Uusio teiniperhe

Elän uusiperheessä, olen äidin roolissa ja 17-vuotias. Seurustelin yhden pojan kanssa kaksi vuotta, jonka jälkeen erosimme, koska tuntui, että halusimme hieman aikaa itselle sekä muille asioille, ja meillä oli myös riitoja, joten päätimme eron olevan fiksuin ratkaisu.
Poika rupesi seurustelemaan toisen tytön kanssa, ja tyttö tuli raskaaksi vähän ajan kuluttua. Niin heistä piti tulla onnellinen perhe, olimme exän kanssa edelleen tosi hyvissä väleissä ja hän pyysi heti minua kummiksi, ja eihän siitä voi kieltäytä..

Tyttöä alkoi ahdistaa onnellinen perhe-elämä, mutta viikolla 26. on hieman hankala tehdä aborttia. Kun lapsi syntyi ei mennyt kun reilu kuukausi ja äiti päätti jättää vauvan isän hoiviin. Olin suurena tukena nuoren perheen arjessa ja varsinkin isän tukena, koska olimme hyviä kavereita. Meidän suhde ei kehittynyt kauhean pitkälle, koska exäni oli yhdessä toisen kanssa, mutta heidän eron jälkeen vietin lähes kaiken vapaa-aikani hänen ja vauvan kanssa. Muutaman kuukauden päästä huomasin olevani enemmän äiti kuin kummitäti vauvalle. Päätimme pistää hynttyyt yhteen ja nyt olen 1,2 vuoden ikäisen lapsen äitipuoli ja asumme lapsen isän kanssa yhdessä. Ei tämä ihan sitä ollut kuin olen elämästäni unelmoinut, ajattelin aina, etten koskaan halua toisen lapsia omaksi, mutta rakasta tyttöä ihan kuin se olisi omani. Haluamme vielä yhdessä lapsia, mutta ensin haluamme käydä koulumme, koska minun kirjoutukset siirtyi puolella vuodella ja avomieheni valmistuminen vuodella.
0397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


uusioäiti kirjoitti:

Elän uusiperheessä, olen äidin roolissa ja 17-vuotias. Seurustelin yhden pojan kanssa kaksi vuotta, jonka jälkeen erosimme, koska tuntui, että halusimme hieman aikaa itselle sekä muille asioille, ja meillä oli myös riitoja, joten päätimme eron olevan fiksuin ratkaisu.
Poika rupesi seurustelemaan toisen tytön kanssa, ja tyttö tuli raskaaksi vähän ajan kuluttua. Niin heistä piti tulla onnellinen perhe, olimme exän kanssa edelleen tosi hyvissä väleissä ja hän pyysi heti minua kummiksi, ja eihän siitä voi kieltäytä..

Tyttöä alkoi ahdistaa onnellinen perhe-elämä, mutta viikolla 26. on hieman hankala tehdä aborttia. Kun lapsi syntyi ei mennyt kun reilu kuukausi ja äiti päätti jättää vauvan isän hoiviin. Olin suurena tukena nuoren perheen arjessa ja varsinkin isän tukena, koska olimme hyviä kavereita. Meidän suhde ei kehittynyt kauhean pitkälle, koska exäni oli yhdessä toisen kanssa, mutta heidän eron jälkeen vietin lähes kaiken vapaa-aikani hänen ja vauvan kanssa. Muutaman kuukauden päästä huomasin olevani enemmän äiti kuin kummitäti vauvalle. Päätimme pistää hynttyyt yhteen ja nyt olen 1,2 vuoden ikäisen lapsen äitipuoli ja asumme lapsen isän kanssa yhdessä. Ei tämä ihan sitä ollut kuin olen elämästäni unelmoinut, ajattelin aina, etten koskaan halua toisen lapsia omaksi, mutta rakasta tyttöä ihan kuin se olisi omani. Haluamme vielä yhdessä lapsia, mutta ensin haluamme käydä koulumme, koska minun kirjoutukset siirtyi puolella vuodella ja avomieheni valmistuminen vuodella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu