papana ja lima

2 kuukautta sitten sain voimakkaita oireita: suolen toiminta muuttui ja voimakas pahoinvointi, närästys ynnä muu. Diagnosoitiin paksusuolen tulehdus ja ilm. gastriitti, mahdollisesti buranan syönnistä, olen syönyt buranaa ahkerasti yli vuoden selkäkipuihin. Söin 2 antibioottikuuria, sairastin sinä aikana 2 flunssaa ja poskiontelotulehdudta, toisella kerralla sain poskiontelotulehdukseen oman antibiootin. Eli 3 antibioottikuuria runsaan kuukauden aikana. Pahoinvointi jatkui noin 2 kuukautta, nyt vasta alkanut helpottaa. Sain pari viikkoa sitten Cipralexia masennukseen, joka pahensi mahaoireita.

Tällä hetkellä suurin ongelma tuntuu olevan, että uloste on joko isoja tai pieniä papanoita ja aina ohuen limakerroksen peitossa, tätä ollut jo pari viikkoa. Myös tuntunut olevan jonkilaista ummetusta, en tiedä johtuuko sitten tuosta Cipralexistakin? Tuntuu kuin suoli ei tyhjenisi kunnolla ja joutuu ponnistamaan välillä aika reilustikin. Tänään viimeksi jouduin ponnistamaan aika tahdilla ja silti tuntui ettei kaikki tullut ulos. Pidin pienen tauon ja oli taas olo, että nyt tulisi jotain ulos. Menin vessaan ja tuli pelkkää limaa ja peräsuoli tuntui aika ärtyneeltä. Onko normaalia ummetuksen aikana ärtyneisyys/limaisuus?
0571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yks vaan kirjoitti:

2 kuukautta sitten sain voimakkaita oireita: suolen toiminta muuttui ja voimakas pahoinvointi, närästys ynnä muu. Diagnosoitiin paksusuolen tulehdus ja ilm. gastriitti, mahdollisesti buranan syönnistä, olen syönyt buranaa ahkerasti yli vuoden selkäkipuihin. Söin 2 antibioottikuuria, sairastin sinä aikana 2 flunssaa ja poskiontelotulehdudta, toisella kerralla sain poskiontelotulehdukseen oman antibiootin. Eli 3 antibioottikuuria runsaan kuukauden aikana. Pahoinvointi jatkui noin 2 kuukautta, nyt vasta alkanut helpottaa. Sain pari viikkoa sitten Cipralexia masennukseen, joka pahensi mahaoireita.

Tällä hetkellä suurin ongelma tuntuu olevan, että uloste on joko isoja tai pieniä papanoita ja aina ohuen limakerroksen peitossa, tätä ollut jo pari viikkoa. Myös tuntunut olevan jonkilaista ummetusta, en tiedä johtuuko sitten tuosta Cipralexistakin? Tuntuu kuin suoli ei tyhjenisi kunnolla ja joutuu ponnistamaan välillä aika reilustikin. Tänään viimeksi jouduin ponnistamaan aika tahdilla ja silti tuntui ettei kaikki tullut ulos. Pidin pienen tauon ja oli taas olo, että nyt tulisi jotain ulos. Menin vessaan ja tuli pelkkää limaa ja peräsuoli tuntui aika ärtyneeltä. Onko normaalia ummetuksen aikana ärtyneisyys/limaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu