Piholle ja Vaskelalle

ehdottaja mies

IPU on teidänlaisille arvokonsevatiiveille ehdottomasti väärä puolue. Kun Vaskela kirjoitti homovastaisen kirjoituksen, niin puheenjohtaja kiirehti pikaisesti hätiin kertomaan, että Vaskela edustaa vain omia mielipiteitään, ei puolueen.

Mikä on siis puolueen homoliittokanta. Sitä ei ole meille kerrottu. Kysymys kuuluu vain että miksi ei?

Vaskelan ja Pihon tulevaisuus olisi mielestäni Suomalaisessa puolueessa tai Perussuomalaisissa.

4

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • IPUlla ei ole puolueena kantaa homoliittoihin. Jokainen voi siinä asiassa toimia omantuntonsa mukaan. Minusta linja on OK, koska IPUa yhdistää yksi iso asia, joka on EU:sta eroaminen. Tämän kaikkein tärkeimmän teeman takana on erilaisia ihmisiä, joilla on poikkeavia käsityksiä. Tätä olennaisinta asiaa ei kannata tuhota sillä, että ruvettaisiin kovasti väittelemään kaikista muistakin mielipiteistä.

      On mahdotonta luoda puoluetta, jossa kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta. Tämä ei onnistunut edes KD:ssa, jossa puolue on hyväksynyt kielteisen kannan homoliittoja vastaan, mutta siitä huolimatta Tarja Tallqvistille annettiin erioikeus olla kansanedustajaehdokkaana, vaikka hänellä on puolueen linjasta poikkeava näkemys.

      • jbhuykiomkn

        Ja suhtautumistapa.


      • IPU IPU

        IPU liittyi samaan puolueeseen KTP:n toimijoiden kanssa. Yhteinen päämäärä oli, mutta missä tuo muutosvoimat nyt sitten on? Eikö yhteinen EU:sta eroteema kantanutkaan?

        Samoin käy nytkin. On tärkeää, että puolueen jäsenet ovat keskeisistä asioista samaa mieltä (joihin myös homoliittokysymys kuluu). Muuten ennuste on heikko, kuten ollaan IPUssa nähty.


    • IPU IPU

      yksi mielenkiintoinen pointti.

      Jos joku jäsen olisi tällä palstalla kirjoittanut homoliittomyönteisen kirjoituksen, niin puheenjohtaja tuskin olisi vaivautunut asiaa kommentoimaan.

      Mitä tämä kertoo IPUsta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5167
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3480
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2828
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      13
      1994
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      266
      1494
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1078
    Aihe