Onko muilla samanlaisia ongelmia?
Eilen oli äitienpäivä.
Meillä on lapset vielä alle kouluikäsiä, ja olivat tehneet tarhassa "vain" kortit.
No muija otti hirveet hepulit, kun mulla ei ollutkaan mitään lahjaa hänelle.
Viime vuonna sama juttu, ja sitä edellisenä...
Siis miksi aikuinen ihminen haluaa tulla muistetuksi asiasta, jonka hän itse on halunnut näin olevan? Mitä hän siinä on uhrannut jotta pitää joka vuosi lahjoa? Sitä paitsi, ei hän siitä lapsia yksin aikaan ole saanut...
Minusta koko hössötys on vaan kaupallinen.
Päätin eilen, että se on loppu nyt. Olen vuorotyössä ja häippäsen iltavuoroni aikana, siis en mene työhön.
Nauttikoon sitten seuraavasta äitienpäivästään ihan yksin!
Eilen oli äitienpäivä.
Meillä on lapset vielä alle kouluikäsiä, ja olivat tehneet tarhassa "vain" kortit.
No muija otti hirveet hepulit, kun mulla ei ollutkaan mitään lahjaa hänelle.
Viime vuonna sama juttu, ja sitä edellisenä...
Siis miksi aikuinen ihminen haluaa tulla muistetuksi asiasta, jonka hän itse on halunnut näin olevan? Mitä hän siinä on uhrannut jotta pitää joka vuosi lahjoa? Sitä paitsi, ei hän siitä lapsia yksin aikaan ole saanut...
Minusta koko hössötys on vaan kaupallinen.
Päätin eilen, että se on loppu nyt. Olen vuorotyössä ja häippäsen iltavuoroni aikana, siis en mene työhön.
Nauttikoon sitten seuraavasta äitienpäivästään ihan yksin!
Vastaukset 39
Vanhimmat
Eihän tuo ole edes äitini, silti se veti herneen nenään, kun ei taaskaan saanut minulta mitään. En kertakaikkiaan ymmärrä tätä hössötystä, miksi minun aviopuolisona pitäisi muistaa vaimoani äitienpäivänä. Lapsemme kyllä muistivat häntä ihan kauniisti.
Oma äitini minulta on kuollut ajat sitten.
Miten teillä on isänpäivänä? Saatko sinä jotain lahjoja?
Kyllähän äitejä yleensä on hyvä/kiva muistaa, he kuitenkin useimmiten ovat lasten kanssa paljon enemmän kuin isät. Äidit myös järjestävät omat työnsä ja opintonsa niin että saavat olla lasten kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Äidin ja lapsen suhde on erittäin tärkeä.
Minä muistan vaimoani joka äitienpäivä, onhan hän hyvä äiti lapsillemme ja kunnollinen/rakastettava vaimo.
Myös minä saan jotain pientä isänpäivänä, välillä sukat ja partavettä, välillä jotain muuta.
On kivaa aina sillon tällön yleensäkin muistaa puolisoa ja näyttää myös sillä tavalla välittävänsä ja arvostavansa toista ja sitä mitä toinen tekee. On se sitten lahja tai ihan vain yhteinen aika.
En ymmärrä mitä tarkoitat lahjomisella? ei sen takia äitienpäivänä mielestäni anneta lahjaa, että olisi jotain uhrannut. Onko sinulle lahjan antaminen aina lahjomista? Tai muuten vain epämiellyttävää?
Sinulla luultavasti on erilainen käsitys muistamisesta ja rakastamisesta kuin minulla, mutta tämähän olikin vain minun mielipiteeni.
Sehän on vain silkkaa välittämistä, ei muuta.
Olet onnenpekka, jos sinulla on rakastava vaimo!
Meillä tahtoo kaikki olla hiukan yksipuoleista, vaimo on vaatimassa kaikenaikaa niitänäitä. Minusta tuntuu siltä, että olen hänelle vain jonkinlainen rahasampo. Käytöksellään hän antaa minun ymmärtää, että jokainen päivä kanssani on liikaa. Anna siinä sitten äitienpäivälahjoja, ei kiinnosta.
Meillä on just sama tilanne vaimon kans.
Se ei muuta tee kuin ruikuttaa et pitää saada sitä ja tätä ja minun pitää huomata sitä, mut sen ei tarvi huomata minua koskaan ja aina kaikki on minun syytä vaikkei näin olisikaan.
Hänen mielestään minä en tee kotona mitään, mutta ikävä kyllä teen lähes kaiken ruuanlaitosta siivoamiseen. Eipä tuo edes kahveja keittäny isäinpäivänä.
Olen onnellinen niiden miesten puolesta jolla on rakastava ja huomaava vaimo, nauttikaa siitä. Se olisi kokemisen arvoista.
tulee samat lasten tekemät kortit. Ei muuta, einkä ikinä ole asiasta riitaa nostanut.
Ei lahjoilla ja rahalla rakasteta. Teillä ehkä, mutta rakkaus ei vaadi sellaista.
Välittämisellä ja turhanaikaisten lahjojen ostamisella ei ole mitään tekemistä toinen toistensa kanssa.
Menin hänen kanssaan naimisiin, koska rakastin ja välitin.
Joudun eroamaan koska hän laskee rakkauden rahassa.
Jos niin olisin minäkin tehnyt, en olisi häntä koskaan ottanut, jos olisin rahan saamista ajatellut, sillä hänellä ei ollut mitään kun aloitimme. Mulla sentään oli asunto ja auto ja muuta tavaraa.
Todella erilainen näkemys välittämisestä.
Nyt taidan ymmärtää paremmin. Jos se on noin yksipuolista vaatimista, niin eipä ole kiva.
Meillä lapset ovat tehneet sekä äidille että isälle kortit. Ja minä olen laittanut isänpäivänä vähän paremmat ruuat kotona (esim. jonakin vuonna hirvenlihaa - punaviinipullo on itsestään selvyys, jos ruokailun jälkeen ei satu olemaan autolla ajoa. Harvemmin on ajoa juuri isänpäivänä, koska isäntä sattuu tykkäämään punaviinin ja hyvän ruuan yhdistelmästä), jos ei ole menty jonnekin syömään. Siis ei lahjota meilläkään, mutta minusta on mukava huomioida toista sillä tavalla, josta hän tykkää. Isänpäivästä mieheni ei sinänsä perusta (kuten ei 85-vuotias isänikään), mutta hyvä ruoka ja punaviini kelpaa tilaisuuden tullen siinä kuin minullekin. :) (tarkennus: ei meillä moista ylellisyyttä joka viikko harrasteta, mutta useamman kerran vuodessa kuitenkin)
Mainitsin hyvästä ruuasta ja viinistä. Älä vain ala saarnata, että rahallahan nekin maksetaan. Perustelut: Hyvää ruokaa saa hyvinkin edullisesti, jos viitsii vähän tarkkailla, milloin ja mistä ostaa (niinhän kunnon perheen huoltajat tekevät muutenkin) - ja viiniin on varaa, koska hinta säästyy käyttämättä jääneistä perjantaipulloista ja saunakaljoista. Vaikka viinipullo olisi pöydässä kerran kuussa (ei välttämättä meillä niin usein), arvioisin meidän silti kuluttavan alkoholiin vähemmän rahaa kuin monen muun keskivertoduunarin. Emmekä edes raski ostaa kalliita vuosikertaviinejä.
Siis hyvän ruuan tekee maku eikä hintalappu. :)
Kannattaiskohan sinunkin lukea kirja Miehet ovat marssista, naiset venuksesta, kirjoittanut John Gray. Niin ymmärrät missä mennään metsään teidänkin suhteessa. Suosittelen!! :)
Meillä lapset olivat piirtäneet kortit sekä kotona että tarhassa/koulussa. Itse en ollut hankkinut tai järjestänyt mitään erikoista. Vaimo senkun makasi sohvalla odottamassa että ohjelma alkaa, siinä se ohjelma sitten olikin.
Ehdotin mm ulkonasyömistä mutta sekään ei ollut mieleen.
Inhoan tällaiset pakkojuhlat. Juhlat ja lahjat järjestetään ja voidaan antaa muutenkin ja mieluiten silloin kun on sillä tuulella eikä silloin kun lehdessä lukee että nyt on ostettava äitienpäivälahja. Eihän se mikään yllätys ole että eikä kiva antaa lahjaa jos vastaanottaja odottaa saavansa jotain.
Annan mielelläni vaimolleni jonkun lahjan mutta en sen takia että on äitienpäivä vaan sen takia että pidän hänestä.
...siihen en osaa ottaa kantaa.
Yhtä perustelua ihmettelen: oliko hän ainoa, joka halusi lapset? Jos niin on, ymmärrän tiukan linjasi.
Vakava kysymys: oletteko keskustelleet asiasta muuhun aikaan vuodesta kuin äitienpäivänä? Siis sellaisessa tilanteessa, kun asia ei ole erityisen akuutti? Meillä asia käsiteltiin jo ensimmäisen äitienpäivän tietämillä.
En ole mieheni äiti, joten en odota kahveja sänkyyn, mutta kyllä minusta on mukavaa, että usein käymme ulkona syömässä juuri äitienpäivänä. Lasten on kuitenkin hyvä nähdä, että isäkin pitää heidän äitiään arvossa. Ja ennen kaikkea: onpahan jonkinlainen tekosyy päästä jonnekin. ;) On kuitenkin ollut vuosia, jolloin emme ole menneet mihinkään, vaan olen ihan itse laittanut ruuan kotona. Silloinkaan en ole odottanut mieheltäni lahjaa (ja jos käymme syömässä, se maksaa jo sen verran, että olisi hävytöntä vaatia vielä lahjaa).
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos _kumpikin_ pitää yhtä jyrkästi kiinni kannastaan noin pienessä asiassa, ei taida muukaan avioliitto olla kovin häävi. Kuten serkkuni ex-vaimo sanoi, että "eihän kaksi täydellistä ihmistä mahdu saman katon alle".
En todellakaan tarkoita, että sinä olisit ainoa, jonka pitäisi joustaa. Tarkoitan, että joustaminen olisi molempien asia.
Itse tein vaimolle asian selväksi jo hyvissä ajoin (~10 v sitten): jos ei pyydä, ei välttämättä saa sitä mitä haluaa.
Vaimo totesi kukan minulta riittävän, ja sen hän sai ja se myös riitti. Tapana on myös ollut, että juhlittava saa nukkua hieman pitempään ja aamupala laitetaan hänen mieltymystensä mukaan. Näin tehtiin tänäkin vuonna.
Minun vinkkini muille isille on: olkaa tylsiä, ja sopikaa lahjat (tai yllätykset) etukäteen.
Vanhempieni avioliitto ei ollut helppo. Kuitenkin meillä on laatikko täynnä äitienpäiväkortteja, joissa isän nimi komeilee mukana. Hänkin, 1919 syntynyt maalaisjunttura käsitti, että äitienpäivänä lasten äitiä muistetaan. Ja nyt nämä uuden ajan miehet ihmettelevät käytäntöä. Isä muistaa äitiä jo siksi, että antaa siitä esimerkin lapselle. Samoin äiti isää. Meillä ei juuri aikuisten syntymäpäiviä juhlita, nimellisesti jotakin voidaan antaa ja kahvit juoda, hääpäiväkin voi unohtua joskus molemmilta, mutta äitien- ja isänpäivä ei taatusti unohdu.
Säälin teidän lapsianne!!
Miksi säälit lapsiamme? Siksikö, että vaimoni saa äitienpäivänä mitä haluaa, eli kukkasia?
Saat sääliä lapsiamme, mutta olisi kiva jos viitsisit vähän perustella kirjoituksiasi.
Ja alla lyhyesti siitä, miten meillä vietettiin äitienpäivää...
Lauantaina lähdin poikien kanssa kävellen läheiseen puutarhaan kukkaostoksille. Mukaan otettiin isomman pojan vesipyssy, jolla ruiskittiin katuun tummia läiskiä. Pojat antoivat omat mielipiteensä kukkasen väristä, ja olimme kaikki tyytyväisiä ostokseemme. Aurinkoisen reissun kohokohtia olivat puutarhan papukaija ja kilpikonnat. Kotimatkalla pysähdyimme vielä leikkikentälle keinumaan ja kiipeilemään. Kotona lapset yrittivät piilottaa kukkaa sänkyjensä alle, mutta se ei mahtunut. Yhdessä päätimme kätkeä kukan vaatekaappiin. Isompi poika piirsi äidille aarrekartan, jonka avulla kukka seuraavana aamuna etsittäisiin.
Sunnuntaina heräsin lasten kanssa hieman ennen seitsemää. Paistoin sämpylät, keitin kananmunat ja katoin pöydän. Puoli yhdeksän aikaan herätimme äidin, ja lapset antoivat korttinsa ja itse tekemänsä lahjat. Äitienpäivän kukka etsittiin isomman pojan tekemän kartan avulla. Keittiössä keittelin vielä espressot, tarjoilin lämpimät sämpylät, tuoremehut, viilit, leikkeleet, juustot, tomaatit jne koko perheelle. Päiväunien jälkeen lähdimme pehmiksille joen rannalle, näimme samalla partiolaisten marssin. Kotimatkalla haimme vielä pikaruokapaikasta ruokaa, jonka söimme parvekkeella ilta-auringossa. Ennen yöunille nukahtamistaan isompi lapsi huokaisi: "olipa ihana päivä".
lähde puolustelemaan elämääsi tuommosen heiton perusteella. Joku vaan, jolla myös meni äitienpäivä turhan vähin lahjoin...
En minä sinun lapsiasi sääli, vaan näiden uus-juntturoiden, joiden mielestä lasten äitiä ei isän tarvitse muistaa äitienpäivänä!
ei ole äitini.
Minulla on oma, mutta häntä muistan ajatuksissani, muuten en voi.
Minä säälin niitä lapsia, joiden äiti ei omiensa lahjoja. Lapsi väkertää lahjaa ehkä tunnin, ehkäpä kaksi ja toivoo että vaivalla rakennettu kortti saa äidin iloiseksi.
Äiti päättääkin näyttää paskaista naamaa koko päivän, koska henkilö, joka ei ole hänen lapsensa, ei tuonut mitään, tai toi liian mitättömän lahjan, josta ei voi muille kehua.
Äitienpäivä on pelkkää kaupallista propagandaa.
Ja minä en ymmärrä miten joku voi olla niin pikkumainen, että jos vaimo tykkäis saada lahjan, vaikka vaan kukkasen, sitä iloa ei suo vaan pitää tapella siitä, koska varmasti paskamainen naama äitienpäivänä on tarkoitettu juuri sinulle, ei lapsille?!
Tekeekö niin tiukkaa ettei voi olla mukava, jos toinen haluis muistamista? Kukkanen tai joku muu pieni ei voi olla liian kova vaatimus?
Itte naisena tykkään siitä että mies tuo vaikka työpäivän päätteeks jonku kivan rehun yllätykseks..
Eiköhän kaikki juhlat ole kaupallisia; joulut, pääsiäiset saati sitten halloweenit..
Äiti ei varmaan suutu lapsille kortin saamisesta, vaan siitä ettei oma mies muista..
Harmi, että sinä ja vaimosi ette ole samalla aaltopituudella äitienpäivän kanssa. Monessa muussa asiassa ehkä olette..
Mikset anna periksi ja ole vaimosi mieliksi, ehkä häntä harmittaa kun muut naiset ympärillä saavat lahjan mieheltä? Pikkuinen romantiikka on suurimmalle osalle hameväestä mieleen, ei siinä kaupallisuuteen vetoominen piristä mieltä..
..Minäkin tietenkin vietän äitien päivää. Noh, mun muksu onkin jo koululainen että osaa kirjoittaa ja tehdä näin siis oikean äitienpäivä kortin, se riittää minulle. Ja vaikka jos en korttia saisikaan, olisin minä äiti siitä huolimatta. Isän velvollisuudeksi voisin katsoa että tekisi vaikka kaksin lapsen kanssa tämän kortin, lapsi piirtää ja isä kirjoittaa tekstin. Ilman sen kummempia lahjoja, vaikka kahvi sänkyyn ei olisi paha lahja alkuunkaan. :)
Sama homma toimisi kun isänpäivä koittaa, niin minä äitinä annan kyllä panokseni, vaikka puolisoni ei isäni olisikaan.
vaimosi ole sinun äitisi, vaan lastesi äiti. näin ollen lapset ovat ne, joiden kuuluu muistaa.
kun olimme nuorempia, äiti tai isä kustansi puolestamme toiselle isän- tai äitienpäivälahjan, jonka kävimme yhdessä valitsemassa. mitä vanhemmaksi kasvoimme, vastuu tuosta lahjasta jäi meille. kyllä itse tehty kortti on aina arvopkkaampi, kuin jokin ostettu lahja. ei niin materialisti pitäisi kenenkän olla, varsinkaan vanhemman.
meillä tosin on ollut aina se traditio, että isän päivänä isä viedään perheen voimin yömään (äiti tarjoaa) ja äitienpäivänä viedään äiti (isän lompakolla) ja monena äitienpäivänä mummikin (isän äiti) on ollut muknana tuolla äitienpäivälounaalla.
eronneiden ei mielestäni tulisi ainakaan muistaa lastensa äitiä. tämä voi antaa lapsille rahaa ätienpäivälahjan ostoon ja käydä kaupassa lasten kanssa valitsemassa lahjan, mutta nuo isän- ja äitienpäivälahjat kuuluvat minun mielestäni olla nimenopmaan lahjoja lapsilta vanhemmilta, eikä vanhemmilta toisilleen. ne hääpäivät ovat sitten niitä vanhempien välisiä juhlia.
ihmettelen...itse sain tytöiltä ihanat omat koulussa tehdyt lahjat, kihlattu antoi suukon. Mieheni kuoli 8 vuotta sitten, eikä meillä silloinkaan ihmeellisyyksiä ollut äitienpäivänä. Yhteinen ulkoiluretki esim. luontopolulla. Vähän ylimainostettua koko päivä, isien päivää tuskin huomataan. Eihän vaimosi todellakaan ole äitisi, niin kuin joku jo sanoi.
Saat todella sympatiani, voi meitä naisia, mitä odotuksia me teidän miesten niskaan lastaamme.
Tätähän se on nykyään äidin- ja isänpäivät, kaupallisuutta. Ehkä vaimoasi harmitti, kun ei voi vastata naapurin/työkaverin/ystävän kysymykseen äitienpäivälahjasta mitään hienoa ja kallista saaneensa (ehkä ystävä sai kultaiset korvakorut, matkan tms.?). Naiset osaavat olla "outoja" - mitä kalliimpi lahja, sitä enemmän mies häntä rakastaa..
Mua naisena ehkä saattaisi enemmän harmittaa oman miehen asenne, jos muut saa lahjoja ja ukko ei vaivaudu edes kukkasta hankkia.
Eiköhän kaikki tykkää prassailla, ei ole vain naisten ominaisuus....
Naurettavimpia on miehet, jotka tietää, että vaimo tykkäisi jostain kivasta, muttei liikauta eväänsä ja sitten inisee jotain kaupallisuudesta...
Eiköhän joka juhla ole nykyään kaupallista, isänpäiväkin ja varmaan joka mies tykkää jos vaimo on yhtenä päivänä huomioimassa?? Kaupallisuutta on joka paikassa joka päivä jos asian niin haluaa nähdä, silti, ajatus mielestäni on tärkeintä..
Hauskaa tulevaa isänpäivää!
Haista sinä tyhmä mies pitkä kakka, ku näin ajattelet. Panopuu se vaimosi on taitanut olla, ja kuitenkin antanut elämän lapsille, joista et taida välittää kakkaakaan.
Ja kuitenkin suurin osa niistä ukoista, jotka ajattelee näin typerästi kuin tämä ko. ukko, haluaa taatusti, että se äiti, jota ei muisteta, lahjoo heidät isänpäivänä.
Menkää äitienne helmoihin! Lasten takia pitää edes näytellä ja viedä edes se kukka!
kuinka kivasti nyt menee, kun tämä tyhmä mies eilen kokosi kimpsunsa ja hävisi!
Kännykkä on soinut koko ajan kun se on ollut päällä. Rouva se siellä kaipailee kotiin.
Mutta kuten hän oli päättänyt pilata lapsiltamme äitienpäivän (sillä tokihan lapset tajusivat ettei heidän lahjansa ollut mitään!), minä pilaan nyt hänen muut päivänsä.
Eikö äiti voi näytellä EDES lasten takia, yhtä ainoaa päivää????
...ei voi muuta sanoa, kuin että onpa lapsellista käytöstä aikuisilta ihmisiltä! Katsokaa hyvät ihmiset peiliin, molemmat.
Kauniit ja rohkeat sekä muut saippuaoopperat pitäis kieltää, sieltä nämä vaimot ammentavat unelmiaan "oikeista miehistä". Herätkää nyt jo todellisuuteen, äitien ja isien päivät ovat lapsille tärkeitä, kuvaahan jo päivien nimetkin sitä. Jätetään me aikuiset nämä kaupalliset hössötykset väliin.
Täydellisesti toit ajatukseni julki! Kiitos siitä.
Uskon että moni muukin on asiasta samaa miletä.
aika törkeä oot jos et mitenkään vaimoasi muista.
minä äitinä tiedän mistä puhun.
onneksi minut viedään syömään ravintolaan joka äitienpäivä.
Miksi moinen mekastus?
Minä kyllä pääsen useinkin syömään äitienpäivänä, mutta että se olisi joku pakko... Ehei. Minä haluan, että mieheni muistaa minua ihan omasta halustaan eikä mistään pakosta. En minä ole hänen äitinsä. Kieltämättä hän näyttää lapsilleen hyvää mallia naisen huomioimisessa - ja HUOM! MUULLOINKIN KUIN ÄITIENPÄIVÄNÄ! Vaikka olen äiti itsekin, niin äitienpäivä on kuitenkin vain yksi päivä vuodesta, ja annan paljon enemmän arvoa sille, mitä mieheni tekee äitienpäivien välissä. Toki annan arvoa äitienpäivänkin muistamiselle, mutta ajatusleikki: jos minun pitäisi luopua JOKO äitienpäivän muistamisesta TAI siitä, mitä kaikkea mieheni tekee hyväkseni väliaikoina, vastaus olisi hyvin helppo. Viittaisin kintaalla äitienpäivälle. Vielä kerran HUOM: en sanonut missään, ettei äitienpäivän muistamisella olisi minulle väliä. Kerroin vain, kumpiko on minulle tärkeämpää. Ja se on se 364 päivää vuodessa.
Nimittäin sellainen mies, joka tekee noita juttuja vain siksi, että vaimo pakottaa (tai ylipäänsä olisi joku "pakko") ei mielestäni ansaitse miehen nimeä - tai no, ansaitsee kyllä, jos älyää itse siirtyä ulkoruokintaan _kerrottuaan vaimolle mielipiteensä tämän pakottamisesta hyvissä ajoin ja uhattuaan häipyä, jos pakottaminen ei lopu_.
Elämässä on kyllä velvollisuuksia (ruuan hankinta yms), mutta parasta on, jos jo alunperin _nainen itse_ ottaa vastuun ja valitsee sellaisen miehen, joka tekee tuollaisia juttuja omasta halustaan eikä vaimon pakottamana. Se asia kannattaa selvittää ennen kuin muuttaa saman katon alle. Ei moisia juttuja saa pitää itsestään selvinä.
Sekö siitä äitienpäivästa tekee hyvän että pääsee ravintolaan syömään, minä vaan kysyn.
taas olen äiti 365 päivää vuodessa, vähintään. En yhtä ainoaa kaupallista juhlapäivää. Minua myös rakastetaan ja otetaan huomioon yhtä monena päivänä vuodessa.
