Minulla on 5 kk vanha pentu, joka tuhoaa kaiken irti olevan ollessaan yksin. Pentu on ottanut pöydältä esim. talouspaperitelineen, leipäkorin ja sanomalehtiä ja on silpunnut ja järsinyt niitä. Se on myös repinyt seinäkalenteria, riuhtonut takit alas naulakoista ym. Talosta on rajattu parin huonen kokoinen tila pennulle, missä on siis nyt todella pelkistetty sisustus... Jätän pennulle tekemistä yksinolon ajaksi, esim. aktivointileluja ( puruluita), maitopurkkeihin laitettuja makupaloja ym. Jätän myös radion päälle, että se helpottaisi yksinoloa. Puuhailen kotona ollessani pennun kanssa, eli liikuntaa ja aktivointia on riittävästi. En kuitenkaan kiinnitä koiraan huomita lähtiessäni kotoa tai palatessani sinne. Naapurit ovat myös sanoneet, että pentu ei huuda ollessaan yksin.
Pentu ei ole tuhonnut esim. listoja vaan se repii kaiken asunnossa irti olevan. Ollessani kotona pentu tuntuu ymmärtävän, mitä on sallittua syödä ja purra ja mitä ei.
Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Poistuuko ongelma itsekseen pennun kasvaessa vai onko siihen puututtava ja miten? Pennulla tuntuu nyt olevan myös alkamassa murrosikä, joten voiko tämä liittyä siihen? Aiemmin se ei ole tehnyt näin paljon tuhoja.
Pentu ei ole tuhonnut esim. listoja vaan se repii kaiken asunnossa irti olevan. Ollessani kotona pentu tuntuu ymmärtävän, mitä on sallittua syödä ja purra ja mitä ei.
Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Poistuuko ongelma itsekseen pennun kasvaessa vai onko siihen puututtava ja miten? Pennulla tuntuu nyt olevan myös alkamassa murrosikä, joten voiko tämä liittyä siihen? Aiemmin se ei ole tehnyt näin paljon tuhoja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tokkopa tuo on eroahdistusta. Mitä rotua pentu edustaa? Jotkut koirat ovat vain niin päätänsä vaivaavia, ettei niille riitä normaalit aktivointilelut, vaan ne keksivät niitä itse lisää. Koska se vaan on niin hauskaa ja aikaavievää :)
Aika vähällä olet päässyt jos irtaimistoon ja tapetteihin ei olla koskettu, varmaan juuri siksi että olet kuitenkin leikkinyt ja jättänyt jotain tekemistä. Luultavasti menee aikaa myöden ohi. Koira kylläkin saattaa olla pitkälle yli vuoden ennen kuin tuo poistuu.
Tsemppiä! Meilläkin menee silpuksi aina poissaollessa pikkuhiljaa makuuhuoneen jalkalista sekä sohvanpäällistä toimittava verho. Kun ei muualle tajua hampaita iskeä niin olen tyytyväinen. Meidän pentu on jo 10kk
Kiitos vastauksesta, toivottavasti tämä on ohimenevää. :) Hampaat ovat myös juuri vaihtumassa, joten voihan tämä johtua siitäkin. Pentu on suomenlapinkoira ja se on kyllä todella aktiivinen sekä fiksu tapaus. Ratkaisi esim. yhden aktivointilelun (missä pitää nostaa yksi palanen ja vetää pari laatikkoa saadakseen makupaloja) parissa minuutissa. Ohjeen mukaan siinä olisi pitänyt mennä vaikka kuinka kauan. Pentu tarvitsee siis todella paljon tekemistä ja aktivointia ja aloitimmekin juuri esim. koirakoulun.
Olen miettinyt kannattaisiko minun jättää maitopurkit ym. silputtavat lelut pois, että pennulle ei jää tuhoamisvimma päälle?
"Puuhailen kotona ollessani pennun kanssa, eli liikuntaa ja aktivointia on riittävästi."
Mieti uudelleen onko todella näin. Onko liikunta riittävän monipuolista ja riittävän usein. Onko aktivointi oikeanlaista. Ei kaikki koirat tykkää esim kongeista, jotkut alkavat käymään niistä kierroksilla. Tietty se kyllääntyy, jos eristetty pelkistettyyn huoneeseen.
