Onko mahdollista, että erossa lapsi traumatisoituu isän menetyksestä ja kärsii siitä lopun elämäänsä? Ajattelin, että onkohan minulle käynyt niin... Olen nainen.
ainainen ikävä
tärkeintä miestä
12319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itse varmaan sen tiedät parhaiten.. että oletko traumatisoitunut?
En minä tiedä - saatan olla tai luulen niin, ehkä.
miten ero hoidellaaan ,jos yhteys isään säilyy
ei pitäs olla mitään suurempia vaikeuksia ,silloinhan suhde isään voi jopa parantua.
Tarkoitatko isän menettämisellä sitä ettet nähnyt enää isääsi kun vanhempasi erosivat. Eikö isä pitänyt yhteyttä sinuun eron jälkeen?
Eihän lapsi menetä erossa isäänsä normaalisti, vaan tapaa isäänsä jatkuvasti.
Isän kanssa voi varmaan jutella näistä asioista.
se on mahdollista, varsinkin jos et ole käynyt asiaa itse läpi.
Erossa myös lapset menettävät jotain.
Se elämän peruskivi, se malli rikkoutuu. Vaikka se yhteiselo ei aina niin hyvää olisi ollutkaan.
Se on muutoksia kaikille.
Hullua vain ettei ammatti ihmiset osaa ymmärtää mitä se merkitsee tai niitä asioita ei käsitellä
Eron takia etäännyin isästäni. Henkinen yhteys katkesi. En osannut enää puhua hänen kanssaan (vaikka näinkin viikoittain), vieraannuin ja hän oli kuin kuka tahansa puolituttu. Nykyään suhteeni häneen on erittäin läheinen, mutta en vieläkään koe päässeeni asiasta täysin yli.
tuuria että olet nähdyt isääsi noin usein
en ymmärrä mistä, valitat ?
Kyllä se lapsen osa on vaikea erossa, vaikka sitä eroavat eivät oikein tunnu ajattelevan lainkaan.
Vaikka nähdään viikottain, muututaan vieraiksi. Kirjoitit hyvin tärkeän asian tänne pastalle, jospa joku tätäkin jatkossa enemmän ajattelisi.
Kiitos! Kiitos, että ymmärrät.
Itselläni ei ole ns. isää vaikka fyysisesti onkin ollut perheessä läsnä koko lapsuuteni. Olen nähnyt isästäni vain väkivaltaisen, ilkeän, itsekkään, sairaan, julman puolen. Onneksi en edes kaikkea muista, mutta se oli helvettiä ja niin sairasta. Muutamat hyvät hetket ovat jääneet mieleeni. Jätti se, ikuiset arvet. Rukoilin ja toivoin ,että vanhempani olisivat eronneet. Selvitty on, mutta ehkä se kaikki jätti tietynlaisen rakkaudettomuuden siemen sisääni ja kyllä jonknlaista ikävää ja kaihoa olen potenut aina. Itselleni tuli nyt ero ja lasten takia pinnistelin viimeiseen tippaan. Mietin, että ainakin minun lapsillani on turvallista, rakastavat vanhemmat, mutta aikuisten välistä rakkautta siinä ei enää ollut varsinkaan viime vuosina. Miten kauan ihminen jaksaa olla liitossa vain tahdonvoimalla jos tuntuu, että henkisesti eikä fyyisesti ole enää mitään yhteistä puolison kanssa. Yritin viimeiseen asti, lopulta en enää pystynyt ahdistus kävi niin suureksi. Mietin, onko lapsuudella kenties osuutta asiaan. Koen kuitenkin, että tämä oli kaikkien osapuolten kannalta paras päätös, myös lasten.
Mutta siitäkin voi selvitä.
äidittömyydestä voi jäädä trauma ,kun äiti ei ole läsnä jokapäiväisessä elämässä.