Analyysi!

Abba oli suosittu yhtye aikoinaan ja on sellaisena pysynyt. Syitä menestyksen jatkumiselle on systemaattisesti etsitty laadukkaista lauluista. Jopa dokumentoivana esiintyvään kirjallisuuteen asti on myös riittänyt kiinnostusta Abban arvostuksen vaihteluihin eri aikoina - käytännössä kiinnostusta arvostuksen tasaiseen nousuun, mitä Abban hajoamisesta asti yhtyeen suppeahko tuotanto on kohdannut.

Analyysini yhtyeestä, musiikistaan ja siihen liittyvistä oheisilmiöistä sivuaa sosiaalipsykologiaa ja ehkä muitakin tieteenaloja. Jos nämä piirteet eivät yllä havaintokenttääsi, älä huoli - et ole eksynyt pahasti, sillä piilosisällytettyjen tieteellisten ainesten rinnalla määräävä osa tätä kirjoitusta on puhdasta musiikista kiinnostunutta analyysia.

Abba julkaisi 70-luvun alussa ensimmäistä julkaisujaan, ja viimeisiään 80-luvun alussa. Heidän roolinsa 10 vuoden aikana massapopulaarimusiikissa oli yleisen käsityksen mukaan paitsi "narrin rooli" myös eräänlaisen klassikkopopmusiikin säveltäjän rooli. Soittaja- ja lauluyhtyeenä Abba lienee yksi lahjakkaimista alansa (kevyt musiikki viime vuosisadan puolivälistä tähän päivään) konteksteissa.
Taustatekijät yhtyeessä olivat erityisen edulliset, samoin ryhmän taipaleen alkupuolella yhtyeen sisäinen dynamiikka. Nämä erinomaisen managerin ohella olivat omiaan tekemään yhtyeestä menestystarinan. Abban jokaisella jäsenellä oli pitkähkö tausta viihdemusiikin esittäjänä tai säveltäjänä, ja yhtyeen neljän jäsenen jakautuminen kahteen parisuhteeseen, on mielenkiintoinen ja monessa suhteessa ainoakertainen tilanne.

Eurooppalaisen folkin, yhdysvaltalaisen rockin ja suhteellisen vähän, mutta joskus ilmeisemmin myös eurooppalaisen klassisen musiikin perinne olivat viihdenikkareiden (joiden ensi kertaa mainitseminen kirjoitukseni tässä heidän työtänsä puivassa kappaleessa on paikallaan), Benny Anderssonin ja Björn Ulvauksen säveltämisen lähtökohta. Laulut edustavat parhaimmillaan korkeaa poplaulutasoa, mikä lienee palautettavissa osin taannoiseen ammattiuraan, kokemukseen, myönteiseen synergian edistymiseen (johon liittynee myös "paremmat puoliskot" sosiaalidynamiikassa) sekä täsmälliseen työhön mökkimatkoilla, joiden aikana Abban suosituimmat laulut ovat enimmät tulleet sävelletyiksi. Abban melodiikassa täkäläinen (jolla viittaan pohjoismaiseen alueeseen) kansanmusiikkiperinne sekä soinnutuksessa populaarimusiikin aiemmin vakiintuneet normit ovat keskeisiä, mutta kokonaisuuteen sulautuu myös amerikkalaisen rockin aineksia (joskaan ei blues-musiikin aineksia) sekä klassisen pianonsoiton tausta Bennyllä. Laulajien merkitys suosiossa on keskeinen, eritoten attraktiivisena vaaleaverikkönä koetun Agnethan merkitys.

Toisaalta Abba jäi kulttuurisesti oman aikansa hengen vangiksi, mistä on johdettu turhankin yleistäviä marttyyrimaisia tulkintoja vielä propagoivassa Abba-kirjallisuudessa, joka voidaan mieltää aikansa tuotteeksi ja pitkään jatkuneen kielteisen Abba-ilmapiirin traumatisoineen fanaatikkosukupolven ääneksi. Nyt Abban ja aikalaisbändit voi ehkä säntillisemmin faktisuuteen pyrkien asettaa kontekstiin omissa imagollisissa ja kulttuurillisissa tavoitteissaan, ja arvioida musiikkiaan ilman mihinkään suuntaan värittyneitä puitteita.