Käymme kaksi kertaa viikossa koirakoulussa ja kerran viikossa kasvattajan järjestämällä pienimuotoisella tokokoululla. Käymme joka päivä kävelemässä enimmäkseen metsässä, mutta myös yleisillä teillä. Pyrin päästämään pennun joka päivä irti metsässä edes pieneksi hetkeksi, jossa se saa juoksennella ja riehua vapaana. Asumme kerrostaloalueella, jossa liikkuu paljon muita koiria ja ihmisiä, joten irtipito on hankalaa, mutta olen sitä mieltä, että koiran tulisi saada juosta vapaana edes vähän aikaa päivittäin. Mahdollisuuksien mukaan pentu saa myös leikkiä tuttujen koirien kanssa. Pentuahan ei saisi lenkittää hyvin pitkiä matkoja, joten pissakeikkojen lisäksi käymme päivttäin kävelemässä puolesta tunnista tuntiin varsinaisella lenkillä (paitsi silloin, kun muuta liikuntaa on päivän aikana runsaasti). En myöskään villitse pentua ennen kuin lähden kotoa: käytän sen ulkona kävelemässä noin 10 minuuttia ja lähden kotoa ilman mitään suurempaa numeroa. Niin ja pitää vielä mainita, että tätä tuhoamista tapahtuu yleensä vain pennun ollessa yli kaksi-kolme tuntia yksin. Monet sanovat, että koira ei erota onko se kaksi tuntia vai viisi tuntia yksin, mutta en tiedä pitääkö se paikkansa... Pitää vielä mainita, että jos pennun pitää olla koko työpäivä yksin, käy aiemmin töistä pääsevä kaverini katsomassa sitä keskellä päivää.
Harjoittelemme päivittäin jo opittuja asioita: istumista, maahanmenoa, luoksetuloa, sivulle tuloa ja paikalla oloa sekä nyt kontaktin ottamista (silmiin katsomista). En kehtaa rasittaa pentua liikaa opettamalla tässä vaiheessa mitään sirkustemppuja, vaan minusta peruskäskyt ovat nyt tärkeimmät. Jotain pientä olemme kuitenkin harjoitelleet. Toisinaan myös piilotan makupaloja ympäri asuntoa ja koira saa etsiä niitä. Lisäksi leikimme päivittäin esim. narulelulla.
Koiralla on yksinollessaan kongi, aktivointi pyramidi ja pallo sekä maitopurkkeja ja toistensa sisään litistettyjä talouspaperirullia ym. joissa on makupaloja sisällä.
Miten minun sitten pitäisi toimia, jos pentua ei saa jättää pelkistettyyn huoneeseen (pentu saa olla keittiössä ja eteisessä)? Pitäisikö minun jättää kaikki tavarat sen ulottuville, että se saa tuhota ne? En usko, että koira hirveästi ymmärtää sisustusesineiden tekemästä viihtyvyydestä... Meillä on huonekalut paikoillaan, mutta kaikki pikkutavara (esim. juuri talouspaperiteline ja jääkaapin alaovessa olleet laput) on siirrettynyt pois sen ulottuvilta. Mihinkään häkkiin en suostu pentua sulkemaan, sillä itseänikään ei huvittaisi nököttää monta tuntia pienessä tilassa.
Kun tulen kotiin, pentu on yleensä nukkumassa. Tavaroiden tuhoaminen tapahtuu siis luultavasti leluilla leikkimisen jälkeen. Olen miettinyt pitäiskö leluja vähentää, että pentu ei jäisi niillä leikittyään liian aktiiviseen tilaan?
saisi olla pidempi kuin 10min. Mielellään vähintään 30min-2h jolloin koira väsyisi paremmin ja nukkuisi enemmän ja tuhoaisi vähemmän. Tuhoaminen yleensä vähenee tai loppuu iän myötä vuoden ikäisestä eteenpäin.
Pentu on 5kk sitä ei kyllä viedä vielä parin tunnin hihnalenkeille. Eri asia jos se saa esim. aitauksessa riehua kavereiden kanssa tuon kaksi tuntia.
Meillä ei ole monen minuutin hihnalenkistä muuta hyötyä kuin että koira kyllä on virkeä ja sirkeä kun on oikein saanut veren kiertämään...
Kyllä mielestäni ap tekee kaiken kuin pitääkin. Ja kuten sanoin, olen sitä mieltä että tuhot ovat jääneet rahallisesti todella vähälle.
ja harjoituksia monta kertaa vk:ssa ja pv:ttäin? Kokeile vähentää joksikin aikaa, se voi käydä kierroksilla liiasta treenistäkin.
Liikaa kyllä pennun pureminen loppuu poikkeuksetta 5 kk ikäisen koiran lenkin pituus ei saisi tunteja kuitenkaan olla koira kyllä vetää kotia päin tarvittaessa.
Täällä on 9kk kohta 10kk ikäinen koira joka tekee samoja asioita kuin sinun pentusi. Tosin nykyään erittäin satunnaisesti. Itse teimme niin että jätimme pennun pelkistettyyn huoneeseen (tämä ei kuitenkaan poistanut ongelmaa vaan silloin alkoi jalkalistojen syöminen ja tapettien repiminen).
