Olen äiti

Mulla on ihana 18v tytär joka pääsi yli hirmuisen murrosiän ja on jokaisen äidin unelmatyttö nykyisin:) Ei samaksi tytöksi uskoisi kuin 4v sitten. Olen onnellinen äiti 39v ja toivon muillekkin äideille hyvää jatkoa, koittakaa jaksaa niiden hurjien murkkujen kanssa, kyllä lopussa lähes aina kiitos seisoo.
21986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä anna sen haitata sinua.

Äänestä

Kiitos sinullekin samoin hyvää jatkoa. Meillä puolitoista vuotta pojalla vielä tuohon ikään aikaa, parin vuoden päästä olisikin ihanaa huomata samat asiat kuin Sinä nyt.

Rauhallisesta perusluonteestaan huolimatta pojallani on ollut murrosikä täynnä kaikenlaista koheltamista ja erehdyksiä, joista äiti on saanut paljon ylimääräistä maksettavaa (myös isovanhempien kukkaroista pyytämistä) ja harmaita hiuksia. Onpa itsekin huomannut menettäneensä omaisuuttaan sinisilmäisyytensä vuoksi monet kerrat. Mutta kaikesta voi ottaa opiksi. Hyvä sentään että on hengissä tänä päivänä, kaiken sen holtittoman viikonloppukoheltamisen jälkeen. Hänellä on kaikesta huolimatta hyvä ja urhoollinen sydän, piirre, jota ei kaikilta nuorilta nykypäivänä löydy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ja onnellinen kirjoitti:

Mulla on ihana 18v tytär joka pääsi yli hirmuisen murrosiän ja on jokaisen äidin unelmatyttö nykyisin:) Ei samaksi tytöksi uskoisi kuin 4v sitten. Olen onnellinen äiti 39v ja toivon muillekkin äideille hyvää jatkoa, koittakaa jaksaa niiden hurjien murkkujen kanssa, kyllä lopussa lähes aina kiitos seisoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu