populismi ja samat propaganda, ihmisten arkea tuntemattomilla ei ole kykyä uusiutua. Samat ikiaikaiset ja nykyaikaan pätemättömät teemat toistuvat ja niitä omitaan maailmaa hahmottavien hiekkalaatikkoleikeissä. On jo ammoin ollut nähtävissä Kataisen ”pelin politiikka” ja nyt Katainen on viimeinkin leimaantunut maailmalla pelleksi.
Kekkonen pelotteli aikanaa meitä itänaapurilla. Sosiopaattien edusryhmän kepun, ohjeessa kehotetaan välttämään "työnantajan julkista arvostelemista". Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi eduskuntavaaliehdokas ei saa arvostella puoleen tekemiä ratkaisuja. Ei mitää uutta auringon alla Kekkosen ja Neuvostoliiton mentyä, kepun meinigille on vertailupohjaa haettava Pohjois-Koreasta. Kepun taitamattoman johtamisen vaalityön ohjeen perusteluksi sanotaan sen toimivan pelisääntönä sosiaalisen median palveluissa sekä tukevan verkon käyttöä. Vaikka hallituksessa kepun ja kokoomuksen edustajat ovat kynnettömiä tyhjänpolkijoita, pelin politiikka ja kansalaisten sumuttaminen on kohtalaisesti hallinnassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.