Nykyisin olemme opetelleet häkissä rauhoittumista, eli pentu menee sinne esim. öisin nukkumaan ja kun lähdemme pitemmäksi aikaa koira nukkuu häkissä tyytyväisenä. Aluksi pentu oli hämillään järjestelystä mutta tajusi melko pian jutun juonen. Kokeilin tätä siksi että meillä on iso olohuone jossa koirat pääasiallisesti ovat meidän kotona ollessamme ja häkistä pentu näki olohuoneen ja ennen kaikkea eteisen. Luin kyllä että itse et halua koiraasi häkkiin laittaa.
Mutta edellä mainitulla menettelyllä meidän koiramme oppi olemaan pitkän aikaa (n.2-3h) yksin kotona eikä tuhoa paikkoja. Koirat ovat yksilöitä, sen sain itse huomata tämän pennun tulon jälkeen.
En ole aikaisempien koirieni kanssa joutunut näin paljon pähkäilemään yksinolemista. "Normaalit yksinolo harjoitukset" ja perustottelevaisuuden opettelu ovat ajaneet saman asian. Tämäkin pentu on ehkä hiukan liiankin fiksu, koska mitkään aktivointi jutut eivät auttaneet meilläkään.
Lenkitän pentuani n.5 kk ikäistä jopa 4-5 kertaa päivässä. Aamulenkki on pisin jos olen esim lähdössä jonnekin. Ei tuhoa paikkoja eikä syö mattoja. Herää yleensä nukkumasta eikä häslää, vilkaisee, että jahas nytkö se tuli. Lähtiessä sanon vain odottaa. Tietysti kotona on myös puruleluja. Lenkin mitasta sanoisin n. puoli tuntia ja jos tulee paljon pysähtelyjä pitempi aika. Niin ja näkeehän sen jos koira väsyy, sitten kotiin.
Irti en uskalla vielä pitää koska vastaan voi tulla se vihainen koira. En myöskään käytä flexiä vaan hihnaa.
Meillä tämä on todellinen riesa. Pentu on 7 kk vanha ja tuhoaminen on jo todella hermoille käyvää. Asun asuntolassa väliaikaisesti toisen aikuisen koirani kanssa. Aamulla koirat käy vain pissillä,sama ruokatunnilla,mutta koulun jälkeen mennään sitten lenkille metsään missä pentu saa juosta vapaana. Usein illalla pissityksien välillä käytän vielä isossa tarhassa muiden koirakaverien kanssa juoksemassa. Mikään liikunta määrä ei riitä tälle neidille. joskus kokeilin sitä että aamulla pitkät lenkit,päivällä ja illalla sama homma ja välillä pidin koko päivän ulkona tarhassa ja illalla tuhosi kuitenkin. Pentu tuhoaa ainoastaan toisen koiran läsnä ollessa.Yksin nukkuu vain. Mietin että voisikohan olla niin,että kun tykkää riehua aikuisen koiran kanssa,jää sellainen villi olo ja kun kaveri ei enää jaksa leikkiä on virta purettava esim lattiaaan! Lattimattoa ei ole enää jäljellä,listoja puhumattakaan irtaimistosta. Kaiken maailman leluja,nylon-luita(vanhempi koira allerginen oikeille luille) ja muuta aktivointia jätetty.Mitkään suihkeet tai tärpätit ei ole auttaneet.
"En kuitenkaan kiinnitä koiraan huomita lähtiessäni kotoa tai palatessani sinne."
Huomioi koiraa aina tullessasi kotiin vaikka se olisikin tehnyt tuhoja. Koira ei osaa yhdistää sitä, että ei saa huomiota siihen, että se tehnyt tuhoja.
Jos huomioisin pentua tullessani kotiin, sehän oppisi, että kun tulen kotiin saa huomiota ja on kivaa. Sitten, kun lähden pois, huomio loppuu ja on tylsää.
Kun tulen kotiin, silitän toisinaan kyllä nopeasti pentua, mutta en huomioi ja villitse sitä tyyliin: "kuka tuli!?onko kivaa!?". Muutenkin minusta on mukavaa, että kun tulen kotiin vaikka kauppakassien kanssa, koira ei rymyä ympärillä koko ajan vaatien huomiota. Haluan tehdä omat jutut ensin rauhassa ja vasta sitten on koiran vuoro.
Olen kuitenkin tainnut päästä aika vähällä tämän tuhoamisen suhteen, sillä pentu ei ole koskenut esim. listoihin tai lattiamattoihin...
Siis tämähän perustuu siihen ettei lähtemisestä tehdä liian suurta numeroa pennulle : / Eli huomiotta jättämisen tarkoitus ei ole rankaista vaan opettaa että yksin jääminen ei ole niin vaikea juttu.