Mitä ihmettä?

Tälle viestille en oikein hyvää alifoorumia löytänyt, mutta tämä 'ihastuminen' on tarpeeksi lähellä. Ja sitten asiaan...

Asia on semmoinen, että olen pari kertaa törmännyt yhdessä paikassa aika häkellyttävän näköiseen naiseen. Häkellyttävän hänestä tekee se, että hän on käsittämättömän samannäköinen minun kanssani (olen siis mies). Aluksi katsoin että onpa hänellä samanlainen leuka, mutten muuten niinkään pitänyt meitä samannäköisinä. Viimeksi kuitenkin meinasin kuukahtaa kun katsoin häntä sivulta ja tajusin, että hänen piirteensä ovat niin samanlaiset, että tuntui kuin katsoisin itseäni.

Lienemme suurinpiirtein samanikäisiä, mutta ainakaan mikään kauan kadoksissa ollut sisko hän ei voi olla. Myös naispuoliset serkkuni luulen kartoittaneeni varsin hyvin, joten tuskin hän isovanhempienkaan kautta sukulainen on. Melkein jäljelle jää että emme ole sukua (ainakaan läheistä) ja kyseessä on vain käsittämätön yhteensattuma. Vai voiko moinen edes olla mahdollista? En nyt toki väitä että olisimme kuin identtiset kaksoset, mutta enemmän meissä on yhteisiä piirteitä kuin minulla ja siskollani. Myös kaverini mielestä meidän ulkonäössä on paljon samaa.

Kaiken kruunaa se, että nähdessämme meillä on ollut samanvärinen t-paita. ;D

Onko muille tapahtunut vastaavaa?
71609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sama teepaita kruunaa kaiken. Sehän on sinun transsukloonisi.

Äänestä
  • Vaan ihan ihkaoikea nainen on kyseessä. :)

    Äänestä

Jokaisella meistä on oma kaksoisolentonsa jossakin, oli se sitten samaa tai eri sukupuolta. Näin Suomessa asuessa vielä meissä löytyy aika paljon yhtäläisyyksiä ja varsinki jos on vielä saman asuin alueen asujia, nii sukulaisuus voi olla jostai kauempaa sukulaisista perua. Toinen vaihtoehto voi olla isäsi tai äitisi syrjähyppy aikoinaan...

Äänestä

Hehehe, sittenhän sinä olet ihan naisen näköinen.

Äänestä
  • Tai nainen on ihan miehen näköinen.

    Äänestä

  • nirppa nokka kirjoitti:

    Tai nainen on ihan miehen näköinen.

    En huomannut tarkentaa, että vain profiili on samanlainen, ja varsinkin siis sivusta. En mä edestä päin katsoessa niinkään näe niitä yhtäläisyyksiä, sillä meidän silmät ja suu ovat kuitenkin aika erilaiset. Hänellä ne ovat naiselliset, minulla taas luonnollisesti miehekkäät. En siis pidä itseäni naisellisena (eikä muutkaan pidä), enkä myöskään pidä häntä niin maskuliinisena. :)

    Sinänsä tää alue oli vähän huono valita lopulta, koska en mä häneen ihastunut ole. Vaikea "itseensä" on ihastua. ;P Tutustua kyllä haluaisin kovasti. =)

    Äänestä

No,mene sanoon sille että terve,mitäs serkkulikka...jos se sit siitä selviäis..mä ainaki menisin,vaikka tuntuuhan se pikkusen kyseenalaiselta mutta silti...eihän sitä tiedä,vaikka se ois sulle se "oikee" jos ei satukaan oleen mikään sukulainen...heh-heh...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Out of this gloomy light kirjoitti:

Tälle viestille en oikein hyvää alifoorumia löytänyt, mutta tämä 'ihastuminen' on tarpeeksi lähellä. Ja sitten asiaan...

Asia on semmoinen, että olen pari kertaa törmännyt yhdessä paikassa aika häkellyttävän näköiseen naiseen. Häkellyttävän hänestä tekee se, että hän on käsittämättömän samannäköinen minun kanssani (olen siis mies). Aluksi katsoin että onpa hänellä samanlainen leuka, mutten muuten niinkään pitänyt meitä samannäköisinä. Viimeksi kuitenkin meinasin kuukahtaa kun katsoin häntä sivulta ja tajusin, että hänen piirteensä ovat niin samanlaiset, että tuntui kuin katsoisin itseäni.

Lienemme suurinpiirtein samanikäisiä, mutta ainakaan mikään kauan kadoksissa ollut sisko hän ei voi olla. Myös naispuoliset serkkuni luulen kartoittaneeni varsin hyvin, joten tuskin hän isovanhempienkaan kautta sukulainen on. Melkein jäljelle jää että emme ole sukua (ainakaan läheistä) ja kyseessä on vain käsittämätön yhteensattuma. Vai voiko moinen edes olla mahdollista? En nyt toki väitä että olisimme kuin identtiset kaksoset, mutta enemmän meissä on yhteisiä piirteitä kuin minulla ja siskollani. Myös kaverini mielestä meidän ulkonäössä on paljon samaa.

Kaiken kruunaa se, että nähdessämme meillä on ollut samanvärinen t-paita. ;D

Onko muille tapahtunut vastaavaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu