raskauden 1/3 liikunta

te aktiiviliikkujat kuinka paljon joudutte antamaan eka kolmanneksella periksi kipujen ja pahoinvointien takia?

2. raskaus ja en kärsi edes kävellä kun alas sattuu loppuillan ja yleensä tulee vielä hirveä pääkipu. olen myös oksentanut ekakerran. 1 raskaus oli kyllä tässä vaiheessa aivan toista. saa nähdä pääseekö liikuntaa harrastamaan myöhemminkään.
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ekassa raskaudessa treenasin paljon ja kovaakin alussa, ekalla kolmanneksella ei tainnut juuri olla eroa aikaisempaan. Pahaa oloa oli, mutta raahauduin siitä huolimatta liikkumaan ja se yleensä jopa paransi oloa. Toisessa raskaudessa pahoinvointi oli pahempaa, ja silloin treenaaminen jäi vähälle. Ei vaan pystynyt, usein olin jo treenivaatteissa menossa mutta jouduinkin palaamaan oksentamaan. Silloin kuitenkin toisella kolmanneksella pääsin ihan hyvin taas liikkeelle.

Kolmannessa liikuin kevyenpuoleisesti ja säännöllisesti, mitä nyt viikon 9 kohdalla oli rankempi juttu jonka jälkeen alavatsa oli kipeä koko illan ja seuraavanakin päivänä. Se raskaus meni kesken viikolla 13, enkä voi olla miettimättä vaikuttiko tuo rankempi liikuntajuttu siihen jotenkin :(

Nyt olen viikolla 8, ja olen treenaillut muutamia kertoja viikossa, aivan viime päivinä on ollut niin väsy ja paha olo etten ole enää oikein jaksanut. Muutenkin tuntuu ettei treeniä pysty tekemään yhtä tehokkaasti, tai sitten olen alitajuisesti varovainen tuon keskenmenon takia...

Äänestä

Olen nyt vkolla 8 ja ainakin tähän asti liikkunut aivan normaalisti. Mulla ei ole ollut oikein mitään oireita, joten olen pystynyt liikkumaan kuin ennenkin. Olen jumpannut, käynyt salilla, juossut ja hiihtämässäkin on jo tullut käytyä. Olo on tosi hyvä.
Tietysti olen jo miettinyt "pehmeämpiä" lajeja, sitten kun maha alkaa kasvamaan. Sitten ajattelin kävellä, käydä salilla, uida ja hiihtää. Toivonmukaan pystyn liikkumaan koko raskauden ajan, koska rakastan liikuntaa enkä voi ajatella arkea ilman sitä. Riippuu niin paljon raskaudesta, miten hyvin pystyy liikkumaan. Mulla onneksi käynyt hyvä tuuri ja olen pystynyt nauttimaan liikunnasta kuin ennen raskauttakin! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti80.1 kirjoitti:

te aktiiviliikkujat kuinka paljon joudutte antamaan eka kolmanneksella periksi kipujen ja pahoinvointien takia?

2. raskaus ja en kärsi edes kävellä kun alas sattuu loppuillan ja yleensä tulee vielä hirveä pääkipu. olen myös oksentanut ekakerran. 1 raskaus oli kyllä tässä vaiheessa aivan toista. saa nähdä pääseekö liikuntaa harrastamaan myöhemminkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu