lähteä (vaikka sairaalaankin oli yli tunnin ajomatka).
Mies sitten pakotti lähtemään matkaan, "ainakin varmuuden vuoksi jos ei muuten."
Hyvä oli että lähdettiin, sairaalaan päästyä paikat oli jo 5cm auki ja eikun suoraan synnytyssaliin! Sairaalassa ehdittiin kuitenkin olla yli 4 tuntia, ennen kuin olo muuttui sellaiseksi että jos kotona olisin ollut, niin olisin alkanut pakkailemaan tavaroita. Sairaalaan saapumisesta meni 7 tuntia ennen kuin vauvamme syntyi.