En vaihtaisi tätä mitenkään YHTEEN ravintolalounaaseen vuodessa! No way!
Pakko ei ole kun kuolla!
Minä en ainakaan vaadi mitään ravintolajuttuja..
ja miksi miehen pitää muistaa eikö se olis enemmän lasten juttu kun on kyseessä äitienpäivä.
On paljon muitakin tapoja muistaa äitiä.
Onpa miehesi pihi. Minun mieheni vie minut ravintolaan sentään muulloinkin kuin äitienpäivänä!
Se, miten sen tekee, tietysti voi vaihdella. On ihan ok mennä äitienpäivälounaalla, miksi siitä ketään pilkkaamaan. Eihän se tarkoita, ettei syömässä käytäisi ulkona muutoinkin. Me käydään aniharvoin. Mutta jokaisella perheellä on tapansa. Aikuiseksi kasvamattomuudesta miehessä kertoo se, ettei voi muistaa vaimoaan äitienpäivänä, "kun se ei oo mun äiti". Ja todellisuudessa juuri tuollaisilla miehillä vaimo usein onkin äidin korvike. SIksihän hänelle kiukutellaankin ja kokeillaan rajoja niinkuin uhmaikäiset. Vaimo ei ehkä voi sille mitään, että paha mieli näkyy naamasta.
kärjistin vain asian ja jokainen nyt otti sen miten otti., mutta kyllä se niin on että miehen velvollisuuus on ottaa vaimo erityisesti huomiooon juuri äitienpäivänä. tietysti se nyt muutenkin on oltava huomaavainen 364 päivänä vuodessa, mutta juuri äitienpäivänä pitää olla vielä extraa :-) kyllä minut muutenkin viedään ravintolaan vaikka joka viikko. viimeksi eilen isukki haki ravintolassa herkkuruokaa kotiin vielä myöhään illalla kun olin vauvan kanssa kotona. äitienpäivänä hän pukeutui parhaimpiinsa, suorat puvunhousut ja kauluspaita ym. Jo pelkästään se sai minut onnelliseksi. on niin hyvännäköinen mies :-)
että olkaahan miehet kilttejä ja huomaavaisia naisillenne niin saatte soppaa mitä syödä :-)
...joka tuumasi, että kyllä siinä lähdössäsi pitää olla takana muutakin kuin muutama äitienpäivä.
Vai oliko? Jos äitienpäivän "muistamattomuudestasi" hermostuminen oli ainoa syy lähtöösi, sain mieheni puheista sen käsityksen, että olipa melko vähäpätöinen syy, jos _yhden_ kerran vuodessa tulevan naaman väärinpäin olon takia lähtee.
jokainen ole oman onnensa seppä? Mitä sitä arvostelemaan.
Jokainen elää, niinkuin taitaa, välittää kumppanistaan omalla tavallaan, jotkut eivät ole sitä koskaan oppineet, tai miettivät, mitä hyötyä siitä on.
Minäkin olen vasta toisen miesystäväni kanssa oppinut konkreettisesti sen, että jos itse on hyvä toiselle, saa myös hyvää itselleen. Minä jopa nautin toisen huomioimisesta, samoin mieheni. En ymmärrä lainkaan ajatusta siitä, että jos ei mies anna lahjaa, niin en sitten minäkään, eikä minulle tulisi mieleenkään suuttua moisesta, jos en lahjaa saa. Lyhyt tämä elämä on jokaisella, miksi pitäisi käyttää aikaa joutavasta riitelyyn.
Rakastakaa toisianne, vierellänne on ihminen, kenen kanssa olette halunneet elää lopun elämänne, miksi ette siis haluaisi hyvää hänelle? Ja jos näette toisessa vain huonoa, tai toinen sinussa, yrittäkää löytää hyviä asioita toisistanne, eikä sen kukan ostaminen niin vaikeaa ole, vai mitä? Tai muutaman sanan sanominen, että välittää. Ja se on totta, että kun arvostatte toisianne, ja pienillä teoilla näytätte sen, siitä ei ole todellakaan kenellekään haittaa, ei itselle, eikä myöskään lapsillenne.