Olen nyt tapaillut yhtä kaveria ja mennyt jopa hiukan pidemmällekin hänen kanssaan. Mutta nyt huomaan ettei se olekkaan mulle se oikea. Silti haluaisin seurustella koska en ole koskaan seurustellut. Mutta onko oikein jäädä roikkumaan toisessa, vain seurustelemisen ilosta??? Auttakaa mua. Kuinka pääsen yli tästä tilanteesta.
Teenkö oikein ???
Kosti1971
4886
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun Ukko ei ole koskaan ollut mulle se elämäni mies. Silti joka aamu, kun sen vierestä herään, niin aina se tuntuu mukavammalta. Kiihkeitä kuset pysäyttäviä fiiliksiä ei ole koskaan ollut keskenämme, mutta kuitenkin tiedän olevani onnellisempi kuin on mitenkään muuten mahdollista.
Onni syntyy pienistä asioista, kuten pikku rapsutuksista, selän hieronnasta, pienistä huomionosoituksista tms. Minulle on tärkeää nimenomaan, että saan jotenkin toiselle hyvää mieltä. Mitään "Kauniit ja Rohkeat" -plasmaa en ole ikinä kaivannut. Myöskin jotkut "minä rakastan sinua" -lässytykset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Seksiä on silloin tällöin, kun molemmat ovat innoissaan. Parempi sekin kuin hampaat irvessä kaiken maailman viagrat heltassa yritetään olla kiimaisia panokoneita.
No tätä minun ensimmäistä seurustelua on ollut pitkälle toistakymmentä vuotta, eikä voi muuta sanoa kuin onnellinen olen. Ota se heppu ja tee teidän suhteestanne toimiva. Se kaveri on sulle just se oikea, kunhan saatte suhteen toimivaan.
En osaa teeskennellä. Sinä olet valinnut oman tiesi ja kunnioitan sitä. Mutta koska olen luonteeltani spontaani ja ulospäin suuntautunut niin, en osaisi esittää mitään muuta kuin olen tai mitä tunnen. kiitos kumminkin kun vastasit. Onko muilla hyviä neuvoja kuinka toimia?
Ei teeskennellä tarvitsekaan, eikä mielestäni missään nimessä pidäkään. Selvää on kuitenkin se, ettei suhde, ja etenkään parisuhde synny, syvennu tai muodostu ilman vaivaa, opettelua, tutkiskelua - siis rakentamista.
Suhteesta toiseen pomppiminen osaa olla kuluttavaa. Tällä tarkoitan sitä, että kun aikansa vaihtaa kaveria kuin paitaa, tullaan pisteeseen, jossa mikään ei riitä, ja ihminen on tietyssä mielessä rikki, palasina, loppu. Hyvyyttä ja läheisyyttä ei mielestäni pidä väärinkäyttää pelkästään seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen, kauneus on paljon kauniimpa.
Jos lähtee päästä liikkeelle, ja suunnistaa siitä kohti napaa ja sen alapuolista aluetta, lisää tähän mukaan vielä rehellisyyden sekä tasavertaisuuden, saadaan yleensä aikaan hyvä keitos. Tätä hyvää keitosta kannattaa vaalia ja siitä kannattaa huolehtia, pitää kiinni? Seksi on seksiä ja kivaa sellaisenaan, mutta vain puolittaista jos jotakin hyvää jää uupumaan.
Tämä tietysti vain minun mielipiteeni asiaan. Toivottavasti tästä oli sinulle jotakin apua.
Voin vain kertoa mitä itse tekisin. En voi pettää itseäni. Olisin mielelläni jonkun kanssa, mutta haluan vain sellaisen, josta todella pidän. En tyydy vähempään. Ja kuten eräs kundi sanoi: "Sitä ei löydä täydellistä kun ei itsekään ole täydellinen". Niinpä olen yksin. Koska en voi tyytyä sellaiseen, josta en todella pidä.