Miten pitäisi suhtautua, kun pentu haukkuu vanhemmalle koirallemme kovalla äänellä yleensä iltaisin? Jos pentu meille haukkuu niin huomioimattomuus toimii, mutta koiralle haukkuessa vanhempi koira alkaa jossain vaiheessa hermostua ja äristä ja haukkua takaisin, mikä vain tuntuu innostavan pentua. Onko parempi jotenkin puuttua tuohon haukkumiseen, vai jatkaa huomioimattomuus-linjalla mikä ei tunnu auttavan koska vanhempi koiramme ei toimi samoin. Haluamme kouluttaa koiramme positiivisen vahvistamisen kautta, eli mitään rankaisua emme aio ottaa käyttöön. Jos sanomme EI, siitäkin koira vain innostuu. Mikä siis avuksi?
Liikunnan ja leikin/muun aktiviteetin puutteen aiheuttamasta turhautumisesta ei pitäisi olla kyse, sillä välillä tuntuu että pentumme saa ehkä liikaakin noita ikäisekseen (10 vko). Vaikuttaa, että pentu kerjää huomiota vanhemmalta koiraltamme, joka ei jatkuvasti jaksa leikkiä pennun kanssa. Huomiota saakin kun tarpeeksi haukkuu, mutta nyt on meidän ihmisten, vanhemman koiramme ja naapureiden kärsivällisyys koetuksella.
pennun haukkuminen
6
294
Vastaukset
- perheen isä
Kiellä sitä haukkumasta. Jos ei toimi, niin opeta kielto positiivisetivahvistamalla miten se sitten ikinä kenellä toimiikin.
Ei sanalla keskeytetään jotain. Ei kielletä tekemästä mitään. Iso ero jäkimmäinen tulee itsestään.
Se on hyvin tärkeä asia kun EI sanaa opetetaan ja silloin se PITÄÄ keskeytyä mitä milloinkin on tarve keskeytyä. Käytä siihen parhaaksi katsomasi tapa toteuttaa tuon sisäistäminen.- viestin aloittaja
kieltämällä pentu saa juuri sitä mitä haluaa, eli huomiota. Tuntuu muuten ymmärtävän ei-sanan merkityksen, eli lopettaa esim. kielletyn asian järsimisen kun sanotaan napakasti ei, mutta tässä haukkumisessa kieltäminen tuntuu vain innostavan sitä entisestään.
- perheen isä
viestin aloittaja kirjoitti:
kieltämällä pentu saa juuri sitä mitä haluaa, eli huomiota. Tuntuu muuten ymmärtävän ei-sanan merkityksen, eli lopettaa esim. kielletyn asian järsimisen kun sanotaan napakasti ei, mutta tässä haukkumisessa kieltäminen tuntuu vain innostavan sitä entisestään.
Pentu tarvitsee rauhoitusta, jos käy ylikierroksilla. Ota/pidä sylissä niin kauan, että rauhoittuu.
Niin minäkin koulutan koiria positiivisen vahvistamisen kautta :),mutta kasvatuksessa Ei-sana on perusjuttuja,ja se myös tarkoittaa sitä.
Ja komppaan ihan perheen isää.Eli kielletään.Ja kun se on hiljaa,niin rauhallisesti kehutaan.
Jos koira ei usko,niin se ei joko kuitenkaan ole oppinut kunnolla kieltosanaa,tai sitten ei siinä olla itse riittävän "vakuuttavia".
Jos on kyse pennun "iltakierroksista",niin hyvä tapa rauhoittaa on sylittäminen,jonka PI myös mainitsi.
Eli riippuu vähän millä mielellä pikkukaveri touhuaa.- Terva^^
Samaa minäkin sanon...
Ehkä yleisin virhe mitä ihmisiltä kuulee: "Tuntuu muuten ymmärtävän ei-sanan merkityksen,... muttaku muttaku"
EI sana ei ole mikään sinnepäin, tossa tilanteessa joo tossa taas ehkä tosssa ei koskaan. Se on aina sama ja ehdoton: EI keskeyttää minkä tahansa toiminnan VÄLITTÖMÄSTI.
Kannattaa käyttää tuota EI-sanaa harkiten, ettei koskaan oltaisi tilanteessa, että koira voi jatkaa toimintaansa kiellosta huolimatta. Inflaatio tulee hyvin äkkiä.
MUTTA:
pennulla on ikää tosiaan se 10vk, minäkin rauhoittaisin pentuni sylittämällä. Jos vetää hepulit niin syliin ja niin kauan määrätietoisesti mutta rauhallisesti pidät, että täysin rauhallinen. - aloittanut
Terva^^ kirjoitti:
Samaa minäkin sanon...
Ehkä yleisin virhe mitä ihmisiltä kuulee: "Tuntuu muuten ymmärtävän ei-sanan merkityksen,... muttaku muttaku"
EI sana ei ole mikään sinnepäin, tossa tilanteessa joo tossa taas ehkä tosssa ei koskaan. Se on aina sama ja ehdoton: EI keskeyttää minkä tahansa toiminnan VÄLITTÖMÄSTI.
Kannattaa käyttää tuota EI-sanaa harkiten, ettei koskaan oltaisi tilanteessa, että koira voi jatkaa toimintaansa kiellosta huolimatta. Inflaatio tulee hyvin äkkiä.
MUTTA:
pennulla on ikää tosiaan se 10vk, minäkin rauhoittaisin pentuni sylittämällä. Jos vetää hepulit niin syliin ja niin kauan määrätietoisesti mutta rauhallisesti pidät, että täysin rauhallinen.Juu en minäkään usko että pentu vielä ihan täysin ymmärtää ei-sanaa, vaikka onkin usein lopettanut jonkin järsimisen tms. kun sanon niin. Ei kai 10-viikkoiselta vielä voi moista odottaakaan, kun kaksi viikkoa meillä on vasta ollut. Iltahepulointi näyttää olevan kyseessä, vaikka joskus kyllä haukkuu vanhemmalle koiralle päivisin ja aamuisinkin. Iltaisin kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, viimeisen aterian jälkeen se alkaa. Kokeillaan siis tuota syliin ottamista. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462179- 1901655
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25756Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647